• Tappioitta jatkava Landen Paukku Derbyn suuri suosikki 75-kierroksella

    Jani Suonperän Landen Paukku on Derbyn ennakkosuosikki. Vixeli haastoi hyvin jo Pikkukunkussa ja on taas voittotaistossa.
    Jani Suonperän Landen Paukku on Derbyn ennakkosuosikki. Vixeli haastoi hyvin jo Pikkukunkussa ja on taas voittotaistossa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    23.8.201910:10
    MT toimitus

    Viikon Toto75-kierros ratkeaa poikkeuksellisesti lauantai-iltana kahdella paikkakunnalla, Porissa ja Jyväskylässä. Superlauantain kierroksella on pelaajille tarjolla 500 000 euroa extraa.

    Jani Suonperän silmäterä, 11 peräkkäistä voittoa napannut Landen Paukku, saa suomenhevosten Derby-finaalissa kantaa suosikin paineet.

    Landen Paukku ei karsinnassa näyttänyt lämmittelyssä hyvältä, sillä meno oli kulmikasta ja jäykän näköistä. Suonperä ajoi omaansa luottaen johtavan rinnalla ja runttasi luokkahevosen ottein maalisuoralla ykköseksi. Lopun 23-vauhdissa ei ravissakaan ollut enää moitetta. Ori voi hyvinkin jatkaa voittosarjaansa lauantaina, mutta haastajat ovat pelimielessä kiehtovia.

    Vixeli otti karsinnassa sille harvinaisia laukkoja, mutta selvitti lopulta helposti tiensä finaaliin. Valmentajan mukaan hevosen keskittyminen herpaantui talliportin kohdalla, eikä mistään vakavammasta ollut kyse. Vixeli on huippuvarsa, joka pystyy voittamaan.

    Aimo Vuorisalon treeniin siirtynyt Hiioppi on mielenkiintoinen tapaus. Viime syksynä Kriteriumissa toiseksi sijoittunut ori on palannut ryminällä ikäluokan huipulle. Pikkukunkussa se jäi kolmanneksi, mutta karsinnassa se oli omaa luokkaansa.

    ”Lahdessa ori ei ohjastajan mukaan ollut lopussa ajettavissa ja loppusuora tultiin varmistellen. Karsinnan voitto tuli helposti ja tuntuu että suunta on oikea”, kertoi Vuorisalo.

    ”Landen Paukku ja Vixeli ovat kovia hevosia, mutta ei finaaliin missään nimessä lyötyinä lähdetä. Tämä on kotona laiska, mutta kilpailupaikalla sillä riittää kyllä virtaa. Hevosella on hyvät potkut ja sen todellinen hyvyys nähdään toivottavasti lauantaina”, jatkoi valmentaja Vuorisalo.

    Lähtö 1: 4,3,1,2 (6,11)

    Lähtö 2: 6,4,1,11 (5,2)

    Lähtö 3: 3,6,8 (5,4)

    Lähtö 4: 1,7,6 (4,8)

    Lähtö 5: 1 North Lexus (9,3)

    Lähtö 6: 2,1,5 (6,9)

    Lähtö 7 : 2,11,1,5 (9,3)

    1728 riviä x 0,05e = 86,40e

    Toto75-5:  1 North Lexus. Jo kahdeksan kertaa tällä kaudella voittanut ruuna kohtaa sopivan vastuksen.

    Toto75-4 : 8 Piskon Pouta. Ikävältä paikalta joutunee alussa pakittamaan hännille.

    Toto75-4:  7 Liisan Tulilintu. Tulisieluinen tamma kuumeni kuningatarkisan tuoksinassa, eikä pystynyt parhaimpaansa. Menee matkan ja pystyy voittamaan.

    Harri Kotilaisen ohjastama Liisan Tulilintu on MT Ravinetin yllättäjäehdokas.
    Harri Kotilaisen ohjastama Liisan Tulilintu on MT Ravinetin yllättäjäehdokas. 
    Artikkelin aiheet
    hevosurheilu
    raviurheilu
    Toto75
    Derby
    Landen Paukku
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle