

23-vuotiaan Corleonen karva kiiltää syysauringossa laitumella. Se viettää nyt eläkeherran makeita päiviä kotitallillaan Siuntiossa oltuaan koko kesän oriasemalla pukille hyppäämässä.
Heti syntymästä alkaen Corleonen omistanut Petra Rantala on vähintäänkin ylpeä hevosestaan. Monitoimihevosen menestyksekkään uran tehnyt ori ei enää ole aktiiviliikutuksessa, mutta sen hieno lihaskunto näkyy jo kauas.
”Kyllä tuollainen hevonen pitäisi olla kaikilla”, Rantala toteaa.
”Se on järkevä, töissä vireä, ei pelkää mitään, ei kieltäydy mistään ja se oppii asiat nopeasti.”
Sitä mieltä oli kuluneena kesänä myös 25 suomentamman omistajaa. Corleonella oli viimeisenä jalostuskäyttökesänään eniten tammoja rodun ratsuoreista.
Mikä sai omistajan mielen muuttumaan niin, että hän yhden välivuoden jälkeen antoi oriinsa vielä kerran jalostuskäyttöön?
”Minulta kyseltiin jo varhain keväällä Korkkia. Olin jo päättänyt, ettei sitä enää käytetä tammoille, mutta vaihdoin lennosta mielipidettä ja pohdin, että pitäisikö kuitenkin... Olin vähän myöhässä asian kanssa, kun lopulta soitin Maarit Hämäläiselle Sundsvikin oriasemalle.”
Rantalan mukaan oli heti selvää, että Corleone on tervetullut tutulle oriasemalle kesäksi. Työteliäät kuukaudet sujuivat hyvin, ori jaksoi urakkansa ja palasi kotiin edelleen hyvässä lihaskunnossa.
”Siitä on tiineenä nyt monta todella kivaa tammaa. Usealla omistajalla on jo Korkin jälkeläisiä, eräskin teetti nyt kolmattaan.”
On pitkä lista asioita, jotka Petra Rantalan mielestä tekevät Corleonesta verrattoman.
”Sen hermot kestävät ja se on järkevä, töissä vireä, ei pelkää mitään, ei kieltäydy mistään ja se oppii asiat nopeasti. Lisäksi sillä on kestävät jalat ja selvät liikkeet. Huippuhevonen.”
Oikeastaan Rantala havitteli ensiksi Corleonen emää Karinea. Sen omistanut Veijo Toivonen ei kuitenkaan halunnut myydä tammaansa.
”Tehtiin sitten diili sen tulevasta varsasta, jonka isä oli Erovisku.”
Corleonen molemmat vanhemmat ovat ravureita, mutta jälkeläinen ei ole ollut yhdessäkään startissa.
Vannoutuneeksi ravi-ihmiseksi itseään kuvaava Rantala toteaa, että ei tiennyt ratsupuolesta mitään, mutta omat niskanikamaongelmat Corleonen varhaisvuosina kuljettivat oriin ratsun uralle.
”Kun talli piti tyhjentää niskani takia, päätyi Korkki naapurin ratsastettavaksi. Sillä alettiin heti tehdä töitä. Sitä ei ole koskaan säästelty, vaan hevonen on tehnyt ihan jumalattoman paljon töitä koko elämänsä ajan.”
Nuori ori osoittautui lahjakkaaksi. Se voitti jo nelivuotiaana ensimmäiset ratsastuskilpailunsa, joissa omistaja oli ensi kertaa elämässään ratsastuskilpailukatsomossa.

Samana vuonna Rantala ilmoitti Corleonen laatuarvosteluun tietämättä ihan tarkkaan, mistä on kyse.
Koska laatuarvostelussa arvioidaan myös hevosen hyppykyky, piti kokeilla, osaako ori ylipäätään hypätä esteitä.
”Laitettiin pellolle olkipaaleja ja Vilma-tyttäreni Korkin selkään. No totta kai se hyppäsi. Laatuarvostelussa tuli esteiltä kolmas sija ja arvostelupaperissa luki, että hyvin valmisteltu”, Rantala hekottelee muistolle.
Viisivuotiaana Corleone oli kovassa kuumeessa pitkään ja kausi meni ohi, mutta kuusivuotiskaudella se osallistui suomenratsujen kuninkaallisiin kouluratsastuksessa kahteen luokkaan, joista napsahti voitot.
Ori kilpaili kymmenen vuotta ja voitti suurimman osan starteistaan koko ajan.
Kilpailu-uransa se lopetti prosentteihin 73,9 ja saavutti neljännen suomenratsujen mestaruuden 2016. Kilpaura päättyi huippukuntoisena ja Corleone sai Vuoden hevosen tittelin.
Se oli ensimmäinen neljästä. Viimeisimmän kuninkaallisvoittonsa ori lunasti Heidi Svanborgin ratsastamana 2016, jolloin sen kilpaura päättyi.
”Tämä kesä oli Korkin grande finale, sillä astutustoiminta on hirvittävän raskasta.”