• Alku ei aivan nappiin: Katja Karjalainen 7. ja jatkaa perjantaina kür-luokassa

    Lontoon paralympiahopealle ei tullut ainakaan torstaina jatkoa, sillä High Flow -ruuna jännittyi Rion kisakentän kovasta tuulesta.
    Katja Karjalainen ja Hig Flow nähdään perjantaina Brasilian paralympiaradalla. Kilpailu jää Karjalaisen lähes 20 vuotta kestäneen uran viimeiseksi.
    Katja Karjalainen ja Hig Flow nähdään perjantaina Brasilian paralympiaradalla. Kilpailu jää Karjalaisen lähes 20 vuotta kestäneen uran viimeiseksi. Kuva: SRL / Jon Stroud
    MT Hevoset
    16.9.201611:58
    Kaijaleena Runsten

    Ratsastaja Katja Karjalainen sijoittui ruunalla High Flow seitsemänneksi Rion paralympialaisten henkilökohtaisessa kouluratsastuksessa myöhään torstai-iltana Suomen aikaan. Kaksikko kilpailee luokassa Ia, joka käydään kokonaan käynnissä. Tuomarien pisteet olivat 71.043.

    Voiton vienyt Ison-Britannian Sophie Christiansen oli ylivoimainen yli 78 prosentin suorituksella. Hopea meni niin ikään Britanniaan Anne Dunhamille ja pronssi isäntämaalle Brasilialle Sergio Olivan ratsastamana.

    Karjalainen ja "Toope" jäivät pronssista 2,8 prosenttia.

    Sijoitus kahdeksan joukkoon tarkoittaa, että ratsukko kilpailee myös perjantaina musiikin tahtiin ratsastettavassa kür-luokassa, joka on aina ollut Karjalaisen vahvinta alaa.

    "Hevonen oli jännittynyt ja silloin sitä on vaikea väkisin käskeä. Yritin lempeästi ohjata ja ohjelman loppupuolella se rentoutui. Onneksi ei tarvitse lopettaa tällaiseen ratsastukseen", Karjalainen kommentoi Ylelle.

    Maajoukkuevalmentaja Janne Berg analysoi suoritusta Suomen Ratsastajainliiton (SRL) tiedotteessa:

    "Katja ratsasti niin hyvin kuin pystyi, hevonen vähän jännittyi alkuun kovasta tuulesta. Rata ja tulos olivat hyvät, yli 71 prosenttia, mutta tietenkin nälkä kasvaa syödessä ja mahdollisuus olisi ollut pinnistää kaksi prosenttia lisää."

    Vapaaohjelmat ratsastetaan tänään perjantaina. Karjalaisen ryhmä starttaa kello 21.30 Suomen aikaa. Yle välittää suomalaisten suorituksia kello 00.20 alkaen TV:ssa ja aamun lähetyksissä näytetään niistä kertauksia.

    Ylen uutinen

    Lue lisää:

    Katja Karjalainen kilpailee kolmansissa olympialaisissaan

    Mäntsälässä asuva Karjalainen on ollut vuosia Suomen pararatsastuksen keulakuva yhdessä kouvolalaisen Jaana Kivimäen kanssa. Myös Kivimäki lunasti paikan Rioon, mutta joutui luopumaan kisamatkasta terveyssyistä elokuussa.

    Katja Karjalaisen ja Toopen Rio-projektia voi seurata valokuvista Facebookissa

    Artikkelin aiheet
    Katja Karjalainen
    Rion paralympialaiset
    pararatsastus
    kouluratsastus
    Suomen Ratsastajainliitto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle