• Valonpilkahduksia Viikistä – ähkyleikatun Evartin suoli toimii

    Hallitsevan ravikuninkaan Evartin ohutsuoli oli joutunut puristukseen, ja ori leikattiin eilen. Antti Ojanperällä oli perjantaina alkuillasta suojattinsa toipumisesta myönteisiä uutisia kerrottavanaan.
    Evartti elää edelleen kohtalonhetkiään, mutta tuoreimmat uutiset Viikistä ovat myönteisiä.
    Evartti elää edelleen kohtalonhetkiään, mutta tuoreimmat uutiset Viikistä ovat myönteisiä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    12.2.202118:38
    MT toimitus

    Antti Ojanperä sai Viikistä perjantaina noin kello 16 aikaan ilahduttavia terveisiä.

     

    ”Sanoivat, että Evartin suoli toimii. Lisäksi sykkeet ovat laskeneet alemmaksi. Positiivisia merkkejä. Suunta on oikea”, Ojanperä huokaa.

     

    Lisäksi Evartti on alkanut näyttää luonnettaan.

     

    ”Ori oli vähän kapinoinut vastaan, kun sitä laitettiin karsinaan. Se oli miettinyt varmaan, että eiköhän täällä ole oltu jo tarpeeksi. Hyvä signaali tämäkin, kun vertaa oriin eiliseen olemukseen”, Ojanperä sanoo.

     

    Hän elää mielessään eilistä uudelleen.

     

    ”Kyllä siinä Lahden kohdalla, kun ori pani pötkölleen, taisivat todennäköisyydet eloonjäämisestä käydä aika pieninä. Niin hirvittävän tuskainen Evartti oli. Karikoita on väistetty, mutta kyllä niitä on edelleen edessä. Hetki kerrallaan tässä eletään.”

     

    Ojanperä jakaa kiitosta Viikin hevossairaalan suuntaan.

     

    ”Siellä tehdään työtä tosi isolla sydämellä, heille suuri kiitos. Vaikka tässä ei levollisin mielin osaakaan olla, niin se helpottaa suuresti, kun voi luottaa Evarttia hoitaviin ihmisiin.”

     

    Ojanperä ja hänen puolisonsa Jutta Ihalainen ovat suunnanneet Viikistä tänään Pihtiputaalle. Ojanperän mukaan Ihalainen palaa todennäköisesti huomenna Evartin luokse Viikkiin. Ojanperä itse on ollut jo työn ääressä. Kun tallipäällikkö oli tontilta poissa, tukiverkosto toimi. Santtu Raitala oli käynyt treenaamassa yhden hevosryhmän ennen Seinäjoen illan raveihin lähtöään.

     

    Lue myös:

    Ravikuningas jälleen hengenvaarassa – ”Tämä tuntuu olevan hyvien hevosten kirous”

     

    Artikkelin aiheet
    Evartti
    ravit
    hevossairaus
    Antti Ojanperä
    Viikin hevossairaala
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle