

St Michel oli tänäkin vuonna vauhtijuhla, jossa isännät olivat nopeimpia alussa ja vieraat lopussa. Voittoon lipui täydellisen juoksun toisella radalla saanut suosikki Double Deceiver, jonka rattailla Daniel Redén sai tuulettaa uransa arvokkainta ykkössijaa ohjastajana. 70 000 euron ykkösrahat irtosivat huippuajalla 08,7a.
Kovempaa St Michelissä on menty vain kerran eli kaksi vuotta sitten, kun Hierro Boko voitti tuloksella 08,3a. Don Fanucci Zetin viime vuoden voittotulos oli sama 08,7a kuin Double Deceiverillä nyt.
Valmentajana Daniel Redén voitti St Michelin nyt kolmatta kertaa, mutta ohjastajana kisan voitto oli hänelle ensimmäinen. Redénin aiemmat ykkössijat ovat Don Fanucci Zetin viime vuoden voitto Örjan Kihlströmin ajamana sekä vuoden 2018 ykkössija, jonka toivat Heavy Sound ja ohjastaja Kenneth Haugstad.

Daniel Redén on jo pitkään ollut Ruotsin johtavia ravivalmentajia. Stall Zetin valmentajana ja yhtiön toimitusjohtajana hän pyörittää Tukholman lähettyvillä poikkeuksellisen kovaa raviurheiluyksikköä, jonka hevoset ovat voittaneet Ruotsissa ja ympäri Eurooppaa lukemattomia suurkisoja.
Ohjastajana Daniel Redéniä ei välillä nähty käytännössä lainkaan, mutta parina viime vuonna hän on ajanut taas hieman enemmän kilpaa. Double Deceiverillä ohjastettu St Michelin ykkössija oli Redénin tämän kauden 62. kilpailu ja 11. voitto.
”Hyvältä tuntuu, ja ajoin ihan hiton hyvin”, Redén nauroi kisan jälkeen tallialueella.
”Olen pudottanut aika paljon painoa ja senkin takia ajan nyt enemmän itse. Olen paremmassa kunnossa ja ajaminen tuntuu paremmalta, niin kuin kaikki muukin tietysti.”
Redén kuitenkin painotti, että hänen ei ole tarkoitus jatkossakaan ajaa näin isoissa lähdöissä itse. Tilanteeseen vaikutti Ruotsissa tänään ajettu Stochampionat-kilpailu, joka sitoi valtaosan Ruotsin kärkikuskeista kotikentälleen.
Tallin toista St Michel -hevosta ajoi Ulf Ohlsson, mutta Redén totesi häneltä loppuneen kuskit.
”Ajattelin, että ajan sitten itse toista. Double Deceiverille olen myös omistaja ja Crownille en, joten minun piti ajaa tällä”, Redén kertasi.
Redén totesi, ettei ole ajanut Double Deceiverin tasoisella hevosella itse kilpaa kymmeneen vuoteen. Edellinen hänen itse ajamansa huippuhevonen oli ME-tamma Delicious U.S.
”Oli fantastista istua näin hyvän hevosen takana kilpailuissa. Tiesin, miten hyvältä se tuntuu treeneissä, ja nyt tiedän myös miten hyvältä se tuntuu kilpailussa”, Redén myhäili.
”Double Deceiver menee niin helposti kovaa, että ajattelin sen olevan laiska, mutta vauhti oli älyttömän kovaa.”

Hoitaja Ellinor Wennebring kertoi voittajahaastattelussa Double Deceiverin olevan luonteeltaan erikoinen. Redén vahvisti asian varikkoalueella nauraen.
”Double Deceiver on tosi erikoinen. Se voi kääntyä ympäri tai mennä eri suuntaan kuin haluaisi, se tekee mitä itse haluaa”, valmentaja päivitteli.
”Kutsummekin sitä välillä aasiksi, kun se on niin itsepäinen. Se on vähän kuin aasi, tosi hyvä aasi.”
St Michelissä Redénin tallin panosta täydensi Crown nelossijallaan ja ajalla 09,0a.
Redénillä oli kovat hevoset myös 3100 metrin volttiin sekä nelivuotiaiden Eugen Pylvänäisen Muistoajoon.
Maratonilla Gamin Jaban juoksu meni pieleen eikä se pärjännyt, mutta Pylvänäisen Muistoajon voitto meni Redénin talliin. Jenkkiori Keep Asking oli Ulf Ohlssonin ajamana selityksittä paras ajalla 10,7a.
”Keep Asking on tosi hieno hevonen, uskomattoman hyvä”, Redén hehkutti. ”Siitä voi tulla miten hyvä tahansa. Se on älyttömän nopea hevonen ja kehittyy koko ajan. Pieni hevonen, mutta sydän kultaa.”