• Kaj Widell taas täydessä iskussa lonkkaleikkauksen jäljiltä

    Pitkän linjan raviammattilainen on jo hiitannut hevosia useampana päivänä ja on valmis ohjastustehtäviin.
    Kaj Widell on ajanut kilpaa edellisen kerran syyskuun lopulla. Mies on toipunut lonkkaleikkauksesta hyvin ja on valmiina kilparadoille.
    Kaj Widell on ajanut kilpaa edellisen kerran syyskuun lopulla. Mies on toipunut lonkkaleikkauksesta hyvin ja on valmiina kilparadoille. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.2.202217:30
    Kaj Närhinen

    MT Ravinetti uutisoi aiemmin Kaj Widellin käyneen lonkkaleikkauksessa. Toipuminen on sujunut melko pitkälti suunnitelmien mukaan. Widell tosin liukastui ja loukkasi reisilihastansa jokin aika sitten.

    "Reisilihaksen kanssa tulee usein ongelmia lonkkaleikkauksen yhteydessä. Minun tapauksessani tuli lisäongelmia liukastuttuani pihalla. Sen takia paluu ajotehtäviin siirtyi kuukaudella.”

    Nyt Widell on kuitenkin toipunut täyteen iskuun. Hän on kohottanut ahkerasti omaa fyysistä kuntoaan leikkauksen jälkeen. Lähemmäs 2 000 voittoa urallaan ohjastanut Widell ajoi keskiviikkona kolme tuntia hiittejä Markus B Svedbergin luona. Vastatessaan puhelimeen perjantaiaamupäivällä on Widell juuri lähdössä hiittamaan paria ahvenanmaalaishevosta.

    ”Kroppa vaikuttaa olevan siinä kunnossa, että uskalsin laittaa itseni tarjolle ohjastajalistalle jo ensi viikon torstain Bollnäsin lounasraveihin."

    Haastattelun jälkeen varmistui, että hänellä on kolme ajettavaa Bollnäsissä.

    Widell suhtautuu nöyrästi tuleviin ohjastajatehtäviinsä.

    ”Katsotaan kuinka paljon kysyntää ajopalveluilleni on. Siitähän se on kiinni. Into kilvanajoon on kova saatuani lonkan kuntoon.”

    Widellin paluusta kertoi ensimmäisenä Travronden

    Lue myös:

    Peräkkäisinä päivinä lonkkaleikkauksessa käyneet Korvenoja ja Widell toipuvat

    Artikkelin aiheet
    Kaj Widell
    ravit
    lonkkaleikkaus
    ohjastaja
    paluu kilpailuun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle