• Pelisuuruus Ville Nyman Veikkauksesta ja hevospeleistä: iso kuva ok, arjessa kompastelu ärsyttää

    Veikkauksen taival hevospelien pyörittäjänä on herättänyt vuosien varrella monenlaista keskustelua. Nyt mielipiteensä kertoo alan yksi kovimmista asiantuntijoista.
    Tilaajalle
    Kuvan oikeassa laidassa näkyvä Ville Nyman on seurannut raveja paitsi vedonlyöjänä, myös hevosten osaomistajana. Kuvassa Nyman juhlistaa Yolo Savoyn Suomen Mestaruutta syksyllä 2023. Mukana menossa vasemmalta ohjastaja Tommi Kylliäinen, valmentaja-osaomistaja Jarno Kauhanen sekä hoitaja Minna Kauhanen.
    Kuvan oikeassa laidassa näkyvä Ville Nyman on seurannut raveja paitsi vedonlyöjänä, myös hevosten osaomistajana. Kuvassa Nyman juhlistaa Yolo Savoyn Suomen Mestaruutta syksyllä 2023. Mukana menossa vasemmalta ohjastaja Tommi Kylliäinen, valmentaja-osaomistaja Jarno Kauhanen sekä hoitaja Minna Kauhanen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    26.12.202415:00
    Ville Toivonen

    Rahapelimarkkinat Suomessa uudistuivat vuoden 2017 alussa, kun aiemmin omilla pelisektoreillaan monopoleina toimineet Veikkaus, RAY ja Fintoto sulatettiin uudeksi Veikkaukseksi. Uuden monopoliyhtiön tarjontaan siirtyivät myös hevospelit, jotka aiemmin olivat raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippoksen omistaman Fintoton vastuulla.

    Ravialan ja hevospelaajien suhtautuminen Veikkaukseen on ollut vaihteleva. Viime vuosina Suomeen pelattujen hevospelien vaihto on romahtanut ja peliä on ohjautunut entistä enemmän Ruotsin ravikohteisiin.

    Veikkaus on saanut vuosien varrella raviväeltä kritiikkiä muun muassa pelitarjontansa painotuksista sekä tekniikkansa toimivuudesta. Keskustelu on kiihtynyt viimeisen vuoden aikana, kun Hippos on ajanut hevospelien siirtymistä lisenssimarkkinaan ajatuksenaan perustaa oma peliyhtiö ruotsalaisen ATG:n kanssa.

    Keskustelua on käyty monenlaiselta pohjalta, mutta MT Hevoset kysyi mielipidettä henkilöltä, joka varmasti tuntee hevospelialan. Lahtelainen Ville Nyman on Suomen viime vuosikymmenien ehkä johtava hevospeliammattilainen, jonka suuri yleisö tuntee moninkertaisena totopelien Suomen mestarina.

    Ville Nyman on ollut vähän julkisuudessa, mutta hevospelipiireissä hän on Suomen suurimpia hahmoja.

    ”Pikkuisen intensiteetti on vaihdellut, mutta aina olen pelannut hevospelejä. Joko enemmän tai vielä enemmän”, Nyman naurahtaa.

    ”Aika paljon pelaan toki muutakin, mutta hevospelit ovat aina olleet ykkönen, ja ovat edelleen.”

    ”Jos Veikkaus vaikka lakkaisi tarjoamasta Ruotsin raveja pelikohteinaan, niitä pelaavat varmasti hakisivat nopeasti uudet kanavat pelaamiseen.”

    Veikkauksen toiminta hevospelien järjestäjänä saa Nymanilta kohtuullisen arvosanan.

    ”Isossa kuvassa Veikkauksen hevospelitarjonta on mielestäni ollut sellaista kuin on pitänytkin”, Ville Nyman aloittaa.

    ”Jonkinlaista poukkoilua on kuitenkin ollut näkyvissä, kun välillä on keskitytty Ruotsiin ja välillä Suomeen, eli ollaan vuoron perään suututettu vähän kaikki. Ensin Ruotsiin panostamalla ne, jotka haluavat pelata Suomeen ja sen jälkeen Ruotsin näkyvyyttä vähentämällä ne, jotka haluavat pelata Ruotsiin.”

    Kansainvälisten pelikohteiden tarjoaminen on Nymanin mielestä kuitenkin itsestäänselvyys. Etenkin Ruotsin hevospelit ovat olleet suomalaisille houkuttelevia. Kun Veikkaus on tarjonnut myös Ruotsin pelejä, hevospelien kanavointiaste eli virallisen valvonnan piirissä olevan pelaamisen osuus on ollut hyvin korkea.

    ”Kanavointiaste voi hevospeleissä muuttua hyvinkin nopeasti, jos tulee radikaaleja muutoksia. Jos Veikkaus vaikka lakkaisi tarjoamasta Ruotsin raveja pelikohteinaan, niitä pelaavat varmasti hakisivat nopeasti uudet kanavat pelaamiseen”, Nyman muistuttaa.

    ”Tuntuisi myös hyvin kummalliselta, jos nykyaikana ei olisi tarjontaa maailman suuriin hevoskilpailuihin, ovat ne sitten oikeastaan missä tahansa.”

    ”Kun Veikkauksen totosivuja käyttää, melkein aina ärsyttää.”

    Vaikka peliyhtiön isot linjaukset ovat olleet hevospelien suhteen Nymanin mielestä oikeansuuntaisia, myös kritiikkiä löytyy.

    ”Kun Veikkauksen totosivuja käyttää, melkein aina ärsyttää”, Nyman kiteyttää.

    ”Ei oikein päivää mene, että ei ihmettelisi, että miten tämä asia voi olla tällä tavalla. Ne voivat olla mitättömiä pikkujuttuja, mutta kun niihin törmää jatkuvasti, niin alkaahan se ärsyttää. Viimeksi pari päivää sitten jäi peliä jättämättä, kun järjestelmä oli kirjannut minut oma-aloitteisesti ulos.”

    Hevospelien suhteen Veikkauksella on myös mielikuvaongelma, sillä hevospelaajat ovat tottuneet hyvin toimiviin ratkaisuihin. Vaikka Fintoto oli mittaluokaltaan hurjasti nykyistä Veikkausta pienempi toimija, nimenomaan teknisellä puolella Fintoto onnistui hyvin. Veikkaus sen sijaan on kompastellut tekniikkansa kanssa välillä hyvinkin raskaasti.

    ”Varmaan jatkuvia muutoksia perustellaan sillä, että kaiken pitäisi olla uutta ja hienoa, mutta olisi aika tärkeää, että homma ylipäätään toimisi”, Ville Nyman kuvailee.

    ”Sivujen jatkuva uudistaminen tuntuu lähinnä kiusanteolta asiakkaita kohtaan. Ehkä vaan olen vanha jäärä, joka haluaisi asioiden pysyvän ennallaan, mutta ei kai uusien asioiden opetteleminen keskimäärin niin mahtavan hienoa ole.”

    ”Tietysti pottipeleissä on oma glamourinsa, mutta ne ovat myös raivostuttavan vaikeita.”

    Monet aktiiviset hevospelaajat ovat siirtyneet pelaamaan käytännössä ainoastaan Ruotsin raveihin. Nyman ei kuitenkaan kuulu heidän joukkoonsa, vaan hän pelaa edelleen myös Suomen ravipelejä.

    ”Joidenkin mielestä Ruotsi on kauhean mahtava ja hieno, mutta kyllä Suomenkin ravit tarjoavat paljon hyvää pelattavaa.”

    Veikkausta on välillä kritisoitu liiasta Ruotsin pelien suosimisesta, mutta Nyman ei koe peliyhtiön unohtaneen kotimaan raveja.

    ”Kaikenlaisia bonusrahoja jaetaan ahkerasti, ja ainakin se viittaa, että halua ja yritystä Suomen pelien edistämiseen olisi”, Nyman arvioi.

    Keinot kotimaan hevospelien edistämiseen eivät kuitenkaan ole Nymanin mielestä olleet aina oikeita. Hän ihmettelee esimerkiksi T65-pelin tarjonnan ajoittaista voimakastakin kasvattamista.

    ”Meneehän se ihan väärin päin, että kun vaihdot putoavat, tarjotaan koko ajan vaikeampia pelejä.”

    Omassa pelaamisessaan Nyman toteaa olevansa hevospelimuotojen suhteen varsin kaikkiruokainen.

    ”Sen mukaan täytyy mennä, missä on parhaat peliehdot. Tykkään monenlaisista peleistä, sekä sijasta että voittajapelistä, ja myös isojen pottien metsästämisestä 75:ssä”, hän kuvailee.

    ”Tietysti pottipeleissä on oma glamourinsa, mutta ne ovat myös raivostuttavan vaikeita. Tykkään tosi paljon esimerkiksi voittajapelistä, jossa ei tarvitse miettiä liikaa erilaisia asioita. Jos joku hevonen näyttää ennen lähtöä tosi hyvältä, sille voi pelata voittajaa, eikä tarvitse murehtia mitä muuten tapahtuu.”

    ”Kun aiempi raja on ollut täysin järjetön, niin ovathan siihen tehtävät höllennykset aina positiivisia.”

    Merkittävänä osatekijänä hevospelien alamäkeen pidetään Veikkauksen muutama vuosi sitten käyttöön ottamia tappiorajoja. Vuositappiorajaksi on asetettu 15 000 euroa, mikä on aiheuttanut hankaluuksia monille hevospelaajille.

    Hevospeleissä varsin pieni joukko pelaajia pelaa varsin suuren osan pelivaihdosta. Vaikka kiinteä 15 000 euron vuositappioraja tuntuu tavallisesta peliharrastajasta suurelta, aktiivipelaajille se on vastassa helposti.

    ”Se, kuinka paljon tappiorajat ovat vaikuttaneet hevospelien vaihtoihin, on tietysti pelkkää spekulointia. Vahva uskomukseni kuitenkin on, että sillä on ihan jonkinlainen merkitys. Varmasti jokainen paljon pelaava joutuu miettimään toimintaansa myös siltä kantilta, että pelioikeus säilyy myös jatkossa.”

    Nyman huomauttaa viime hetken pelikäyttäytymisen muuttuneen etenkin jackpot-kierroksilla tavalla, joka voi viitata muutoksiin pelaajakunnassa.

    ”Aikaisemmin jackpot-kierroksilla tuli yleensä viimeisen vartin aikana lyhyessä ajassa isoja panostuksia, jotka aiheuttivat rajujakin muutoksia peliprosentteihin”, Nyman kertoo.

    ”Viime kuukausina tätä ei ole tapahtunut, ja esimerkiksi lauantaina Vermossa viimeisen puolen tunnin prosenttimuutokset olivat todella maltillisia. Sen perusteella vaikuttaa, että ainakin joku tai joitakin ison rahan toimijoita olisi jäänyt pelistä pois. Syytä tai syitä en tiedä, mutta ilmiö voi liittyä tappiorajoihinkin.”

    Tappiorajaan on tähänkin asti voinut hakea ammattilaispoikkeusta, ja vuodenvaihteessa tappiorajan poikkeusehtoja uudistetaan.

    ”Kun aiempi raja on ollut täysin järjetön, niin ovathan siihen tehtävät höllennykset aina positiivisia. Kuitenkin tällaiset tarkkaan määritellyt rajat lähinnä huvittivat, kun eivät ne kuitenkaan perustu mihinkään, vaan ovat hatusta vedettyjä”, Nyman muistuttaa.

    Hevospelien kaltaisissa asiantuntijapeleissä ongelmapelaaminen on perinteisesti ollut vähäisempää kuin puhtaissa onnenpeleissä. Ville Nyman näkee yksinkertaisten tappiorajojen asettamisen hankalaksi myös tässä suhteessa.

    ”Jos tappioraja tulee hevospeleissä vastaan, rajoitus periaatteessa vain ohjaa pelaamaan jatkossa esimerkiksi kasinopelejä. Jos pelaa vain Suomen raveja, ihan suoraa vastinetta Veikkaukselle ei kansainvälisiltä markkinoilta löydy, mutta muunlaisia pelejä on tarjolla helposti.”

    ”Ravipiireissä olen kuullut sellaisen ihmettelyn, että miksi yhteiskunnan näkökulmasta on ihan ok, että yhdestä ylinopeudesta sakotetaan 50 000 euroa, mutta ravipeleihin sama henkilö ei saisi hävitä kuin 15 000 euroa vuodessa.”

    Ville Nyman pitää Veikkauksen toimintaa ristiriitaisena verrattuna siihen, että peliongelmien ehkäisemisessä tärkeänä pidetään hyvää kanavointiastetta eli pelieurojen päätymistä viranomaisten valvonnan piirissä olevien toimijoiden peleihin.

    ”Tässä muodossa suurpelaajia ja mahdollisia ongelmapelaajia oikein ajamalla ajetaan järjestelmän ulkopuolisille firmoille. Ovathan nämä asiat aika suuressa ristiriidassa.”

    Tappiorajoilla pyritään auttamaan peliongelmaisia, mutta Nyman ei pidä keinoa kovinkaan tehokkaana.

    ”Minun on vaikea nähdä, että joku, joka on 15 000 euroa hävinnyt, lopettaisi pelaamista sen takia, että Veikkaus ei enää anna hänen pelata”, Nyman ihmettelee.

    ”Kerran viikossa lottoava ei varmaan heti löydä uutta kanavaa pelaamiseen, mutta 15 000 euroa vuodessa jo hävinneellä on jo sen verran kiinnostusta rahapelaamiseen, että firman vaihtaminen ei varmasti ole ongelma.”

    Nyman muistuttaa, että kiinteät tappiorajat ovat kaikella tavalla hankalia. Toisille jo pienen summan häviäminen on liikaa, kun toisille 15 000 euron pelitappiot eivät merkitse mitään.

    ”Jos tappioraja halutaan asettaa, niin kai kenellä tahansa kuuluisi olla oikeus anoa siihen poikkeusta. On peruste sitten pelimenestys, varallisuus, tulot tai mikä kenelläkin olisikaan”, Nyman pohtii.

    ”Joillakin olisi hyvinkin varaa harrastella, mutta jostakin syystä heidän rahansa eivät kelpaa. Ravipiireissä olen kuullut sellaisen ihmettelyn, että miksi yhteiskunnan näkökulmasta on ihan ok, että yhdestä ylinopeudesta sakotetaan 50 000 euroa, mutta ravipeleihin sama henkilö ei saisi hävitä kuin 15 000 euroa vuodessa.”

    ”Nykysysteemi olisi ollut pitkässä sarjassa varman tuhon tie.”

    Tulevasta pelimarkkinauudistuksesta Nyman toteaa, että kaikissa vaihtoehdoissa on paljon muuttujia, joita on vaikea ennustaa. Hän muistuttaa nykyisen monopolijärjestelmän olleen vedonlyöjän kannalta varsin hyvä, sillä vaikka ulkomaiset yhtiöt eivät ole saaneet toimia Suomessa, ulkomaille pelaamista ei ole rajoitettu.

    Nyman näkee lisenssimarkkinassa olevan pelaajan kannalta mahdollisesti tilannetta huonontaviakin ulottuvuuksia.

    ”Uuden lakiesityksen mukaan jokainen järjestelmän ulkopuolelta saatu voitto verotettaisiin erikseen, eikä niitä käsiteltäisi kokonaisuutena. Jos pelaisi miljoonan ja häviäisi siitä sata tuhatta, pitäisi maksaa verot 900 000 euron lunastuksista, vaikka ei todellisuudessa ole muuta kuin hävinnyt”, hän havainnollistaa.

    Nyman on huolissaan myös porukkapelaamisen verotuksen uudistamisesta.

    ”Tähän asti voiton käsittelemiseen verovapaana arpajaisvoittona on riittänyt osakkaiden keskinäinen sopimus, mutta nyt tulkinta on menossa siihen, että ainoastaan pelijärjestelmän kautta tehdyt porukat hyväksyttäisiin. Esimerkiksi Veikkauksen porukkatyökalut ovat tavallaan aika hyviä, mutta jos tekee isoja tiedostopelejä tai on viime hetkellä liikkeellä, niitä voi olla jopa mahdotonta käyttää.”

    Suomen Hippoksen ratkaisua ajaa hevospelaamista lisenssimarkkinaan Nyman pitää ainoana oikeana vaihtoehtona.

    ”Asioita täytyy kuitenkin katsoa pitkällä tähtäimellä, ja nykysysteemi olisi ollut pitkässä sarjassa varman tuhon tie. Nyt tehdyssä ratkaisussa on hyvin isot riskit, mutta se sentään kuitenkin antaa mahdollisuudet parempaan.”

    Lisää aiheesta
    • Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää iloitsee uuden yhteistyösopimuksen julkistuksesta juuri joulun alla.

      Ravit | Hippos ja Veikkaus sopivat yhteistyöstä vuoteen 2030 asti

    • Totopelien vaihdot ovat kovassa laskussa. Veikkaus on tehnyt 15 000 euron vuositappiorajaan uuden poikkeuksen, joka astuu vuodenvaihteessa voimaan.

      Ravit | Veikkaus uudistaa vedonlyöntipelien tappiorajakäytäntöjä

      Tilaajalle
    • Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo on tyytyväinen Suomen hallituksen ratkaisuun, mutta kannustaa hevosalaa: ”Nyt täytyy kääriä hihat ja tehdä töitä yhteisen päämäärän eteen.”

      Ravit | Totopelit lakiluonnoksessa lisenssimarkkinaan ‒ Hippos alkaa rakentaa uutta peliyhtiötä ATG:n kanssa

      Tilaajalle
    • Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski oli keskiviikkona MT Live -ohjelman vieraana.

      Ravit | Veikkauksen Velipekka Nummikoski hevospelien tulevaisuudesta ja yhteistyöstä ATG:n kanssa: ”Tangoon tarvitaan kaksi”

    • Tommi Kylliäinen tuuletti, kun Yolo Savoy kiri Suomen mestariksi. Majestic Man kesti toiseksi johtopaikalta.

      Ravit | Ihmehevonen venyi ja paukkui Suomen mestariksi

    • Yolo Savoyn seremonioissa Kauhasen perhettä edustivat Minna ja Matilda Kauhanen. Kauhasten välissä osaomistajista Ville Nyman ja vasemmalla Antti Peltola.

      Ravit | ”Tosi iso karjaisu pääsi voiton jälkeen, ja sitten meinasi tulla itku” – Yolo Savoyn kotivoitto toi tunteet pintaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ville Nyman
    Veikkaus
    hevospelit
    rahapelaaminen
    tappioraja
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle