

Valtioneuvosto julkisti muutama viikko sitten palkintotukipäätökset tälle vuodelle. Päätöksen mukaan keskus- ja maakuntaraviradoille maksettava palkintotuki laskee 12,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
MT Hevoset teki soittokierroksen kansainvälisiä suurkilpailuja järjestäville raviradoille laskevien palkintotukien vaikutuksesta suurkilpailun ykköspalkintoon.
Ensimmäisenä suomalaisista suurkilpailuista on vuorossa huhtikuun 19. päivänä ajettava Seinäjoki Race. Ravipäivän sarjat löytyvät jo Heppa-järjestelmästä. Päivän pääkilpailun ykköspalkinto on laskettu 70 000 eurosta 50 000 euroon. Seinäjoen raviradan johtaja Jyri Saranpää muistuttaa pääkilpailun ykköspalkinnon muutoksen tekevän ison vaikutuksen palkintobudjettiin.
”Se on kuitenkin suurin yksittäinen kuluerä maksetuissa palkinnoissa. Meidän on pystyttävä sopeuttamaan toimintaamme annettuihin taloudellisiin raameihin. 50 000 euroa on kuitenkin mielestämme edelleen hyvin kilpailukykyinen ykköspalkinto”, Jyri Saranpää toteaa.

Vermon Finlandia-ajossa maksettiin viime vuonna 110 000 euron ykköspalkinto. Tälle vuodelle rata laskee ykköspalkintoa kymppitonnilla, eli Finlandia-voittaja palkitaan 100 000 eurolla. Kisa ajetaan toukokuun neljäntenä.
”Haluamme pitää kisan ykköspalkinnon yli miljoonassa kruunussa”, Vermon toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi kertoo. ”Pudotus ei ole kovin suuri, mutta meidän on reagoitava muuttuneisiin olosuhteisiin.”
Samanlainen eli 10 000 euron pudotus on tulossa aikuisten Suomessa syntyneiden ravureiden kesän pääkisaan Suur-Hollola-ajoon. Viime vuonna Lahden suurkisan voittaja palkittiin 90 000 eurolla, tänä vuonna palkinto on 80 000 euroa.
Lauantaina 28. kesäkuuta ajettavien kisan karsintojen voittajat saavat viime vuoden tapaan 10 000 euroa. Finaali ajetaan päivää myöhemmin.
”Mielestämme 80 000 euroa on edelleen mainio ykköspalkinto. Ajamme viime vuoden tapaan myös B-finaalin, jossa on 8000 euron ykkönen”, toiminnanjohtaja Ville Holopainen Jokimaalta kertoo.
”Saimme lähtöjemme hyvästä täyttöasteesta johtuen tälle vuodelle ylimääräisen 30 000 euron palkintotuen. Se ohjataan suoraan Suur-Hollola-viikonlopulle.”

Heinäkuun 20. päivänä ajettavan St Michel -lähdön ykköspalkintoa alennetaan Vermon ja Lahden tapaan 10 000 eurolla. Mikkelin raviradan toimitusjohtajan Kari Tiaisen mukaan radan kauden pääkilpailun voittaja palkitaan tänä vuonna todennäköisesti 70 000 eurolla.
”Hallitus päättää virallisesti palkintotasosta seuraavassa kokouksessaan. Tuo on kuitenkin yleinen tahtotila organisaatiossamme”, Kari Tiainen muotoilee.
Kymi GP -lähdön kesäkuun 14. päivä järjestävä Kouvola ei ole aikeissa pudottaa ykköspalkintoa viime vuoden tasosta. Radan toiminnanjohtajan Antti Perttusen mukaan voittaja olisi tänäkin vuonna tarkoitus palkita 100 000 eurolla. Perttunen korostaa kuitenkin johtokunnan päättävän asiasta seuraavassa kokouksessaan.
Kouvola on ollut viime vuosina ainoa suomalainen kilpailunjärjestäjä, joka on lennättänyt hevosia ulkomailta Suomeen. Lentokuljetusasia on Perttusen mukaan vielä avoinna.
”Johtokunta päättänee seuraavassa kokouksessaan myös siitä”, Perttunen olettaa.