• Tähen Toivomus onnistui toisella yrityksellään

    MT Hevoset
    9.2.201918:48
    MT toimitus

    Kauden avauksessaan peitsille mennyt Tähen Toivomus palasi voittojen tielle Oulun T75-kierroksella.

    Viime kesän suurmestarin kahdeksanvuotiskauden aloitus meni pieleen, kun Tähen Toivomus lähti voltista peitsiä ja tuli hylätyksi. Oulussa ohjelmassa oli autolähtö, ja ykkösradalta Tähen Toivomus oli suursuosikki.

    Kaikki oli kisassa niin helppoa kuin etukäteen saatettiin ounastella. Henri Bollström piti Pauli Raivion suojatilla keulapaikan, eikä muista ollut jatkossa mitään vastusta. Josveis oli johtavan takaa toinen ja Pireus kiri kolmannesta sisältä kolmanneksi.

    Henri Bollström kertoi voittajahaastattelussa Tähen Toivomuksen käyneen auton takana nytkin peitsillä, mutta pudottaneen siitä suosiolla raville.

    "Sen jälkeen ei ollut hädän päivää", Bollström kuvaili. "Yritin lähteä varman päälle matkaan, mutta hevonen lähti vetämään hyvin ja saatiin pidettyä keulat. Tosi helposti se voitti, vaikka tauko ehkä vielä vähän näkyi."

    Bollström kuvaili hevosen tuntuvan vahvemmalta ja ronskimmalta kuin vuosi sitten.

    "Tulee olemaan ikimuistoinen kesä, kun kaikki ovat terveitä", Bollström ihasteli tulevaa suomenhevoskautta ennakoiden.

    Osaomistaja-valmentaja Pauli Raivio mainitsi olleensa lämmityksen jälkeen mietteliäänä.

    "Rata on loistava, mutta meidän hevoselle vähän liian napsakka. Tuli vähän levoton olo", Raivio painotti.

    Tähen Toivomuksen varustukseen lisättiin lämmityksen jälkeen varvaspainot.

    Kultadivisioonasta meni kaksoisvoitto Antti Ojanperän talliin. Regent Zet hallitsi Hannu Torvisen ajamana keulasta ja tallikaveri Tir du Caux täydensi talliparin. Hannu Torvinen ajoi loppumetrit tarkasti niin, että selässä peesannut Callela Leonard ei mahtunut työntymään Tir du Caux'n edelle.

    Värikäs avauskohde meni suursuosikki Mas Capacitylle, vaikka kisa meni sen kannalta vaikeimman kautta. Seiskaradalta startannut ruuna jäi alkumatkaksi kolmannelle radalle ja laukkasi toisessa kaarteessa ollessaan etenemässä keulaan.

    Raville selvittyään Mas Capacity juoksi porukan perällä, mistä Janne Soronen lähetti ajokkinsa selissä kolmannelle ja pian jo neljännellekin radalle. Loppukaarteeseen tultaessa Mas Capacity eteni kärjen tuntumaan toiselle radalle, ja kun loppukaarteessa keulapäästä laukkasi peräti kolme hevosta, Mas Capacity oli yhtäkkiä jo toisena.

    Loppusuoralla Katja Melkon valmentama suosikki nakersi vielä ohi Moonlight Blackin, ja nelivuotias venytti voittokulkunsa jo neljän voiton mittaiseksi. Voittajahaastattelussa Janne Soronen myönsi, ettei laukan jälkeen uskonut Mas Capacityn enää kamppailevan voitosta.

    Ruhvanan Urho jatkoi tämän kauden osaltaan tappiotonta menoa. Ruuna avasi keulaan, puolusti paikkaansa ensimmäisellä takasuoralla ja hallitsi varmasti. Kausi käsittää nyt kolme starttia ja kolme voittoa.

    Ohjastaja Mauri Jaara kiitteli omistajavalmentaja Sanna Fingerroosin työtä ruunan kanssa. Ruhvanan Urhon työmoraali ei ole aina ollut sen parhaita avuja, mutta nyt meno maittaa komeasti.

    "Se kyllästyy tiettyihin asioihin äkkiä, ja sille pitää kehittää aina uutta. Töitä kyllä tehdään kieli vyön alla", Sanna Fingerroos kuvaili voittajahaastattelussa.

    Kakkoskohteessa käytiin millimetrikamppailu, kun Bianca Creek ja Vanilla Price kurkottivat maaliin liki tasapäin. Vanilla Price kiersi alkumatkan kolmatta rataa ja jyräsi johtaneen Lilla Longlegin rinnalta keulaan, mutta tuli viimeisellä askeleella Iikka Nurmosen ohjastaman Bianca Creekin ohittamaksi.

    Bianca Creek oli aluksi neljännessä ulkona, ja Iikka Nurmonen malttoi pysyä toisella radalla monen lähdettyä kierros jäljellä kolmannelle. Bianca Creek eteni Vanilla Pricen taakse ja pääsi loppusuoralla vapaalle radalle.

    Helpoksi muodostuneen rivin muita voittajia olivat keulasta hallinnut Willy Wingston sekä Hard To Trick, joka kiri ykköseksi toisesta parista ulkoa.

    Seitsemän oikein -tuloksella sai 11,50 euroa. Kuudella ja viidellä oikein ei tällä viikolla lunastanut.

    Artikkelin aiheet
    Tähen Toivomus
    ravikilpailut
    Oulu
    T75
    suomenhevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle