• Toto75-karonkka: Santtu Raitalan vauhdikas marraskuu huipentui neljään 75-voittoon

    Lahdessa ajetuissa Mikkelin raveissa pinnalla olivat tutut menestyjät. Santtu Raitala ajoi neljä 75-voittoa ja valmentajista Antti Ojanperä sekä Matias Salo saivat kaksi 75-voittoa mieheen.
    Tilaajalle
    Vänrikki oli yksi Santtu Raitalan neljästä ja Antti Ojanperän kahdesta 75-voittajasta. Rallan Ruhtinas kiritti parhaiten.
    Vänrikki oli yksi Santtu Raitalan neljästä ja Antti Ojanperän kahdesta 75-voittajasta. Rallan Ruhtinas kiritti parhaiten. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    30.11.202508:00
    Toni Sarkama

    Päivän onnistujat

    Raitala, Raitala, Raitala, Raitala

    Neljä Toto75-voittoa sekä illan päälähdössä Mikkeli Cupin finaalissa hopeasijan ohjastanut Santtu Raitala oli iltapäivän kirkkain nimi.

    Alkukuukauden Uuden-Seelannin MM-kisoissa ohjastanut pihtiputaalainen on jatkanut hurjaa tahtiaan. Myöhään perjantai-iltana Pariisin Vincennesissä ohjastanut Raitala lensi aikaisin aamulla takaisin kotimaan kamaralle, eikä syyttä.

    Iltapäivän Toto75-kierros käynnistyi Fat Rabbitin hienolla voitolla. Ykkösradalta keulapaikan puolustanut valjakko hallitsi lähtöä perille saakka. Antti Ojanperä valmentaa voittajaa.

    Kaksikolle Ojanperä-Raitala tuli myös toinen 75-voitto Vänrikin kanssa. Raitalan muut voittoajokit olivat Cheops ja Star Photo S. Ne valmentautuvat puolestaan Matias Salon tallissa, minne matkasi myös Mikkeli Cupin hopeasija Perfecton myötä.

    Rebel Heart

    Iltapäivän suurin ykköspalkinto maksettiin Mikkeli Cupin finaalissa. Lähdön vei nimiinsä kolmossuosikki Rebel Heart, joka starttasi matkaan paalulta ykkösnumerolla.

    Hannu Hietasen ohjastama nelivuotias ei ollut lähtösuoran nopein. Valjakko pääsi etenemään kuitenkin vetotöihin ensimmäisessä kaarteessa, kun Silence Shotgun luopui suosiolla keulapaikasta. Päätöskierroksella vakavimmaksi uhkaksi muodostui hyvävireinen Perfecto, joka haastoi hyvin voittajaa.

    Tiina Rintala valmentaa Hannu ja Elina Laakson omistamaa Rebel Heartia. Voittaja palkittiin 8000 eurolla.

    Donna Barosso

    Tammadivisioonakarsinnan vahvin oli Donna Barosso, joka jyräsi takamatkalta ykköseksi. Kotiradan Tapio Perttusen ohjastama ja valmentama tamma matkasi toisessa parissa ulkona.

    Vajaa kierros ennen maalia alkanut kiri kolmatta tuotti tulosta aina keulapaikan muodossa viimeisen puolikkaan alkaessa. Keulassa tuossa kohtaa ravannut Estelle Travian ei heittänyt kuitenkaan pyyhettä kehään, sillä se sai uutta virtaa maalisuoralla haastaen Donna Barossoa tiukasti. Viisivuotias Ready Cashin tytär piti kuitenkin pintansa perille saakka. Team Hot Stuff on voittajan omistaja.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle