• Hevoset-messut Tampereella viikonloppuna - MT Hevoset ja Ravinetti mukana omalla osastolla

    Tapahtuma on ollut tauolla pari edellistä vuotta koronan takia.
    Hevoset-messut järjestetään tauon jälkeen tulevana viikonloppuna Tampereella. Kuva on vuoden 2019 tapahtumasta.
    Hevoset-messut järjestetään tauon jälkeen tulevana viikonloppuna Tampereella. Kuva on vuoden 2019 tapahtumasta.  Kuva: Hevoset-messut
    MT Hevoset|Ratsastus
    7.4.202217:30
    Antti Savolainen

    Hevoset-messut järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa tulevana lauantaina ja sunnuntaina. Tapahtuma on avoinna yleisölle lauantaina kello 8.30–18 ja sunnuntaina kello 9–17.30.

    Hevoset-messut järjestetään 12. kerran. Koronan takia tapahtuma on ollut tauolla pari edellistä vuotta.

    ”Asiakkaat ja messuvieraat ovat eläneet kanssamme tapahtuma-alaa kurittavaa pandemia-aikaa. Olemme kiitollisia siitä, että näytteilleasettajat ovat pysyneet matkassa mukana ja ovat toteuttamassa meidän kanssamme tätä tapahtumaa”, Hevoset-messujen projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messut -konsernista sanoo tapahtuman tiedotteessa.

    Messuilla on luvassa erilaisia näytöksiä ja esityksiä hevosen hyvinvointiin, ratsastukseen ja raviurheiluun liittyen. Lisäksi molempina päivinä järjestetään klinikoita, joissa asiantuntijat valmentavat ja neuvovat.

    Lauantaina ohjelmassa on muun muassa Ville Vaurion kouluratsastusklinikka ja fysiikkavalmentaja Marko Yrjövuoren vetämä ratsastajan kehonhallinta.

    Ammattivalmentaja Annika Schulman pitää lauantaina istuntaklinikan. Schulmanin ohjelmanumerossa nähdään kaksi erilaista ratsastajaa, joista toinen on kouluratsastaja Mia Kainulainen ja toinen ratsastuskoulun oppilas Tiina Hakala.

    Hakalaa Schulman ei ole koskaan tavannut, joten kyseessä on valmentajallekin mielenkiintoinen haaste.

    ”Tavoitteena on, että messunäytöksessä nähdään muutosta. En puhu virheiden korjaamisesta, vaan autan ratsastajia kehittämään yhteistyötään hevosen kanssa ja siten parantamaan ratsastustaan”, Schulman kertoo tiedotteessa.

    Hän sanoo, että kehotietoisuudesta on hyötyä kaikille ratsastajille tasosta riippumatta. Tämän vuoksi klinikalla nähdään kaksi aivan erilaista ratsukkoa.

    ”Olen vahvasti myös hevosten kouluttaja. Hyvässä ratsastuksessa on tarkoitus auttaa hevosta löytämään hyvän tasapainon ratsastajan kanssa. Näen hevosesta, mitä ratsastajan pitää saada aikaiseksi, jotta kokonaisuus muuttuu halutunlaiseksi. Se on paljon enemmän kuin suoria linjoja korvasta kantapäähän.”

    Messuilla on mukana runsaasti näytteilleasettajia. Maaseudun Tulevaisuuden julkaisema MT Hevoset ja Ravinetti on mukana messuilla osastolla A330. Messuosastolla pääsee tutustumaan juuri uusittuihin nettisivuihin ja kuulemaan lisää hevosuutisoinnista.

    Osastolla voi tehdä myös MT Hevoset -digipaketin tilauksen. Uudet ja vanhat tilaajat ovat mukana Back On Track -tuotteiden ja 500 euron lahjakortin arvonnassa.

    Artikkelin aiheet
    hevoset-messut
    Tampere
    ratsastus
    hevonen
    tapahtumat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle