• Suomalaistreenarille tuntuva sakko – ”Vahinko sattui, sillä selvä”

    Mika Haapakankaan hevoset juoksivat viime vuonna ennätystienestit, 3,5 miljoonaa kruunua, ja sakkorangaistus oli sen mukaisesti kova.
    Mika Haapakankaan hevoset juoksivat viime vuonna ennätystienestit, 3,5 miljoonaa kruunua, ja sakkorangaistus oli sen mukaisesti kova. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    26.6.201921:30
    MT toimitus

    Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö Svensk Travsport langetti Uumajassa vaikuttavalle Mika Haapakankaalle 45 000 kruunun sakon varoaikarikkomuksesta.

    Haapakankaan tallille tehtiin maaliskuussa vuosittainen tallitarkastus. Lääkintäpäiväkirjasta kävi ilmi, että Special Majoria oli lääkitty 4. elokuuta 2018 Ophos-nimisellä lääkkeellä, jonka varoaika on 60 vuorokautta. Ennen varoajan umpeutumista Special Majorilla oli kilpailtu syyskuussa kahtena päivänä.

    Mika Haapakangas myönsi rikkeen eikä haluaisi mielellään selitellä sitä, mutta avaa pienen suostuttelun jälkeen Ravinetille tapauksen taustat.

    ”Viime vuoden tammikuussa tiedotettiin, että Osphosin varoaika pitenee syyskuusta lähtien 30:sta 60 vuorokauteen. Mutta sitten kun oltiin syyskuussa, en enää muistanut asiaa, ja näin pääsi käymään”, Mika Haapakangas pahoittelee.

    ”Mitään hyötyä ei tavoiteltu – eikä saatu: Special Major ei kumpanakaan päivänä pärjännyt. Jos olisi haluttu tehdä vilppiä, käyttöä olisi ollut helppo peitellä, mutta nyt se oli selkeästi kirjattu.”

    ”Edellisessä tarkastuksessa lääkekirjanpitoa moitittiin epätäydelliseksi, mutta nyt sitä kehuttiin yhdeksi Ruotsin parhaista. Mariannen (tallin hevosten lääkinnästä vastaava Mikan vaimo) kanssa juteltiin, että siitä taisi tulla liiankin hyvä”, Haapakangas murjaisee.

    "Tehtiin sellainen kehitysehdotus, että eikö pitkiä varoaikoja voisi valvoa samaan tapaan kuin rokotuksia - niin, ettei ilmoittaminen starttiin olisi niiden aikana edes mahdollista. Sitä luvattiin harkita."

    Ruotsin lisenssivalmentajat tarkassa syynissä

    Rikkeen vakavuuteen nähden lähes 4500 euron suuruinen sakko kuulostaa todella kovalta, mutta Mika Haapakangas ymmärtää sen perusteet.

    ”Suomessa vastaavista rikkeistä annetaan kilpailukieltoa, jota on helppo kiertää. Ruotsissa annetaan sakkoja, jotka ovat varmasti tehokkaampia, mutta kun ne määräytyvät tallin menestyksen mukaan, niistä voi tulla näin suuria. Jos ei olisi pärjätty, oltaisiin selvitty vähällä.”

    ”Vahinko sattui, sillä selvä. Jätetään kesälomat pitämättä ja paiskitaan hommia, että saadaan sakot maksettua”, Haapakangas kuittaa.

    Sinänsä hänellä ei ole mitään Ruotsin lisenssivalmentajien tiukkaa valvontaa vastaan, mutta täysin vailla koomisiakaan piirteitä se ei Mikasta ole.

    ”Jotain tarkkuudesta kertoo, että Veikon (Mikan poika) ajopuvun rintamainos mitattiin 10 neliösenttiä liian suureksi. Samalla puvulla hän on ajanut jo kolme vuotta, mutta nyt mainos pitää pienentää tai peittää”, hän mainitsee.

    Linkki päätökseen tuomiosta ST:n verkkosivuilla

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    sakko
    Mika Haapakangas
    Svensk Travsport
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle