

Valkoinen hevonen katselee varauksellisesti pää kenossa aitauksensa laidalla seisoskelevia vieraita. Vain luottamuksen ansainnut Sue Weeding saa silitellä sen turpaa hellästi. Katse on kovia kokeneen.
Bronson löytyi seitsemän vuotta sitten valtatien varresta kallo halki. Sille oli murjottu vasaralla syvä avohaava päähän, minkä seurauksena tasapainoaisti oli heikko ja tehohoidon tarve pitkä. Nyt Bronson pysyy tolpillaan ja nauttii saman aitauksen jakavien kohtalotovereidensa seurasta.
Weedingin mukaan pahoinpideltyjen hevosten taustalla on laaja, pimeä hevosenlihakauppa. Sitä pyörittävät aseistetut ja usein myös huumekauppaa käyvät jengit, joita poliisikin Weedingin mukaan pelkää. Hän puhuu suoraan "kiertolaisista ja mustalaisista".
Asiat ovat kuitenkin nytkähtäneet eteenpäin ja poliisi kerää tietoja laittomasta hevoskaupasta. Oikeusjuttujakin on jo vireillä ja kunnan kiinnostus herännyt.
Välillä hevosia haetaan omistajilta, jotka väittävät, ettei hevonen ole heidän tai etteivät muista sen alkuperää. Oletetut omistajat saattavat jopa itse pyytää poliisia hakemaan kuolemaisillaan olevan eläimen pois, jotta eivät joudu ratkomaan ruhon hävittämistä.
"Yhdelläkin kertaa laittomalta lihadiileriltä haettiin 14 hevosta yhdellä kertaa."
Weedingin mukaan hevosenlihaa päätyy taatusti ravintoloihin, joissa sitä myydään naudanlihana.
"Mitä voi odottaa, jos kolmen ruokalajin lounas maksaa kiinalaisravintolassa kolme euroa?"
Espanjassa on myös paljon kouluttamatonta köyhälistöä, joka mieluusti ostaa halpaa lihaa.
"Asiasta ei täällä kirjoiteta, eikä moni halua tietää, mistä liha on peräisin."
Weeding on pohtinut, voisiko pimeää hevosenlihaa mennä myös eläintarhoihin kissapetojen ruuaksi.


Poliisi toimittaa Alicanten Rojalesissa sijaitsevaan Easy Horse Care Rescue Centreen huonossa kunnossa löytyneitä hevosia, poneja, aaseja ja muuleja. Niitä asuu keskuksessa tällä hetkellä 122.
Joukkoa täydentää muun muassa 50 kanaa, liuta kirjekyyhkyjä, papukaijoja, kissoja, koiria sekä kolme sikaa, joista kaksi on minipossuja. Yli 300-kiloisen Rubertin tarina on poikkeuksellinen, sillä se karkasi maatilalta pienenä porsaana ja hakeutui itse kolkuttelemaan eläinsuojelukeskuksen portteja.
Weedingin mukaan he vastaanottavat kaikki eläimet, joita heille tuodaan.
"Pakko ottaa, kun kukaan muukaan ei ota."
Espanjassa on toki eläinsuojelulainsäädäntöä, mutta keskuksia, joihin kaltoinkohdeltuja eläimiä voisi toimittaa, ei juuri ole.

Weeding on ylläpitänyt keskusta miehensä Rodin kanssa 13 vuotta ilman tukia ja osin lahjoitusvaroin. Tilalla tehdään opastettuja kierroksia ja myydään matkamuistoja.
Pariskunta on käyttänyt kaiken omaisuutensa eläinten hoitoon. Moiselle nuppiluvulle rehut, lääkkeet, kaviohoitajat ja eläinlääkärit maksavat tuhansia euroja viikossa. Pelkkiin eläinlääkärikuluihin hupenee noin 10 000 euroa vuodessa.
Aikoinaan Weedingit omistivat Isossa-Britanniassa useita kiinteistöjä, joiden myyntivaroilla on ostettu rehua ja lääkkeitä sekä rakennettu omin käsin massiivinen määrä aitauksia ja rakennuksia. Keskuksessa on myös muutama majoitustila, joihin turistit voivat tulla aktiivilomalle hoitamaan eläimiä. Ratsastaa niillä ei voi.
Säätiöity keskus työllistää pari henkilöä sekä satunnaisia vapaaehtoisia. Weedingit työskentelevät tilallaan käytännössä ympäri vuorokauden. Huolena on, että kuka jatkaa toimintaa, kun seitsenkymppisellä pariskunnalla alkaa tulla ikä vastaan.

Aitauksissa käyskentelee hämmentävän paljon minihevosia ja poneja. Weedingin mukaan niiden tarina on useimmiten se, että perhe on päättänyt muuttaa Espanjaan kokeilemaan leppoisaa elämää ja lapsille on hankittu lemmikkejä. Sitten lapset kasvavat, kiinnostus hiipuu ja perhe muuttaa takaisin lähtömaahansa.
Aikoinaan Espanjassa myytiin pikkupossuja ja -poneja häkeissä kuin marsuja konsanaan. Ihmiset luulivat, että ne pysyvät ikuisesti koiran kokoisina ja käyttäytyvät kuin koirat.
Yksi poneista pelastettiin, kun se oli sidottu kyhjöttämään tyhjään uima-altaaseen ties kuinka pitkäksi ajaksi.
Jossain vaiheessa Espanjassa röyhähti jopa vieraslajiongelma ihmisten hylkäämistä minisioista, mutta nyt ne on kaikki tapettu.
Sisäpihalla katoksen alla, visusti takaseinässä kiinni pälyilee ruskea hevonen Odin, joka tuotiin keskukseen marraskuussa. Tuotaessa se oli kuoleman kielissä. Nyt painoa on kertynyt, hammasremontti tehty ja sydänlääkitys päällä.
Pikkuhiljaa Odin alkaa luottaa ihmisiin. Sen taustoista ei tiedetä muuta kuin minkä vammat paljastavat. Nahassa on lyöntien jälkiä ja turvassa remmin painauma. Pikkuhiljaa Sue Weeding on ansainnut myös sen luottamuksen.
"Hevoset tekevät minusta paremman ihmisen", Weeding herkistyy hetkeksi ja rientää sitten hakemaan kottikärryjä. Aitauksissaan kuikuilevat hevoset tietävät jo odottaa päivittäisiä rutiinejaan.
Lue myös: