Lännenratsastaja Maria Astikainen katsoo eteenpäin kilpailuissa ja elämässä

Maria Astikaisen viime vuodet ovat olleet tunteiden vuoristorataa. Hevoset ja kilpaurheilu ovat vaatineet paljon, mutta myös auttaneet jaksamaan lapsettomuushoitojen viimeiseksi jääneenä vuotena.

Astikainen kilpailee reiningissä, joka on lännenratsastuksen isoin alalaji. Hänen ykköshevosensa on voikko quarter-ori Gun Secorima eli Currito. Se kääntyi 8-vuotiaaksi, mikä tarkoittaa, että sillä on edessään viimeinen kausi derby-luokkia. Ratsukon tavoitteena onkin tehdä vuoden aikana useita kilpailumatkoja Ruotsin ja Keski-Euroopan kilpailuihin, joissa on tarjolla kunnolliset rahapalkinnot.

Currito tuli Astikaiselle kaksi vuotta sitten, ja se on aivan erilainen kuin hänen aiemmat ratsunsa.

Lännenratsastuksessa hevoselta halutaan kilpailuissa nähdä äärimmäistä kuuliaisuutta.

Kuuliaisuus voisi olla Astikaisen aiemman kisatykin Antarismartinin toinen nimi. Astikainen kuvaa sitä ystävähevoseksi, joka on valmis yrittämään kaikkensa myös vaihtuvien ihmisten kanssa. Jo 16-vuotiaaksi kääntyvä Antarismartin kilpaileekin myös Astikaisen tuoreen aviomiehen ja pitkäaikaisen kumppanin, Hollannista syntyjään olevan Edser Helbigin kanssa.

Currito taas on toista maata: voimaa, energiaa ja myös omia ajatuksia. Se on fyysisesti lahjakkaampi ja vahvempi kuin Antarismartin, ja sillä on kaikki reiningin liikkeet vahvasti hallussa. Ja kai se on viisaskin: se irrottaa itsensä riimusta kuin riimusta, avaa portit ja katsoo sitten ihmisiä tyytyväisen näköisenä, että huomaatko.

”Sille pitäisi varmaan ostaa rubikinkuutio”, Astikainen hymyilee.

Ensimmäisestä yhteisestä vuodesta 2022 Currito asui valtaosan Itävallassa, ja jälkeenpäin Astikainen huomasi, että vaikka kilpaileminen sieltä oli helpompaa, jäi suhde hevoseen kehittymättä.

”Currito on tällainen high-energy horse”, Astikainen hymähtää ja painottaa, että kaikki sen haastavat ominaisuudet ovat samalla positiivisia: voima, nopeus, notkeus ja reaktiokyky. Ne pitää vain oppia kohdentamaan oikein.

Maria Astikaisen Gun Secorima on viihtynyt hyvin Suomen kylmyydessä, mutta silkkiturkkinen ori on puettava lämpimästi. Kuva: Edser Helbig

Kauden päätavoitteena on Lyonissa marraskuussa ratsastettava European Derby. Reiningissä ei järjestetä enää aiempaan tapaan Kansainvälisen Ratsastajainliiton (FEI) alaisia EM- ja MM-kilpailuita, koska Eurooppa-vetoinen FEI ja amerikkalainen reiningin kattojärjestö NRHA ajautuivat riitoihin muun muassa nuorten hevosten kilpailuttamisesta. NRHA järjestää kuitenkin EM- ja MM-kilpailut, ja viime vuonna Astikainen ja Currito voittivatkin Sveitsissä NRHA:n EM-kilpailuissa hopeaa.

FEI:n kilpailuita Astikainen silti kaipaa.

”Kun FEI ei ole mukana, kilpaileminen on hiljentynyt. Tosin ehkä kaikki on muutenkin hiljentynyt. Tämä on kauhean kallista. Ja onhan asenneilmapiiri tällä hetkellä koko kilpailemisen suhteen erikoinen. Joutuu miettimään, että pitäisikö tässä olla pahoillaan, että kilpailee, ja sosiaalisessa mediassa eniten huomiota saa se, kuka huutaa kovimpaa”, hän pohtii.

Kyllä hän iloitsee siitä, että kun Currito muutti Itävallasta Suomeen, se sai pitkät tarhausajan ja aitauksen, jonka yli se pystyy rapsuttelemaan muiden hevosten kanssa. Pelkkä oleminen ei silti riitä hevosen hyvinvointiin, vaan se tarvitsee myös liikettä ja hoitamista, Astikainen huomauttaa.

”Pitää muistaa, että luonnossa hevosen on joku yleensä syönyt, ennen kuin se on 10-vuotias. Ja me halutaan, että ne elävät mielellään 25-vuotiaiksi.”

Astikaisen tallissa asuu 16 hevosta. Omia kilpahevosia ja nuoria on viisi, lisäksi on muutama koulutettava ja loput tuntihevosia.

”Täysihoitohevosia en ota. Niistä ei jää kuin hyvä mieli, eikä aina sitäkään. Hinnan pitäisi olla niin kauhea, että se olisi jo kauhea”, Astikainen sanoo.

Ratsastustunneille on riittänyt hyvin asiakkaita, mutta raviurheilusta ravivalmentajan tytär on joutunut toistaiseksi luopumaan. Treenattavia ja intoa olisi löytynyt, mutta kello ei antanut myöden.

”Ravihevosen treenaaminen on niin aikaa vievää. Meillä on sellaiset paikat, että niiden kanssa oli käytävä melkein kerran viikossa radalla Kuopiossa, johon meni aina puoli päivää. Kivaahan se oli, mutta oli pakko tehdä tällainen ajankäytöllinen ratkaisu”, hän harmittelee.

Viime vuoden ajan hän on miehensä kanssa pyrkinyt tekemään tallissa itse kaiken mahdollisen kulujen nousemisen takia.

Gun Secorima on täynnä voimaa, energiaa ja myös omia ajatuksia. Kuva: Edser Helbig

Vuoden vaihtuessa Astikaisen elämässä on tullut loppuun myös yksi raskas periodi, viiden vuoden mittaiset lapsettomuushoidot. Hän täyttää 40, ja sen jälkeen hoitoja ei julkisella puolella enää saa. Astikainen ja hänen miehensä päättivät yhdessä, että yksityisen puolen hoitoihin he eivät lähde. Mieluummin ne rahat voi laittaa ratsastukseen, Astikainen naurahtaa ja sitten vakavoituu.

”Kuopion KYSissä on ollut hirvittävän hyvä hoito, ja he ovat kyllä saaneet kaikki mahdolliset temput tehtyä”, hän kiittää.

Kun aika sitten tuli täyteen, tuntui viisaalta lopettaa. Elämä oli ehtinyt viiden vuoden ajan kiertää yhden asian ympärillä, ja se tarkoitti rankkoja hormonihoitoja ja jatkuvia pettymyksiä. Yrityksen ja kilpaurheilun pyörittäminen tehtiin hoitojen antamalla aikataululla, eikä se ollut helppoa.

”Ja onhan ne hoidot niin veemäisiä, ettei sitä toivo kenellekään. Itseen tykitetään hormoneita, olet sekaisin kuin seinäkello ja sitten pitää pystyä hymyilemään asiakkaille ystävällisesti”, hän puuskahtaa.

Nyt pariskunta hakee adoptio-oikeutta ja varautuu odottamaan lasta vaikka vuosia. Se on kuitenkin vain odotusta kaiken viime vuosien surun jälkeen.

”Kyllähän sieltä tullaan käymään, ja he katsovat tiliotteesta lähtien, olemmeko kelvollisia vanhemmiksi. Mutta niin sen pitää ollakin. Me emme masennu odottamisesta. Ja toisaalta meille ei myöskään ole ongelma lähteä hakemaan lasta koska vain, mistä päin maailmaa tahansa”, Astikainen sanoo.