• Joku vei Heidi Haagin hevosille tarkoitetut rehupaalit: "Aika hulluksi on mennyt tämä heinähomma"

    Varastettujen paalien arvoksi voi muodostua jopa 500 euroa.
    Kuvan paalit eivät liity tapaukseen.
    Kuvan paalit eivät liity tapaukseen. Kuva: Joel Rosenberg
    MT Hevoset
    25.10.201819:22
    Matti Tuominen

    Lohjalainen tallinpitäjä Heidi Haag koki eilen keskiviikkona ikävän yllätyksen, kun joku oli vienyt salolaiselta pellolta viisi hänen hevosilleen tarkoitettua rehupaalia.

    Haag ei osaa tarkkaan arvioida, milloin varkaus tapahtui. Hän sanoo kuitenkin, että paalit olivat pellolla vielä ainakin syyskuun alussa, kun hän kävi siellä edellisen kerran.

    Paalit ovat olleet pois pellolta jo jonkun aikaa, sillä niiden paikalle on jo kasvanut jonkin verran ruohoa.

    "Ovat ne ainakin viikon siitä pois olleet", Haag arvioi.

    Päällimmäisenä ajatuksena tallinpitäjän mielessä on epäusko.

    "Olen kuullut mutkien kautta, että tällaista on tapahtunut. En ajatellut, että se on ehkä edes totta", hän sanoo.

    Pellolla olevien jälkien perusteella paalit on viety pois jollain isolla autolla. Näin ollen Hag arvelee, että samalla autolla on ehkä viety pelloilta muitakin paaleja.

    "Aika hulluksi on mennyt tämä heinähomma", Haag toteaa.

    Tallinpitäjä muistuttaa, että heinäpaalien varastaminen ja välittäminen on tänä vuonna tuottoisaa liiketoimintaa, sillä esimerkiksi Vihdissä paalista on pyydetty tänä vuonna jo sata euroa, kun aiemmin paalin hinta oli 50 euroa.

    Koska Haagin hevosille tarkoitetut paalit ovat nyt lähteneet jonkun mukaan ilman lupaa, joutuu hän nyt hankkimaan hevosille ruuan jostain muualta.

    "Olisi sekin viisi paalia tarvittu. Olisi siinä ollut hevosille mahdollisesti kuukauden satsi. Ne olivat aika isoja paaleja", hän sanoo.

    Pellolta kadonneet paalit painoivat arvioilta 650 kiloa kappaleelta.

    Haagilla on yhteensä 13 hevosta.

    Poliisille tallinpitäjä ei ole tapauksesta ilmoittanut. Haag puhui nimittäin aiemmin paalit myyneet henkilön kanssa, joka kertoi poliisin todenneen erään paalien vahingoittamistapauksen yhteydessä, ettei poliisilla ole aikaa tutkia asiaa.

    Poliisihallituksen poliisitarkastaja Arto Hankilanoja totesi Maaseudun Tulevaisuudelle tammikuussa, että silloin, kun varkaiden matkaan lähtee yksittäisiä paaleja, on niin sanotusti tilaisuus voinut tehdä varkaan. Suurempien paalierien tapauksessa taustalla voi hänen mukaansa olla myös järjestäytynyttä rikollisuutta.

    Lue lisää:

    Poliisi paalivarkauksista: Suurin varastettu määrä on sata – takana voivat olla myös ammattirikolliset

    Artikkelin aiheet
    rehupaalien varkaus
    Heidi Haag
    hevoset
    Lohja
    maatalous
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle