• Kivisen tilalla on tulossa sukupolvenvaihdos, mutta ennen sitä ajetaan täysillä – ”Pitää miettiä, mistä vähän himmaa”

    Iittiläisvalmentaja Vilja Kivisellä on edessään jännittävät ajat. Torstaina Kivinen ajaa Lappee Grand Slamissa monté- ja kärrylähdön, ja pian hänen pitäisi alkaa maatilan emännäksi.
    Tilaajalle
    Vilja Kivisellä on kahdeksan valmennettavaa sekä pienimuotoista kasvatustoimintaa. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on sukupolvenvaihdos perheen maatilalla.
    Vilja Kivisellä on kahdeksan valmennettavaa sekä pienimuotoista kasvatustoimintaa. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on sukupolvenvaihdos perheen maatilalla. Kuva: Juho Hämäläinen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    23.7.202612:30
    Harri Pirinen

    Lappeessa ajetaan taas torstaina mielenkiintoinen erikoiskilpailu Lappee Grand Slam. Samoilla lämminverisillä ajetaan mailin monté-lähtö ja kärrylähtö, ja parhaan yhteisajan tehnyt hevonen kruunataan voittajaksi.

    Kilpailun sarjamääritys on avoin. Kisassa onkin mukana hevosia yli 200 000 euroa tienanneesta Com Miltonista alle 40 000 euron voittosummalla kilpailevaan Andersiin.

    Monté- ja kärrylähdöissä on pääosin eri ohjastajat. Mutta tunnetusti poikkeus vahvistaa säännön.

    Iittiläinen valmentaja Vilja Kivinen ajaa ruuna Quick Diablolla sekä monté- että kärrylähdössä.

    ”Ai että olen ainoa, joka ajaa molemmissa lähdöissä? No sitten se on niin”, Kivinen kuittaa.

    Kivistä ajaminen kahdessa täysin erilaisessa lähdössä täysin erilaisten kilpakumppanien keskellä ei mietitytä.

    ”Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Tykkään ajaa tuota hevosta itse, kun se on välillä vähän herkkis. Se sopii omaan käteeni hyvin. Tiedän, miten sitä ajetaan”, Kivinen kertoo.

    ”Montésta ajattelin ensin, että jos joku muu menisi sen. Talvella oma ratsastuskuntoni oli huonompi, kun en treenannut niin paljon, mutta kesän mittaan olen treenannut kotona enemmän. Nyt on vähän luottavaisempi mieli itseeni, ja ajattelin, että on kiva ratsastaa välillä itsekin”, hän miettii.

    Lappeenrannassa Vilja Kivinen ajaa torstaina ensin monté- ja vähän myöhemmin kärrylähdössä. Kuvassa Kivinen suomenhevosruuna Toivion ratsailla Kouvolassa lokakuussa 2024.
    Lappeenrannassa Vilja Kivinen ajaa torstaina ensin monté- ja vähän myöhemmin kärrylähdössä. Kuvassa Kivinen suomenhevosruuna Toivion ratsailla Kouvolassa lokakuussa 2024. Kuva: Satu Pitkänen

    Urallaan 126 kertaa startanneella 10-vuotiaalla ruunalla on muutamana viime vuonna ajettu paljon monté-lähtöjä, mutta tänä vuonna vain yksi, kun Heta Huuskola kilpaili sillä tammikuussa Vermossa.

    Sitä Kivinen ei osaa sanoa, onko urallaan 92 650 euroa ansainnut Quick Diablo nykyään enemmän monté- vai kärrylähtöjen hevonen.

    ”Tämä on vähän molempia. Pari vuotta sitten ajettiin enemmän montéa, kun tämä oli vähän tympääntynyt kärrylähtöihin. Sitten tämä loukkasi toista etustaan, ja tuli vuoden starttikauko”, Kivinen kertoo.

    Tauko kesti maaliskuusta 2024 maaliskuuhun 2025.

    ”Hevoselta operoitiin reagoinut etujalan jänne, ja samalla operoitiin polvikanavat ja katkaistiin tukiside jänteeltä. Hevosta paranneltiin pitkään ja huolella, ja nyt tuntuu, että se on ollut parempi kuin ennen taukoa”, hän valaisee.

    Viimeksi Quick Diablo kilpaili St Michel -perjantaina 1100 metrin lähdössä ja oli neljäs.

    ”Siinä lähdössä tällä oli paras vauhti päällä, kun muut tulivat maaliin. Tämä olisi mennyt vielä puoli kierrosta samaa vauhtia”, Kivinen arvelee.

    Vilja Kivinen lämmitti valmentamansa Quick Diablon ylipitkälle eli 4160 metrin matkalle Kouvolassa lokakuussa 2023. Ja hyvin lämmittikin – ruuna voitti kyseisen lähdön, kuten vuotta aiemminkin.
    Vilja Kivinen lämmitti valmentamansa Quick Diablon ylipitkälle eli 4160 metrin matkalle Kouvolassa lokakuussa 2023. Ja hyvin lämmittikin – ruuna voitti kyseisen lähdön, kuten vuotta aiemminkin. Kuva: Satu Pitkänen

    Sitten olisi menty jo aika kovaa, sillä Quick Diablon aika oli 09,3a.

    ”Tämä on nyt syttynyt enemmän lyhyemmistäkin matkoista”, Kivinen kertoo.

    Ruuna on aiemmin ollut todellinen pitkien matkojen jyrä, sillä se on muun muassa voittanut kahdesti Kouvolassa neljän kilometrin kilpailun.

    Nyt Lappeen mailit voivat sopia ruunalle hyvinkin. Kivinen lähtee monté-starttiin radalta 3 ja kärrylähtöön radalta 8.

    ”Tämä ei ole ensimmäisillä askeleilla nopein, mutta jaksaa pitää vauhdin hyvin. Montéssa alku menee varmaan enemmän tarkkaillessa, ja lopussa painetaan kovempaa. Kärryillä pitää ehkä vaan yrittää olla aktiivinen ja ajaa reipasta eteenpäin”, hän suunnittelee.

    Kilpailun konseptia hän pitää mielenkiintoisena.

    ”Tämä on hyvä konsepti. Kun eri hevosilla on eri vahvuudet, se on tuloksissa korkealla, joka on hyvä molemmissa kilpailumuodoissa”, hän järkeilee.

    Vilja Kivinen pääsi juhlimaan hoitamansa Comway Cotterin 10000 euron arvoista voittoa Jokimaalla heinäkuussa 2023. Vasemmalla hevosen omistaja Kauko Sokkanen, hevosen oikealla puolella ohjastaja Jarmo Saarela.
    Vilja Kivinen pääsi juhlimaan hoitamansa Comway Cotterin 10000 euron arvoista voittoa Jokimaalla heinäkuussa 2023. Vasemmalla hevosen omistaja Kauko Sokkanen, hevosen oikealla puolella ohjastaja Jarmo Saarela. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    26-vuotias Kivinen on valitettavan harvaksi käyvää nuorta valmentajapolvea. Hän on pitänyt omaa valmennustallia kotitilallaan Iitissä jo viitisen vuotta. Tällä hetkellä hänellä on kahdeksan valmennettavaa.

    ”Niiden lisäksi on kaksi opettavaa viimevuotista orivarsaa. Pientä kasvatustoimintaakin on siis ollut. Viime kesänä pidin jonkin verran ratsastustoimintaa, mutta sen olen jättänyt pois”, hän kertoo.

    Kivisellä on edessään mielenkiintoiset ajat. Hänen isänsä Ismo Kivisen maatilalla on tulossa sukupolvenvaihdos, ja Viljan on tarkoitus jäädä pitämään tilaa.

    ”Saattaa tulla valmennuspuolella pari hiljaisempaa vuotta, kun pitää keskittyä sukupolvenvaihdokseen. Siinä tulee uusia juttuja, ja pitää miettiä, mistä vähän himmaa hetkeksi aikaa”, hän miettii.

    Hänen vanhempansa pitävät myös maatilamatkailukeskus Lomakiveä Iitissä. Sen toiminnan on tarkoitus jatkua.

    Vaikka Kivisellä on lähitulevaisuudessa uusiakin suunnitelmia, hän jaksaa uskoa ravi- ja hevosalan tulevaisuuteen.

    ”Ainakin toistaiseksi on uskoa alaan ja innostusta kasvattamiseenkin. Olenhan minä useamman tamman yrittänyt laittaa tiineeksi, että olisi tulevaisuudessakin varsoja, mitä laitella. Mutta tässä on aika jännittävät ajat, ja saa nähdä, mitä tapahtuu”, hän puntaroi.

    Hänen valmennettavistaan kolmevuotiaalla suomenhevostamma Koivun Tihkulla (Kinderi) on ajatuksena yrittää ajaa koelähtö tämän kauden lopulla. Kivisen tallissa on myös 2-vuotias suomentamma Sivin Helmi (Tuokkolan Touho). Jälkimmäinen on Kivisen ja tämän miehen siskon Siiri Raution oma kasvatti, kuten myös vuotias suomenhevosori Halle Lujaa (Lissun Eerikki).

    ”Varsinkin Koivun Tihku on hyvän oloinen tamma. Mutta se on vähän herkkä, enkä halua tuoda sitä radoille liian aikaisin”, Kivinen sanoo.

    ”Olen laittanut ja Sivin Helmin ja Halle Lujaan myyntiin sillä ajatuksella, että tehdään niistä kimppa. Mutta saa ne tietysti kokonaankin ostaa”, hän vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • Vilja Kivinen toivoo saavansa talliinsa sekä varsoja että varttuneempia kilpahevosia.

      Vilja Kivinen aloittaa oman valmennustallin pidon kotitilallaan – Sahara Playhard tallin uusin tulokas

    • Quick Diablo on kilpaillut kolme kertaa 4000 metrin matkalla voittaen niistä kaksi. Kolmas suoritus päättyi kakkossijaan.

      Ravit | Nuoren polven treenari liisasi neljän kilometrin mestarin – ”Tähtäin on Kouvolassa”

      Tilaajalle
    • Vilja Kivinen on Bastian S:n uusi valmentaja.

      Ravit | Kari Lähdekorvelta mielenkiintoinen vahvistus Suomen lähtöihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    monté
    hevonen
    sukupolvenvaihdos
    Vilja Kivinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle