• Kuninkuusravit käyntiin: Evartti ja Hetviina avausmatkojen valtiaat

    Kuninkuusravien avauspäivänä jaettiin myös tunnustuspalkintoja. Ne saivat Ville Pohjola ja Olli Sippola.
    Evartti kiri Santtu Raitalan tarkan ajon päätteeksi ohti H.V. Tuurin ja Vixelin.
    Evartti kiri Santtu Raitalan tarkan ajon päätteeksi ohti H.V. Tuurin ja Vixelin. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    31.7.202119:39
    Kaijaleena Runsten
    Hetviina vei tammojen avausmatkan väkevällä kirillä.
    Hetviina vei tammojen avausmatkan väkevällä kirillä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Vallitseva ravikuningas Evartti vei Santtu Raitalan ohjastuksessa oriiden avausmatkan. Loppusuoralle asti johtanut H.V. Tuuri oli kakkonen ja sille kovaa prässiä antanut Vixeli kolmas.

    Oriiden välille syntyi viimeisellä 500 metrillä yllättävänkin selviä eroja. Kuudentena oleva Uljas Suomalainen on 1,7 sekuntia kärjestä.

    Kuningatarkisan avausmatka oli äärimmäisen tasainen. Antti Tupamäen Hetviina otti viime vuoden tavoin voiton, mutta suoritus oli melkoisen vaativa. 800 metriä ennen maalia tamma oli joukon viimeisenä.

    Suven Sametti oli toinen ja Lakan Leija kolmas.

    Toiselle päivälle lähdetään minimaalisin eroin. Kahdeksan tammaa on 1,5 sekunnin sisällä.

    Lue lisää avausmatkan tilanteista:

    Montén suomenmestaruuden vei Layla / Seija Myllyharju ja A-ponien montén suomenmestari oli toistamiseen Euforia / Ilona Rekilä.

    Ville Pohjola Kaustiselta palkittiin Suomen Ravinaisten vuoden nuorena ohjastajana.

    "Kaikkihan tätä tekee vähän kutsumuksesta. On mukava tietää, että omaa työtä arvostetaan", totesi Pohjola.

    Hän kertoi ohjastaneensa tänä vuonna pääasiassa pohjoisemman puoliskon radoilla ja saaneensa sieltä mukavasti omistajilta hevosia ohjastaakseen.

    Vuoden suomenhevoskasvattajana palkittiin Olli Sippola Kuortaneelta. Palkinnon myöntää Suomenhevosliitto.

    Lauantaina tapahtumia seurasi paikalla 6 784 katsojaa. Perjantaina ensimmäistä ravipäivää seurasi 1 525 henkeä.

    Sunnuntaina Seinäjoella ajetaan pääkisoissa mailin ja 3 100 metrin matkat.

    Uutiseen on korjattu kokonaistilanteen linkki kello 17:50.

    Kuninkuus- ja kuningatarkilvan kokonaistilanne

    Artikkelin aiheet
    kuninkuusravit
    hevonen
    ravikilpailu
    palkinnot
    Seinäjoki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle