
Siuntiolaisvalmentaja Nina Pettersson-Perklénin talli sai mielenkiintoisen vahvistuksen Ruotsista. Reilut 40 000 euroa ansainnut viisivuotias tamma Dame Lane (Vici Lane) tuli talliin pari viikkoa sitten. Valmentajan pitkäaikaisiin hevosenomistajiin lukeutuva Janne Mäenpää hankki hevosen omistukseensa.
”Se oli Traverassa myynnissä. Myyjä huusi sen sisään, mutta Janne pääsi kauppoihin huutokaupan jälkeen”, Nina Pettersson-Perklén kertoo.
Viimeksi kesäkuun puolivälissä kilpaillut Dame Lane on menestynyt Ruotsissa mukavasti sekä kärry- että montélähdöissä. Giuseppe Lubranon valmennuksesta kilpaillut tamma on voittanut urallaan viisi kertaa ja mennyt 1.14-alkuiset ennätykset täydeltä matkalta kummallakin lähetystavalla. Suomen uran avaus on vuorossa Loviisassa reilun viikon päästä ravattavassa montélähdössä.
”Kokeillaan nyt ensiksi montélähdössä, kun sattui sopiva sellainen kohdalle. Dame Lanen voittosumma sopii tosi hyvin tammalähtöihin. Niitäkin on jatkossa tarkoitus ajaa.”
Pettersson-Perklen saa lähiaikoina valmennukseensa toisenkin Janne Mäenpään hankkiman tamman, kun Ies Knightqueen saapuu Suomeen. Kolmevuotias Fredrik Wallinin valmennuksessa oleva tamma maksoi Traveran viime lauantaisessa huutokaupassa 65 000 kruunua. Nina Pettersson-Perklén aikoo hakea 15,7a-tuloksen täydeltä matkalta toukokuussa menneen tamman ensi viikolla Ruotsista.
”Ilmoitin hevosia ensi lauantaiksi Hagmyrenin T75-kierrokselle, ja olisi tarkoitus hakea tamma samalla reissulla Fredrin Wallinilta. Katsotaan kuinka hevostemme pisteet riittävät mukaan pääsyyn.”
Ensimmäisenä Ies Knightqueenin hankinnasta uutisoi Hevosurheilu.