• Ratsastus haluttiin kieltää Amsterdamissa, näin kävi – hollantilaisvaikuttaja painottaa hevosalan yhtenäisyyttä

    Suomen Ratsastajainliiton järjestämässä Ratsastusfoorumissa mietittiin hevosalan tulevaisuutta. Tilaisuuden pääpuhujaksi oli kutsuttu Hollannin ratsastuskeskusten liiton toimitusjohtaja Haike Blaauw.
    Haike Blaauw kertoi kokemuksiaan ratsastuksen, hevosten ja yhteiskunnan yhteensovittamisesta Hollannissa.
    Haike Blaauw kertoi kokemuksiaan ratsastuksen, hevosten ja yhteiskunnan yhteensovittamisesta Hollannissa. Kuva: SRL/Kati Hurme
    MT Hevoset|Ratsastus
    30.11.202313:05
    Miia Lahtinen

    Hollanti on pieni maa, mutta iso hevosmaa, jossa myös eläinsuojelijoiden hevoskilpaurheilua vastustava toiminta on ehtinyt tulla tutuksi. Haike Blaauw kertoi esimerkkinä Amsterdamiin ehdotetusta säädöksestä, että ratsastus kiellettäisiin kaupungissa. Se ehdotus onnistuttiin estämään, mutta jo asian nouseminen esiin kertoo siitä, että täysin mahdoton ei ole sekään tulevaisuuden visio, jossa hevosurheilua ei saa harrastaa.

    Blaauw’n Hollannissa vetämässä tulevaisuustyössä on mietitty neljää eri hevosen pitämisen skenaariota: tulevaisuus hevosella, tulevaisuus hevosen kanssa, tulevaisuus hevosen vierellä ja tulevaisuus hevosen jälkeen. Aivan täysin Hollannin tulevaisuusmallit eivät tosin sovi Suomeen, koska niissä oleellinen asia on hevosten vaatima fyysinen tila, jota Suomessa yleensä riittää melko hyvin.

    Blaauw on toiminut aiemmin hotellialalla ja hän on huolehtinut myös Hollannin kuningashuoneen hevosista. Nyt hän työskentelee hevosalan edunvalvonnassa ja pyrkii olemaan se henkilö, joka istuu pöydissä, joissa asioista päätetään. Blaauw painottaa, että alalla on nyt mietittävä tarkkaan, millainen tulevaisuus voi olla ja miten siihen voidaan vaikuttaa. On oltava mukana huolehtimassa, että se skenaario ei toteudu, jossa ei ole kilparatsastusta, mutta ei myöskään mitään muuta ratsastusta, joko eläinoikeusihmisten takia tai siksi, että kaikki viljelymaa halutaan ihmisille.

    ”Mutta hyvät uutiset ovat, että me voimme taistella tätä vastaan yhdessä”, Blauuw sanoi.

    ”Se tapahtuu vain, jos emme osaa itse katsoa asioita laatikon ulkopuolelta. Ja jos vain odottelemme ja katsomme kuinka käy, sitä enemmän meitä tuomitaan.”

    Hän totesi, että mukaan tekemiseen tarvitaan myös ne, jotka vielä sanovat, että mitään ei tarvitse muuttaa, että kyllä me voidaan jatkaa näin, niin kuin on vuosisadat tehty. Blaauw on vakuuttunut, että se ei onnistu. Siksi hevosalan pitää näyttää, kuinka moni asia on hienosti ja kuinka alaa kehitetään.

    Haike Blaauw’n mielestä hevosalan pitää näyttää, kuinka moni asia on hienosti ja kuinka alaa kehitetään. Kuvituskuva.
    Haike Blaauw’n mielestä hevosalan pitää näyttää, kuinka moni asia on hienosti ja kuinka alaa kehitetään. Kuvituskuva. Kuva: Antti Savolainen

    Blaauw kertoi laukkaurheilun uudistuksesta, jossa päätettiin, että hevosta saa lyödä lähdön aikana vain 9 kertaa. Muut ihmiset nauroivat uudistuksesta kuullessaan.

    ”Meille hevosihmisille se oli normaali asia ja vie asioita eteenpäin, mutta se ei ollut sitä laatikon ulkopuolelta katsottuna”, hän selitti.

    Hän näkee, että oleellinen pointti olisi yhdessä toimiminen.

    Hän kertoi myös autovalmistaja Audista, joka on iso esteratsastuksen tukija. Sen johtajan mukaan Audilta kysytään vähän väliä, että miksi tuette eläinten kaltoinkohtelua.

    ”Audi jatkaa niin kauan, kuin hän on johdossa, mutta mitä sen jälkeen?” Blauuw mietti.

    Hän näkee, että oleellinen pointti olisi yhdessä toimiminen. Nyt hevosalalla usein syytellään naapuria tai toisen lajin harrastajia, vaikka sen sijaan pitäisi osata katsoa rehellisesti peiliin ja miettiä, miten omaa toimintaa voi muuttaa paremmaksi.

    Sosiaalisen lisenssin lisäksi haasteita hevosalalla riittää toki muitakin, suurimpina ilmastonmuutos, talouden haasteet ja turvallisuusvaatimukset – Hollannissa ongelmana on nykyään saada vakuutusyhtiöt vakuuttamaan alan yrityksiä.

    Haike Blauuw on visioinut neljä erilaista tulevaisuusskenaariota. Jos hevosille riittää tilaa ja alan sosiaalinen lisenssi pysyy korkeana, voidaan jatkaa nykyisellä tavalla "Hevosella". Huolestuttavin skenaario on, jossa hevosille ei riitä fyysistä tilaa, eikä alalla ole myöskään yleistä hyväksyntää, jolloin on oltava "Ilman hevosta."

    Tallitoiminnan tulevaisuutta mietittiin myös työpajoissa osallistujien kesken. Ratsastajainliiton tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen muistutti, että tulevaisuustyötä voi ja kannattaa tehdä kaikenkokoisissa yrityksissä.

    Työpajassa osallistujat miettivät esimerkiksi ratsastuskoulujen toiminnan monipuolistamista, niin että tarjolla olisi muutakin kuin ratsastamista. Pohdittiin myös, että toimintaa on avattava, ja hevosten hyvinvointi on näytettävä ihmisille. Lisäksi tarvitaan tutkimuksia ja tiedettä kertomaan, että hevoset voivat hyvin ihmisen kanssa ja että ratsastuksella myös hyviä vaikutuksia itse hevoselle. Ehkä jopa ratsastuskoulujen laatua olisi mahdollista joskus mitata hevosten onnellisuuden perusteella?

    Esiin nousi myös se, että asioita on pakko muuttaa.

    ”Emme halua tehdä mitään piilotettua, mutta on asioita, joissa kaikki vain katsovat pois. Meidän pitää itsekin osata katsoa ja sanoa, että tämä on vanhanaikaista”, yksi keskustelijoista totesi.

    Peltonen toivoi, että mukana olleet miettisivät, mitä jokainen voisi tehdä itse ja omassa tallissaan aivan heti.

    ”Onko jokin muutos, mitä voimme tehdä, että olisimme paremmin valmistuneita matkalla tulevaisuuteen? Mitä se olisi? Ehkä voisit tehdä niin”, hän lopetti.

    Lisää aiheesta
    • Marjukka Manninen on ammatiltaan Iin kunnanjohtaja.

      Ratsastus | Marjukka Manninen jatkaa Ratsastajainliiton puheenjohtajana – haastajat eivät päässeet myöskään hallitukseen

    • SRL:ssä on yhteensä 40 000 täysjäsentä ja Green Card -vakuutettua, kertoo toiminnanjohtaja Jukka Koivisto. Arkistokuva.

      Ratsastus | Jäsenmäärän pudotus SRL:n isoin haaste

    • ”Hevosharrastus ennaltaehkäisee syrjäytymistä ja negatiivisia terveysvaikutuksia. Ei tällaisille asioille ole edes hintalappua”, Lumi Drozzin toteaa.

      Hevoset | Maatalouteen hurahtanut ekonomi Lumi Drozzin tekee intohimoisesti töitä hevosalan eteen – ”Hevoset ovat sekä elinkeino että hyvinvoinnin tuottaja”

      Tilaajalle
    • Ilmainen verkko-opiskelumateriaali kannustaa jokaista hevosista kiinnostunutta opiskelemaan hevostaitoja. Kuvituskuva.

      Ratsastus | Hevostaito-opintoja nyt ilmaiseksi verkossa – Ratsastajainliitto ja Hippos kannustavat oppimaan hevosesta myös teoriassa

    • Raviurheilua kertoo seuraavansa kahdeksan prosenttia vastaajista. Sen perusteella Suomessa on 360 000 aikuista raviurheilun seuraajaa.

      Hevoset | MT Gallup: Kolme neljästä suomalaisesta hyväksyy hevosten käytön kilpaurheilussa ‒ raveilla 360 000 seuraajaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    hevosala
    Haike Blaauw
    Ratsastusfoorumi
    tulevaisuus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle