
Nelikymppisellä Susanna Rautasella on yhä 12 hevosen talli Valkeakoskella. Hevosia on nyt kuusi, mutta tavoitteena olisi neljä. Se on sellainen määrä, minkä ahkera tekijä ratsastaa illassa, kun äiti on laittelemassa hevosia kuntoon.
Rautanen haluaa pitää jatkossakin hevosia, mutta ylimääräiset karsinat saavat olla tyhjinä. Asiakkaiden hevosista tuleva työmäärä ei ole suhteessa siitä saatavaan korvaukseen.
Rautanen on tyytyväinen elämäänsä. Pian on edessä kahden viikon loma, ensimmäinen niin pitkä 12 vuoteen. Ja nyt loma tarkoittaa sitä, että rahaa tulee tilille aiempaan tahtiin, vaikka itse vain heiluttelisi varpaitaan auringossa.
”Hevoset ovat ihania”, Rautanen sanoo, mutta jatkaa, että alan yrittäjänä niihin menee kaikki aika ja raha. Kun käy muualla töissä, voi hevosista nauttia.
Koska kyllähän lomaakin hienompi juttu on 11-vuotias ruuna For Treasure CL Z, jonka Rautanen omistaa yhdessä ystävänsä kanssa. Se tuli kaksi vuotta sitten pari 145-luokkaa hypänneenä, ja se on täyttänyt kaikki toiveet.
”Niin kuin yksi hevoskauppiasystäväni sanoi: Sometimes you are allowed to be lucky”, Rautanen sanoo. Joskus ihmisen on lupa olla onnekas.
Hän kertoo, että For Treasure on ihana hevonen kaikella tapaa. Kotona se on laiska kuin tuntihevonen, joten Rautanen käy sen kanssa paljon maastossa. Radalla pieni ruuna on kuuma ja innokas.
”Riski ja lyhytjalkainen kuten Zia Haida”, Rautanen vertaa ruunaa kimotammaan, jolla hän voitti SM-pronssia vuonna 2014.
Treenaamassa Rautanen käy Hattel Horsella. Sen kummempia tavoitteita ruunan kanssa ei ole, mutta kyllä Suomen mestaruus -mitali olisi mukava. Tänä vuonna mestaruuksissa kilpailu alkoi hyvin, mutta toisena päivänä hevosella oli ähkyoireita ja se sai hylkäykseen johtavan määrän pudotuksia.
”Se yritti, vaikka maha oli kipeä, koska niin kova tahdonvoima tässä hevosessa on radalla”, Rautanen selittää.
”Hevosala menee niin alas, ja hevoskauppa on käynyt niin vaikeaksi.”
Rautanen sanoo, että jos hän olisi miljonääri, hän mielellään vain ratsastaisi päivät pitkät. Kun taas on tavallisen ihmisen rahavarat ja Suomen hevosalan tilanne on se, mikä se on, ei yrittämisessä ole mitään mieltä. Näin siitä huolimatta, että hän on voittanut useampaan kertaan sekä nelivuotiaiden laatuarvostelun että kuusivuotiaiden Breeders’ Prize -kilpailun.
”Hevosala menee niin alas, ja hevoskauppa on käynyt niin vaikeaksi”, Rautanen selittää.
Hevoskaupan riskit ovat yrittäjälle liian suuret, kun myydään elävää ja muuttuvaa olentoa. Ilman hevoskauppaa taas ratsastuksella ei elätä itseään, vaikka tallissa olisi hyvin asiakkaiden hevosia ratsastettavana.
”Kannattavuus loppuu siihen, kun palkkaat työntekijän”, Rautanen sanoo.
Palkkaamisen haasteiden lisäksi alalla hankaluuksia tuovat nousseet kulut ja epäselvät arvonlisäveroasiat. Tallipaikan vuokraaminen on yksi huonoiten kannattavista asioista.
”Neljäsosa menee veroon, neljäsosaa heinään ja kuivikkeisiin, neljäsosa palkkaan ja sillä viimeisellä neljäsosalla pitäisi pitää paikat kunnossa”, Rautanen laskee nopeasti.
Moni on laskenut, että ei kannata, ja karsinoita on monessa paikkaa tyhjillään. Sekä sen takia, että usein vaativia asiakkaita ei jakseta pitää, ja myös sen takia, että täysihoidon hinta on monelle tavallisella ihmiselle liikaa.
Rautanen neuvoo yrittäjiä ennen muuta olemaan rehellinen itselleen.
”Laske, mitä kaikki maksaa. Budjetoi ja mieti, mitä sun pitää saada. Talouspuolen kanssa pitää olla rehellinen itselleen”, hän painottaa.
Täysihoitotallien kohdalla hän näkee, että ainoa vaihtoehto alkaa olla sellainen, jossa omistajat osallistuvat hevosten hoitamiseen myös itse.
Ulkomailta hevosalan leipäpuun löytäisi helpommin, ja Rautanen onkin työskennellyt ulkomailla moneen otteeseen.
”Mutta en enää halua olla erossa perheestä”, hän sanoo.
Mennyttä miettiessään Rautanen ei silti kadu. Hevoselämä kaikessa rankkuudessaan on ennen muuta tuonut hienoja kokemuksia ja vienyt paikkoihin, joihin muuten ei olisi päässyt tutustumaan.
”Olen saanut ratsastaa Kiinassa, ja tehdä ihan mielettömiä juttuja. Ei sellaista voi katua!”, hän sanoo. ”Kaikki kokemukset ovat hyviä, vaikka ne olisivat huonojakin.”