

Ruotsin T75-kierros ratkaistaan lauantaina Göteborgissa sijaitsevalla Åbyn raviradalla. Hienotasoisen T75-kierroksen kohokohtia ovat Paralympiatravetin finaali sekä neljävuotiaiden lämminveristen pokaalilähdöt.
Sekä oriiden Kungapokalenissa että tammojen Drottningpokalenissa voittaja palkitaan miljoonalla kruunulla. T75-pelin avaavassa Drottningpokalenissa Hannu ja Mikko Laakkosen kasvattama ja omistama Vivillion tuo suomalaisväriä lähtöön. Daniel Wäjerstenin suojatti voitti karsintalähtönsä hienon esityksen päätteeksi. Hannu Laakkonen on toiveikas tamman menestyksen suhteen.
”Karsintaesitys haastavalta lähtöpaikalta oli todella hieno. Rehellisyyden nimissä en uskonut matkan aikana sen voittoon. Hyvältä kakkosradan lähtöpaikalta on mielenkiintoista seurata lähtöä. Kovin vastustaja S.G.Empress lähtee meidän ulkopuolelta. Toki lähdössä on paljon muitakin kovia vastustajia”, toteaa Hannu Laakkonen.
Vivillion voitti viime syksynä Solvallassa kolmevuotiaiden tammojen suuripalkintoisimman lähdön Oaksin. Viime vuonna lähes neljä miljoonaa kruunua ansainnut tamma avasi kautensa huhtikuun alussa Eskilstunassa. Breeders Crownin alkuerästä tuli kuitenkin vaatimaton seitsemäs sija. Omistaja ei ollut kuitenkaan huolissaan tammansa vireestä.
”Eskilstunassa lähtöpaikka oli hankala. Kauden avausstartiksi esitys oli oikein hyvä. Aina ei voi hevosella ajaa hampaat irvessä voitosta”, muistuttaa Hannu Laakkonen.
Viime vuonna Laakkosten veljesten muutkin kolmevuotiaat tammat menestyivät todella hienosti. Vivillionin ohella Screen Time Limit ja Beedrill selvittivät tiensä niin Oaksin kuin Breeders Crownin finaaliin. Screen Time Limit voitti viime kesänä Reijo Liljendahlin valmennuksesta täyden matkan E3-finaalin. Vivillionin tallikaverit eivät kuitenkaan selvittäneet tietään ensi lauantain finaaliin.
”Beedrillin kompastuskiveksi tuli ulkoratojen lähtöpaikka. Vielä kun matkalla mentiin hiljaa, niin eipä sieltä nousta lopussa korkealle. Karsintalähdötkin ovat niin kovatasoisia, että lähtöradoilla on iso merkitys.”
Screen Time Limitin karsinnan heikko esitys jätti paljon kysymysmerkkejä taustajoukoille. Hannu Laakkosen mukaan tamma oli ensimmäistä kertaa urallaan haluton kilpailemaan. Valmistavissa harjoituksissa Screen Time Limit oli esiintynyt edukseen.
”Sen puoleen karsinnan esitys on mysteeri. Eiväthän nämä koneita ole. Koko talvi oli sujunut kuitenkin hyvin, niin olihan karsinnan esitys takaisku. Juttelin eilen Danielin kanssa, ja tamma ei kilpaile nyt vähään aikaan.”
Laakkosen veljekset eivät nähneet kumpaakaan viime vuoden arvovoitoista paikan päällä Ruotsissa. Tälläkään kertaa veljekset eivät ole suuntaamassa Ruotsin puolelle.
”Jätetään tälläkin kertaa Ruotsin reissu välistä. Seurataan Suomesta lähtöä”, naurahtaa Hannu Laakkonen.
Neljävuotiaille tammoille on tarjolla Ruotsissa kauden aikana hyvin monipuolinen kattaus erilaisia suurkilpailuja. Hannu Laakkonen toivoo näkevänsä Vivillionin ja Beedrillin mailin matkalla Halmstadissa ajettavassa StoSprintern-kisassa keskikesällä. Screen Time Limitillä hän arvelee valmentajan tähtäävän heinäkuussa 2640 metrin matkalla ajettavaan Stochampionatet-kilpailuun.
”Stosprinternin finaali ajetaan heinäkuun alussa. Reilu viikko siitä on jo Stochampionatetin karsinnat. Eli ikäluokan tammojen luulisi jakautuvan eri kilpailuiden välillä.”

Useimpien hevosenomistajien unelmana on nähdä oman hevosen kilpailevan Elitloppet-viikonloppuna. Hannu Laakkonen ei kuitenkaan haluaisi välttämättä nähdä tammakolmikkoa lähtöviivalla Ruotsin suurimmassa ravitapahtumassa.
”Vivillionin kanssa on ollut puhetta ajaa mahdollisesti tammojen nelivuotiseliitti Solvallassa. Mutta Elitloppet-viikonlopun lähdöt ovat todella kovatasoisia. Pelkään meidän vaarantavan loppukauden suunnitelmia ajamalla Elitloppet-viikonloppuna liian kovan lähdön.”

Tällä hetkellä Laakkosten veljesten yhteisten hevosten kilpailutoiminnan pääpaino on Ruotsissa. Veljekset siirsivät kuitenkin kaikki siitostammansa muutama vuosi sitten Ruotsista Suomeen. Tulevina vuosina kilpailemisen pääpaino on Suomessa.
Suomessa olevista starttihevosista Rocket Tile on kärsinyt epäonnesta. Viime syksynä kahdesti voittaneelle ruunalle tuli komplikaatioita kurkkuleikkauksen jälkeen.
”Hevosen keho alkoi hylkimään ompelulankoja leikkauksen jälkeen. Eikä siinä ollut sitten muuta tehtävää kuin avata uudelleen leikkaushaavat. Toivottavasti homma alkaa nyt luistamaan paremmin”, huokaa Hannu Laakkonen.
Kokenut hevosenomistaja innostuu huomattavasti puheen kääntyessä veljesten omistamiin kaksivuotiaisiin varsoihin. Kaikki viisi varsaa ovat tällä hetkellä Jyrki Tammimetsän valmennuksessa.
”Niissä on useampikin oikein lupaavan oloinen alku. Lisäksi Juho Ihamuotilalla oleva kolmevuotias Alien Intruder tulee ihan piakkoin koelähtöön. Kyllä se tästä alkaa pikkuhiljaa menemään eteenpäin.”