
Viime vuodet Laura Väänänen on keskittynyt luovan kirjoittamisen opintoihinsa Jyväskylän Yliopistossa. Kandivaiheen pitäisi olla vuoden päästä valmis.
”Jo ennen koulutusta kirjoitin kaksi elokuvakäsikirjoitusta. Ne odottavat pöytälaatikossa parempia päiviä. Ensimmäinen tulossa oleva julkaisu on runokirja, ja sen jälkeen romaani. Ne eivät käsittele hevosia, sillä hevosten kanssa saa kotona turata ihan tarpeeksi”, Väänänen naurahtaa.
Väänäsen meriitit kulttuurin kentällä ovat vieläkin laajemmalla. Mikkeliläinen toimi Nicole Kidmanin sijaisratsastajana Queen of the Desert -elokuvan kuvauksissa vuonna 2014.

Väänänen kertoi opiskelleensa eläinten kouluttajaksi ja haki harjoittelijan paikkoja. Hän pääsi sattumalta elokuvan tekoon, kun fyysiset ominaisuudet todettiin samankaltaisiksi Kidmanin kanssa.
”Ihan kreisiä ja uskomatonta, että pääsin sinne. Sen jälkeen harjoittelinkin stunttiratsastamista, mutta selkäongelmat haittasivat sitä. Tuohon keikkaan sisältyi paljon eläinten kanssa olemista.”
Väänänen haki lisääkin paikkoja, mutta arjen realiteetit tulivat vastaan.
”Kiinnostusta oli, mutta olisi pitänyt muuttaa töiden perässä. Siinä vaiheessa oli kolme pientä lasta ja maatila Mikkelissä, niin ei tullut ihan sormia napsauttamalla lähdettyä.”
Väänänen piti aikaisemmin täysihoitotallia, mutta Suojalammen talli palvelee nykyään itsepalveluasiakkaita. Valmennettavia ravihevosia Väänäsellä on kolme. Niistä kaksi starttaa tiistaina Mikkelissä.
Bitcoin Evon kilpailuoikeuden Väänänen on liisannut. Hän sai valita useasta vaihtoehdosta itselleen mieleisen kilpahevosen.
”Omistajilla oli hirveä määrä hevosia, jotka piti saada johonkin. Tavattiin omistajien kanssa, ja valitsin Bitcoin Evon.”
Väänänen kehuu Bitcoin Evoa rauhalliseksi, toimivaksi ja kiltiksi hevoseksi. Sanalla sanoen ihanaksi.
”Sen kanssa pystyy lähtemään yksin raveihin. Toki olisin toivonut, että se olisi saanut kahdessa ensimmäisessä startissaan viimeiset rahat.”
”Nyt on päästy vihreälle nurmelle, niin hevonen vaikuttaa paremmalta. Tässä startissa koitetaan ajaa ilman sekkiä. Kokeillaan, jos se sattuisi kulkemaan kovempaa.”

Power Up tulee starttiin 11 kuukauden tauolta. Väänäsen mukaan hevonen toipui hankosidevammasta. Toipuminen on mennyt aikataulun mukaan.
”Me oltiin jo päätetty, että keväällä vasta juostaan. Koulukiireiden takia en itse ehtinyt tuoda hevosta aikaisemmin starttiin. Power Up on tuntunut kotona oikein hyvältä. Löysin sille hyvän fysioterapeutin, joka on auttanut hevosta.”
Väänäsen kolmas valmennettava on kaksivuotias Eiqu, joka on hänen puolisonsa Antti Peltolan kasvattama ja omistama tamma. Väänänen kuvailee tammaa luonteikkaaksi.
”Sen emä vaihtoi jenkeissä valmentajaa, niin uusi valmentaja soitti parin viikon päästä, että hevosen voi hakea pois täältä. Eli Eiqu on perinyt luonteensa äidiltään”, Väänänen naurahtaa.
Yksi Väänäsen erikoisuuksista on, että hänellä on aiemmin ollut nimissään Hankasalmen rataennätys. Aika 15,6 noteerattiin Heinäraveissa vuonna 2018. Nykyinen ennätys 15,0 on Epimetheuksen nimissä.
”Minulla on pitkäaikainen suunnitelma ottaa vielä ennätys takaisin itselleni”, Väänänen vakuuttaa enemmän tai vähemmän tosissaan.