• Rajoitukset estävät Norjan raveja - Ruotsi lisää tänään totopeliä Suomeen

    Ruotsin totopelifirma ATG:n illan kakkosravit ajetaan tänään yllättäen Suomen Teivossa. Muutos johtuu Norjan ravien joutumisesta enemmän tai vähemmän tauolle maan kiristyneiden pandemiatoimien vuoksi.
    Tammerfors eli Tampere ja Teivo ovat kohteena ATG:n peleissä illalla.
    Tammerfors eli Tampere ja Teivo ovat kohteena ATG:n peleissä illalla. Kuva: Riku Niittynen
    MT Hevoset
    26.1.202110:30
    MT toimitus

    Ruotsin ravipelifirma ATG, Pohjoismaiden suurin ja Euroopan toiseksi suurin hevospeliyhtiö, on peluuttanut viime aikoina paljon Norjan raveja kohteinaan. Norjan hallitus kiristi eilen koronatoimiaan, mikä käytännössä lähes keskeyttää ravitoiminnan maassa. ATG reagoi nopeasti ja jo tästä illasta Teivon raveista alkaen pelataan Suomeen Norjan sijasta.

    "Kyse on toistaiseksi kaksista ylimääräisistä raveista Suomen kohteita, tänään Teivo ja perjantaina Killerjärvi", kertoo Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin liiketoimintapäällikkö  Petri Huikko.

    "On mahdollista, että lsiäkohteita Suomen raveista poimitaan jatkossa lisääkin. Eilen Norjasta alkoi kantautua uutisia uusista rajoituksista ja niiden myötä ravien perumisista, ja ATG otti yhteyttä. Kyse oli nyt alkuun näistä kaksista ajoista."

    Peliyhteistyö Ruotsin kanssa on ollut viime aikoina entistä katkonaisempaa. Tarkoittaako tämä paluuta taas laajempaan yhteistoimintaan?

    "Olisihan se hyvä, jos tämä vaikka nytkäyttäisi liikkeelle entistä tiiviimpää yhteistyötä. Hyvä jos esimerkiksi suomalaiset ravit tulisivat tämän myötä suositummaksi pelikohteeksi Ruotsin päässä. Toistaiseksi me Suomesta olemme olleet Ruotsin kohteena muutaman kerran kuussa, ja ne ravit ovat olleet yleensä kiinnostavimmasta päästä urheilullisesti."

    "Meillä peliyhtiöillä on pyrkimys ja olisi valmius runsaampaankin yhteispeliin, mutta nyt homma on osittain juuttunut Suomen sisäministeriön ohjeistuksen puutteeseen. Ei ole saatu ministeriöstä ohjetta siitä, miten poliisihallituksen tulisi Ruotsin tiettyjä pelejä valvoa. PoHa valvoo rahapelitoimintaa, mutta ei nyt ole siis uusia ohjeita siitä, miten Ruotsin ns. lähtökohtaisia pelejä, joihin kertoimenlasku tapahtuu uudella kaavalla ja toisaalta miten valvotaan Ruotsista tapahtuvaa pelaamista T-peleihin? Miten esimerkiksi tänään Teivon T5-peliä tulisi valvoa. Siksi Ruotsi pelaa nyt Suomen ravien monen lähdön pelinsä omaan pooliinsa."

    Tällä hetkellä eri maiden rahat pidetään siis toisaalta T-peleissä ja toisaalta lähtökohtaisissa peleissä erillään sääntökiemuroiden vuoksi. ATG:llä pelataan näin esimerkiksi oma erillinen V4 illaksi Teivoon. Lähtökohtaiset pelit pelataan Ruotsista Suomen vaihdon "päälle" eli samaan pooliin.

    Suomesta ns. lähtökohtaiset pelit Ruotsin raveihin ovat puolestaan jokseenkin kokonaan tauolla juuri nyt. Voittajaa ja sijaa ei esimerkiksi voi pelata Ruotsin raveihin ollenkaan, vaikka muuten vaihdot Suomesta Ruotsin raveihin ovat merkittäviä. Troikat ja kaksarit pelataan Suomen omaan paljon pienempivaihtoiseen pooliin.

    "Enemmät yhteiset pelit toisivat isompia vaihtoja ja sen myötä suurempaa huomiota koko lajillekin. Tässähän kilpaillaan koko ajan mm. ihmisten vapaa-ajasta, ja raviurheilu kokonaisuudessaan olisi voittaja, jos nämä asiat saataisiin sujuvammiksi." 

    Norjan ravit olivat jo ennen rajoituksia kriisissä, ja nyt seurataan kauhulla, kuinka lajin naapurimaassa oikein käy? Norjan hallitus räätälöi lajille koronatukipaketin, joka näyttäisi riittävän tämän vuoden ravien pyörittämiseen maassa, mutta ongelmat ovat syvemmällä ja niitä tuntuu tulevan lisää. Nyt kun myös maan rajat ovat jokseenkin kiinni, ei paikallisilla valmentajilla ole mahdollisuutta lähteä kilpailureissuille esimerkiksi Ruotsiin eli kaikki rahahanat ovat sulkeutumassa.

    Toki ravitoiminta ei vielä pysähtynyt ihan kokonaan vuonomaassa. Torstain Bergenin ravit ovat ainakin toistaiseksi vielä ohjelmassa, sillä maan rajoitukset ovat alueellisia, eivätkä koske kaikkia esimerkiksi kaikkia kaupunkeja. Norjan lauantain T75-ravit oltiin siirtämässä sunnuntaille ja vaihtamassa paikkakuntaa, mutta ei ole uutista kirjoittaessa vielä tiedossa tuleeko siirto onnistumaan?

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Norja
    ATG
    Veikkaus
    koronarajoitukset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle