• Viime talven menestyjä Vauhtis palaa varovaisin odotuksin – Kuninkuusravit horisontissa

    Seppo Suurosen tallin Vauhtis palaa Kuopiossa lähes yhdeksän kuukauden tauolta. Suurosen valmennettavista Mergel tavoittelee vuoden voitokkaimman hevosen titteliä Kuopiosta.
    Tilaajalle
    Kuluva kausi on ollut palkintorahoissa mitattuna Seppo Suurosen paras. Ennen Kuopion T75-raveja valmennettavat ovat ansainneet tänä vuonna jo lähes 670 000 euroa. Lukema ylittää viime vuoden vanhat ennätyslukemat yli 140 000 eurolla.
    Kuluva kausi on ollut palkintorahoissa mitattuna Seppo Suurosen paras. Ennen Kuopion T75-raveja valmennettavat ovat ansainneet tänä vuonna jo lähes 670 000 euroa. Lukema ylittää viime vuoden vanhat ennätyslukemat yli 140 000 eurolla. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    27.12.202512:45
    Kaj Närhinen

    Yksi Kuopion lauantaisen T75-kierroksen mielenkiintoisimmista hevosista on Seppo Suurosen valmentama Vauhtis. Yhdeksänvuotias ori palaa neljänteen T75-kohteeseen lähes yhdeksän kuukauden tauolta.

    Juvalaisvalmentaja suhtautuu maltillisesti Henri Bollströmin tuttuun tapaan ohjastaman Vauhtiksen menestysmahdollisuuksiin.

    ”Eihän se missään nimessä vielä ole parhaimmillaan ja kohtaa säännöllisesti startanneita vastustajia. Emme ole ajaneet ratahiittejä, vaan ori varmaan tarvitsee muutaman startin ollakseen iskussa”, Seppo Suuronen painottaa.

    Viime talven aikana avoimiin lähtöihin noussut Vauhtis ehti kilpailla alkukauden aikana viidesti. Kuluvan kauden kolmeen voittoon kuuluu muun muassa maaliskuussa Joensuussa ajettu Karjalainen-ajon voitto.

    Suuronen kertoo, että Vauhtikselle tehtiin sen tauon aikana pieni jalkaoperaatio.

    ”Nyt kaikki pitäisi olla terveyspuolella kohdillaan. Toki se näytti viime talvena riittävänsä avoimissa lähdöissä. Ehkä minä ottaisin sen mukaan peleihin useampaan rastiin.”

    Camppari oli yksi Seppo Suurosen kauden menestyjistä. Kuvassa hevosen taustajoukot juhlivat Kriteriumin voittoa Teivossa.
    Camppari oli yksi Seppo Suurosen kauden menestyjistä. Kuvassa hevosen taustajoukot juhlivat Kriteriumin voittoa Teivossa. Kuva: Elina Paavola

    Kuninkuusravit ovat useimpien kantakirjattujen suomenhevosoriiden kauden kohokohta. Yhteensä seitsemän ravikuninkuutta valmentajana voittanut Seppo Suuronen ei sulje pois Vauhtiksen osallistumista Teivon ensi vuoden kuninkuuskilpaan.

    Muodollisia esteitä kuninkuusraviosallistumiselle ei ole, sillä Vauhtis on jalostusarvosteltu jo viime vuonna.

    ”Toivottavasti päästään ajamaan ensiksi talvi säännöllisesti kilpaa. Jos Vauhtis tuntuu keväällä hyvälle, niin kyllä me jatketaan kesän läpi kilpailemista. Kuninkuusravit voivat ilman muuta kuulua Vauhtiksen ohjelmaan ensi vuonna.”

    Vauhtis kulki viime talvena voitosta voittoon. Tässä taakse jää Morison.
    Vauhtis kulki viime talvena voitosta voittoon. Tässä taakse jää Morison. Kuva: Pekka Salonen / Suomen Hippos

    Vauhtiksen lisäksi Suurosen tallista kilpailee kaksi muutakin hevosta Kuopiossa. Vauhtiksen ohella T75-kohteissa starttaa Mergel. Mikäli seitsemänvuotias tamma voittaisi T75-pelin avauskohteen, nousisi se 11 voitollaan kuluvan kauden voitokkaimmaksi ravihevoseksi Suomessa. Viimeksi Killerillä Mergel sortui kuitenkin laukkaan.

    ”Mergel ailahtelee tosi paljon. Viimeksi oli sitten huonompi päivä. Jos tänään olisi hyvä päivä, niin voisihan se olla suhteellisen korkeallakin lopputuloksissa”, Seppo Suuronen pohtii.

    Ennen T75-kohteita juvalaisvalmentajan tallista kilpailee Elliitta.

    ”Sen kanssa olen tyytyväinen rahasijaan. Elliitta on sellainen tasainen suorittaja.”

    Lisää aiheesta
    • Ravikuningas V.G. Voitto päätti kilpailukautensa Pohjoismaiden Mestaruuteen. Ari Moilanen on oriin vakiokuski.

      Ravit | V.G. Voitto latautuu tulevaan kauteen – Seppo Suuronen kertoo myös kovien tallikavereiden kuulumiset

    • Suurvoittonsa jälkeen Campparin statistiikka on kahdeksasta startista 4-3-0. Rahaa hevonen on tienannut 88 500 euroa.

      Ravit | Camppari keskittyi olennaiseen ja voitti Kriteriumin: ”Hevonen on yksi lahjakkaimmista, millä olen koskaan ajanut”

      Tilaajalle
    • Ravikuninkaalla oli viime vuodelta tuttu hovi. Vasemmalla Alexandra Grönfors-Jurvelin, hevosen vieressä hoitaja Kaisa Tamminen ja valmentaja Seppo Suuronen ja oikealla Daniel Grönfors.

      Ravit | V.G. Voitto piti ravivaltakunnan ojennuksessa – Seppo Suuronen historiankirjoihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Seppo Suuronen
    Vauhtis
    Mergel
    T75
    Kuopion ravit
    Henri Bollström
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle