
Mainittu ranskalaisori Idao de Tillard (Severino) on ottanut raviurheilevan maailman hyökyaallon lailla kilpailemalla pitkään tappioitta laukattomissa juoksuissaan. Viime sunnuntain esitys Prix d'Ameriquen sankarina ei jättänyt sitten enää ketään kylmäksi. Suoritus suoraan sairastauolta oli mykistävä. Iivo Niskanen on toinen kahdesta suomalaiskasvattajasta, joilla on tulossa varsa ranskalaisen superoriin ensimmäiseen ikäluokkaan tänä keväänä.
”Olen seurannut Idao de Tillardin edesottamuksia ja tullut niiden hurmaamana oriin faniksi”, Iivo Niskanen kertoo.
”Ostin Kari Lähdekorvelta sen emän Tea Caken, kun hän oli luopumassa hevosenomistuksistaan Suomessa. Hän möi puolikkaansa Tea Caken varsasta, joka oli lupaava, mutta joka valitettavasti sairastui kohtalokkaasti myöhemmin. Itse kysyin, että onko varsan emäkin myytävänä ja tuli kaupat koko paketista.”
Iivo Niskanen Oy:n ensimmäinen kasvatti on viime keväänä syntynyt Votvomax, jonka emä on Tea Cake ja isä Maharajah. Niskanen osti tamman Lähdekorvelta Maharajahista kantavana.
”Seuraavan varsan halusin ehdottomasti Idaosta. Olin tosi vaikuttunut siitä, eikä asiaan vaikuttanut, että ori laukkasi vuosi sitten suosikkina Prix d'Ameriquessa. Viime sunnuntain Ameriquessa se sitten tosiaankin näytti mistä on kysymys: aivan hurja suoritus ja vieläkin näytti, että oriin voitto tuli aika rennosti.”
Hiihtäjäsankarin hevosharrastus on erittäin vakavamielistä sorttia, sillä hänellä on muun muassa Iikka Nurmosen tallissa Maaningalla kaksi kaksivuotiasta orivarsaa valmennuksessa. Niistä Roy Batty on viime kevään Elitloppetin sankarin, niin ikään ranskalaisen hevosen, Hohneckin (Royal Dream) poika. Markku Pehkosen Free Will Oy:n kasvatti on samaa Tilly-kasvattajan emälinjaa, josta on Ruotsin eniten kautta aikojen tienannut ravuri Victory Tilly (Quick Pay), palkintosumma noin neljä miljoonaa euroa, ja muun muassa viime vuosien kohuori Calgary Games (Readly Express).
Toinen Iivo Niskasen ja Iikka Nurmosen tallin nuori lupaus puolestaan on nimeltään Callela Eagle (Friendly Bourbon), jonka emä EL Miss Andover (Andover Hall) on jättänyt monta todella voitokasta jälkeläistä Kallelan oriasemalle Uuteenkaupunkiin. Lisäksi Iivo Niskanen Oy omistaa toisenkin siitostamman Tea Caken ohella, Ruotsissa syntyneen Ixia Maculatan (Father Patrick).
”Varsat treenaavat lupaavasti. Hevosia on tosiaan syntymässä lisääkin. Täytyy katsoa, lähtisikö vaikka hiihtäjäkollegoja tai muita kavereita kimppaan joihinkin tai sitten varsoja täytyy vain jossain vaiheessa muuten myydä. Tämä sukujen tutkiminen ja kasvattaminen on aivan mahdottoman kiinnostavaa hommaa, valmentamisen ja kilpailemisen ohessa, mutta lisäksi pitää opetella myymään hevosia. Ei näitä kaikkia voi vain pitää itselläänkään.”