• Kansallinen näyttely kerää ponien parhaimmiston viikonlopuksi Hevosopistolle

    Luokkien arvostelua on muutettu niin, että titteleitä jaetaan vähemmän mutta useampi poni pääsee palkitsemisiin mukaan, kertoo näyttelyn johtaja Tuula Pyöriä.
    Ypäjällä arvostellaan viikonloppuna ponirotujen parhaat. Lisäksi kilpaillaan ratsastuksessa, nuorten esittelijöiden luokassa sekä ohjasajossa, ajossa ja poniagilityssa.
    Ypäjällä arvostellaan viikonloppuna ponirotujen parhaat. Lisäksi kilpaillaan ratsastuksessa, nuorten esittelijöiden luokassa sekä ohjasajossa, ajossa ja poniagilityssa. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset
    3.8.201812:30
    Kaijaleena Runsten

    Kansallinen poninäyttely järjestetään Ypäjällä Hevos­opiston derby- ja juhlakentällä tulevana viikonloppuna 4.–5. elokuuta. Tapahtumaan on ilmoitettu yli 300 ponia.

    Rotujen parhaita on jo parinkymmenen vuoden ajan palkittu pitkälti samaan tapaan. Nyt näyttelyn palkitsemisperusteisiin on tehty hieman uudistuksia.

    "Luokkien arvostelua on muutettu niin, että titteleitä jaetaan vähemmän, mutta useampi poni pääsee palkitsemisiin mukaan", kertoo näyttelyn johtaja Tuula Pyöriä.

    Koko näyttelyn parhaita valittaessa paras varsa, veteraani ja koko näyttelyn parhaan eli "supreme championin" valinnat toteutetaan entiseen tapaan.

    "Parhaan nuoren kohdalla on kuitenkin vähän viilausta. Palkitsemme joka rodun parhaat Suomessa syntyneet erikseen. Paras nuori poni voi olla missä vain syntynyt, kun tähän asti se on ollut kotimaassa syntynyt."

    Poninäyttely järjestetään jo 41. kerran. Ensimmäiset parikymmentä vuotta se kiersi eri paikkakunnilla, kun järjestelyvuorossa ollut ponirotuyhdistys sai valita paikan.

    "Kun näyttely pidettiin ensimmäisen kerran Vermossa vuonna 1997, se oli parannus olosuhteisiin. Sinne saatiin myös satunnaisia katsojia ponikasvatuksen aktiivien lisäksi. Toisaalta siellä järjestämisessä on hankaluutensa sovittaa tapahtuma yhteen ravipäivien kanssa" Pyöriä sanoo.

    Siten poninäyttely palasi viime vuonna juurilleen Ypäjälle.

    "Hevosopistolle on helppo tehdä näyttely, kun kaikki `fasiliteetit´ ovat valmiina. Se soveltuu erityisesti alueena, kun ruohokentän pohja on tasainen ja hyvä juosta."

    "Ainakin tämän vuoden jatkamme nyt Ypäjällä. On meille tarjottu muitakin", Pyöriä kertoo.

    Näyttelyn järjestelyistä on 20 vuoden ajan huolehtinut ponirotujärjestöjen yhdessä perustama Pony-yhdistys.

    "Silloin todettiin, että pitää olla tiiviimpi porukka järjestämässä. Ei tule mitään, jos joka vuosi on uudet ihmiset", Pyöriä muistelee.

    Työryhmässä on edustaja jokaisesta rotuyhdistyksestä ja lisäksi muutama muu alaa tunteva. Tuula Pyöriä on näyttelyn johtajana rotuyhdistysten ulkopuolinen henkilö, sillä hän on Suomen Hippoksen tuomari, jolla on säännöllisesti myös kansainvälisiä tuomaritehtäviä.

    Kansallinen poninäyttely on avoin poniroduille, joista Suomen Hippos ylläpitää kantakirjaa. Niitä ovat connemara, newforest, gotlanninruss, shetlanninponi (standard ja mini), suomenpienhevonen, vuonohevonen, welsh A, B, C ja D sekä suomalainen ratsuponi.

    Näyttelyyn on tänä vuonna ilmoitettu yli 300 ponia, joista noin 250 on näyttelyluokissa ja loput käyttöluokissa.

    Perinteiseen tapaan ulkomaisten ponirotujen päätuomarit tulevat esisijaisesti kunkin rodun kotimaasta.

    Britti Malcolm Fry arvostelee connemarat ja newforestit, Pat Renwick shetlanninponit ja Simon Meecham-Jones welshit sekä suomalaiset ratsuponit. Vuonohevosten tuomari on Helena Kättström Ruotsista ja suomenpienhevosten Susanna Paavilainen.

    Lisäksi kilpaillaan ratsastuksessa, nuorten esittelijöiden luokassa sekä ohjasajossa, ajossa ja poniagilityssa.

    Islanninhevoset ovat kokonsa puolesta myös poneja, mutta niillä on oma rotunäyttely keväällä.

    Lisätietoa näyttelyn käytännön järjestelyistä

    Lue myös: Dartmoorinponille toivotaan kotimaista kantakirjaa

    Artikkelin aiheet
    kansallinen poninäyttely
    ponirodut
    Ypäjä
    Hevosopisto
    ponikilpailut
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle