

Kahden edellisen kauden mestari kymmenvuotias Run For Royaltykin sai paikan finaalissa, mutta asetelma ei suosi sitä. Esiin puskevat tällä tasolla tuoreet nimet, viisivuotiaat karsintavoittajat EL Jetpack ja Massimo Hoist sekä saman ikäluokan Derbyn kärkikaksikko Crepe Match ja Corazon Combo. Näiden lisäksi Suur-Hollolan finaalissa viisivuotiaita edustaa vielä Callela Nelson, eikä minkään finaalin osallistujan onnistuminen ole poissuljettua, niin tasaista 90 000 euron ykköspalkinnon suurkisassa nyt on.
Jos on pakko valita suurimmin vakuuttaneet nimet, kaksi rajuimman esityksen tehnyttä hevosta saivat pienimmät numerot starttaamaan 2 140 metrin matkalle auton takaa. Ohjastajasuuruus Santtu Raitala valitsi kahdesta finaaliin ohjastamastaan hevosesta ajokikseen sunnuntaille Antti Ojanperän valmennustallin Main Stagen, jonka uraa ongelmat ovat varjostaneet. Lauantain esitys oli kuitenkin mahdollisesti yksi uran parhaista, kun ori kiri mahdottomista asetelmista jopa neljättä-viidettä rataa pitkin selvästi vahvimmin loppua.
”Main Stagen tulosrivi ei ehkä luvannut tällaista menoa”, Antti Ojanperä myönsi voittajahaastattelussa.
”Kuitenkin ori oli hyvä jo Kouvolassa ja olemme tällä kaudella saaneet valmistautua tähän kisaan treenaaamalla tosi huolella. Viestitinkin omistajaporukalle, että odotukset ovat hyvät, ja todella hyvä hevonen tänään myös nähtiin. Jäämme Lahteen odottamaan huomista finaalia.”
Toisaalta Pekka Korven valmentaman EL Jetpackin esitys keulapaikalta Ari Moilasen luotsaamana oli raju sekin, sillä ensimmäinen kierros mentiin peräti 11,0-tahtia. Silti EL Jetpack hallitsi lähtöä suvereenisti maaliin saakka, eikä pelissä ollut edes kaikki ohjastajansa Moilasen mukaan.
Suur-Hollolan finaalissa on jännästi myös kahden suurimman suomalaisen hevoseläinlääkärilegendan Jukka Houtun ja Antero Tupamäen hevoset. Houttu on EL Jetpackin osaomistaja ja Tupamäki Atupemin omistaja-kasvattaja-valmentaja. Atupem oli upea karsinnassa myös. Johtavan rinnalla karsinnassa ravannut ori saa finaalissa rattailleen Antti Teivaisen.
”Tavoite tälle kaudelle on jo saavutettu”, myhäili Jukka Houttu taiston tauottua.
”Sanoin leikilläni jossain vaiheessa, että tavoite on voittaa Suur-Hollolan karsinta ja voittaa se ylivoimaisesti, ja näin myös kävi. EL Jetpack on kyvykäs ori ja mukava, että se nyt pääsee sitä näyttämään.”
Ikäluokkansa suurissa kisoissa EL Jetpack oli useaan otteeseen kuumimpia nimiä, mutta finaaleissa täysosumia ei erinäisten epäonnien jälkeen tullut. Sen omistavalla Se-Mi Stablella Tampereelta on jännät paikat pyhänä: joko nyt? Ratavalintaan liittyneessä arvonnassa joukkueella oli ehkä tuuria, kun hevosen rattailla jatkava Ari Moilanen pääsi valitsemaan kakkosena, mutta sai valita radan yksi.
”Koitetaan päästä liikkeelle niin lujaa, että keulapaikka irtoaisi.” Ari Moilanen
”Koitetaan päästä liikkeelle niin lujaa, että keulapaikka irtoaisi”, Moilanen kommentoi tuoreeltaan valinnan jälkeen.
Siihen voi olla sanansa sanottavana Timo Korvenheimon valmentamalla Kyle Webillä, joka on nopea avaaja ja starttaa finaaliin kolmosradalta. Karsintansa ruuna vei keulapaikalta suvereenisti Henri Bollströmin ohjastamana.

Kyle Web oli talven voittokone, mutta keväällä tuli jalkamurheita. Ruunan polvia operoitiin keväällä, mutta se ehti sittenkin huippuiskuun kotiradan suurkilpailuun.
”Juoksun kulku ei meitä kaikilta osin suosinut, mutta hevonen oli tänään valtavan hyvä.” Hannu Torvinen
Raju oli myös karsintansa ykkössijan Atupemin turvan edestä vieneen Massimo Hoistin esitys. Ori joutui lopun raivokkaassa vauhdissa kiertämään loppukaarteen kolmatta, mutta sittenkin Hannu Torvisen ajokki lensi loppusuoraa kärkeen Jukka Hakkaraisen valmennettavalla.
”Juoksun kulku ei meitä kaikilta osin suosinut, mutta hevonen oli tänään valtavan hyvä”, Torvinen kommentoi.
”Se halusi voittaa.”
Massimo Hoistin suku velvoittaa, sillä oriin isä Muscle Hill on ravurisukujen huippunimi USA:sta ja emä Venice on Suur-Hollolan suuria nimiä kahdella voitollaan. Tamman suorituksia nostaa muun muassa se, että tämän vuoden Suur-Hollolan finaaliin pääsi vain yksi tamma, Iikka Nurmosen valmentama Velvet Gold.
Myös Massimo Hoistin valmentaja Jukka Hakkarainen, joka löytyi myös Venicen voittojen taustalta, on kova nimi Suur-Hollolassa. Tämän vuoden finaaliin kuopiolainen sai kaksi valmennettavaansa, kun Callela Nelson otti myös finaalipaikan.
Callela Nelson jäi kakkossijasta muutamia senttejä, kun viime syksyn Derbyn mestari Crepe Match runnoi rajun päätöskierroksensa kokonaan ulkoratoja jälkeen kakkoseksi Kyle Webin hallitessa keulasta.
”Ei luovuteta vielä!” Olli Koivunen
”Crepe oli kova, mutta tehtävä vain mahdoton”, tuumasi Olli Koivunen.
”Crepe Match on jo matkalla yöksi kotiin. Siellä omassa tarhassaan se palautuu parhaiten ja on toivottavasti huomena taas vetreä. Ei luovuteta vielä!”
Osa finalisteista, kuten Jukka Hakkaraisen valmennettavat ja Main Stage, ovat valmistautumassa huomisiin raveihin vierastalleissa. Osa, kuten kolme Pekka Korven valmennettavaa, Crepe Match ja Atupemkin muiden muassa, matkaavat yöksi kotitalleihinsa.
Suur-Hollolan spekulaatioissa ei voi ohittaa Pekka Korpea, jonka ensimmäiset menestykset ovat vuosikymmenten takaa, joka on vienyt Run For Royaltyn taustalla kaksi Suur-Hollolaa putkeen ennen huomista ja joka sai kolme hevosta finaaliin tänäkin vuonna. Miestä itseä ei Jokimaalla nähty, sillä hän ohjastaa lauantaina Färjestadin suuressa kolmevuotiskisassa E3:ssa omaa hevostaan ja kasvattiaan Arctic Emeraldia taistossa miljoonan kruunun ykköspalkinnosta. Huomenna kultasormi on paikalla Lahdessa ja ajokkinsa on finaalissa Corazon Combo.
Mielenkiintoinen yksityiskohta ohjastajakuvioissa on Mika Forss, joka saapuu samoista Ruotsin raveista Korven kanssa ohjastamaan Suur-Hollolan finaalissa Callela Nelsonia.