• Ravivihje: Up Down Lily kierroksen pankki

    Hannu Torvisen ohjastama vihjerivin varma tavoittelee jo kauden kymmenettä voittoaan.
    Up Down Lily on voittanut tällä kaudella jo yhdeksän kertaa. Hannu Torvinen jatkaa ohjissa myös Vermossa.
    Up Down Lily on voittanut tällä kaudella jo yhdeksän kertaa. Hannu Torvinen jatkaa ohjissa myös Vermossa. Kuva: Satu Pitkänen
    MT Hevoset|Ravivihjeet
    23.10.202411:30
    Juha Jokinen

    Avauskohteen idea on Star Angus. Kahdessa viime kilpailussa tamma on näyttänyt erinomaiselta ja nättien juoksujen jälkeen voimia on jäänyt varastoon. Hevonen lähtee lujaa liikkeelle ja juossee suosikki Gal Gadot Racingin takana. Kiritilojen auetessa se voi yllättää Gal Gadot Racingin, joka on toki suurin suosikki voittamaan.

    Toisen kohteen Quite Vanity on kunnossa ja Santtu Raitala voi hakeutua heti vauhdin rauhoituttua kärjen rinnalle. Siitä hevonen puristaa sitkeästi ja ottelee varmasti taas voitosta. Alma Cotter olisi parhaimmillaan ollessaan keulasta pitelemätön, mutta nykyvire on aavistuksen hämärän peitossa. Furioso Wohlrab palasi Mikkelissä radoille vajaan neljän kuukauden tauolta. Hevonen laukkasi viimeisessä kaarteessa hyvästä noususta.

    Lioness kiihtyy reippaasti ja keulaan päästessään se olisi vaikeasti kukistettavissa. Juliett Orden vakuutti Turun voitossaan ja sai pitkään ilmassa roikkuneen onnistumisen. Tamma osaa kiriä taustalta todella kovaa, kuten nähtiin Vermossa syyskuun alussa. Vastus on sopiva ja kova tempo suosisi Tapio Perttusen ajokkia.

    Laura Evo ja hienoon kuntoon virinnyt Miljan Säihke ovat paalun mielenkiintoisimmat hevoset. Laura Evo lähtee hyvin ja keulasta se taistelisi sitkeästi. Miljan Säihke on alussa äärettömän epävarma, mutta laukatta se pystyisi nykyvireessään ottamaan uransa ensimmäisen voiton. Yhdeltä takamatkalta mukaan vihjeeseen otetaan vauhdikas Veera Hag ja Pihlajan Iita. Kahdelta pakilta mukaan pääsevät Valle Saga ja epävarma Mette-Marit, joka hävisi Joensuussa vain tappiottomalle Jockas Ritalle.

    Payet oli tauolta tasainen, mutta kengittä ja startti kropassa se voi johtaa lähtöä alusta loppuun. Juha Utalan suojatti on mainio hevonen syys-ja talviradoille ja sitä voisi hyvin käyttää myös systeemin toisena tukipilarina. Viime vuoden SM-voittaja Yolo Savoy on tuloillaan ja voittaa pian, ehkä jo Vermossa. Hierro Boko ei tällä kaudella ole löytänyt viimevuotista virettään, mutta pystyy silti luokallaan kirimään ykköseksi.

    Marika Enorannan suojatti Up Down Lily on parantanut hurjasti otteitaan kesän ja syksyn aikana. Vahva ja vauhdikas tamma ei mittaa matkaa, ei karta työn tekoa ja puristaa aina rehdisti maaliin saakka. Hannu Torvinen voi tarkkailla alun ja ajaa heti eteenpäin kun vauhti hidastuu. Jos tempo on matkalla reipasta, ohjastaja voi luottaa tamman kirikykyyn. Joka tapauksessa vahva nousukas on voiton syrjässä kiinni.

    Toto65-vihjeet

    Lähtö 1: 6 Gal Gadot Racing, 1 Star Angus (3,4)

    Lähtö 2: 8 Quite Vanity, 2 Alma Cotter, 7 Furioso Wohlrab (3,1)

    Lähtö 3: 7 Lioness, 10 Juliett Orden (6,4)

    Lähtö 4: 5 Laura Evo, 4 Miljan Säihke, 10 Veera Hag, 11 Pihlajan Iita, 15 Mette-Marit, 12 Valle Saga (8,3)

    Lähtö 5: 3 Payet, 5 Yolo Savoy, 7 Hierro Boko (2,6)

    Lähtö 6: 10 Up Down Lily (3,1)

    216 x 0,10e = 21,60e

    Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä:

    Artikkelin aiheet
    Up Down Lily
    ravit
    toto65
    hevosurheilu
    Hannu Torvinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle