

”Ethän tamma laukkoo”, alkaa helmikuussa 2024 edesmenneen kansantaiteilija Jaakko Tepon mainio ralli Ravimatka.
Harvoin nuo sanat osuvat paremmin kohdalleen kuin tänä viikonloppuna, kun suomalainen omistajaporukka matkustaa Ruotsin Axevallaan jännittämään oman tammansa edesottamuksia 1,2 miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettavassa klassikkokisa StoChampionatetissa.
Nelivuotiaille tammoille tarkoitetun kilpailun ykkösradalta starttaa Pamela Boko, jonka omistaa suomalaiskimppa P.A. Mela Stable. Timo Nurmoksen valmentama tamma voitti oman karsintalähtönsä viime perjantaina.
Jos omistajakimpan puuha- ja puhemieheltä Kristian Anderssonilta olisi kesäkuun alussa kysytty, missä hän arvelee Pamela Bokon juoksevan puolentoista kuukauden päästä, vastaus tuskin olisi ollut StoChampionatet. Tamman kolme edellistä starttia olivat menneet penkin alle – toki niitä edelsi kolme voittoa.
Pamela Bokon kolmevuotiskausi päättyi kahteen laukkaan kauden pääkilpailuissa, Trav-Oaksin karsinnassa ja Breeders Coursen bonuslähdössä. Tämä vuosi ei käynnistynyt 4. kesäkuuta Örebrossa sen paremmin.
”Kauden avausstartti oli ihan floppi. Tamma juoksi ensimmäisen kierroksen kolmatta, siirtyi kuolemanpaikalle ja väsyi siitä kymmenenneksi”, Andersson kertoo.
Tuolloin odotukset jatkosta eivät olleet kovin korkealla.
Mutta periksi ei annettu. Seuraavaksi Pamela Boko starttasi Solvallassa nelivuotiaiden tammojen lähdössä.
”On osattava valita sotansa oikein. Ajattelimme, että tamma parantaa, kun siltä otetaan kengät pois ja ajetaan jenkkikärryillä. Se olikin kuin eri hevonen, juoksi täyden matkan ennätyksekseen 12,6 ja voitti ihan pystyyn”, Andersson hehkuttaa.
”Silloin oli ilo ylimmillään, kun tiesimme, että seuraavana on StoChampionatetin karsinta. Siihen tuli rata 5, tamma täräytti keulaan ja pääsi tekemään siitä oman juoksunsa”, Andersson kertaa.
Tuo voitto näkyi ja kuului Tampereella asti.
”Meillä oli studio kimppaan kuuluvan Joni Välimäen kerrostaloasunnossa Tampereen Lentäväniemessä. Ei meitä ollut paikalla kuin viisi, mutta aikamoiset cembalot saimme pystyyn”, Andersson kertoo.
Eikä riemu vielä tähän päättynyt.
”Emme olleet ehtineet edes kunnolla rauhoittua, kun oli jo lähtörata-arvonta. Pääsimme valitsemaan vasta nelospallolla, mutta ykkösrata oli vielä vapaana. Nyt meillä on ykkösrata Ruotsin isoimpaan nelivuotiaiden tammalähtöön. Aika mahdoton juttu!” Andersson äimistelee.

Andesson muodostaa yhdessä äitinsä Helena Hyriäisen ja isänsä Tauno Hyriäisen kanssa Oraviston tallin, mutta Pamela Bokon tausta on laajempi. Sen kilpailuoikeuden vuokrannut P.A. Mela Stable on kahdentoista hengen porukka, joka on ollut monen muunkin Boko-hevosen taustalla.
”Tämä on niitä kimppoja, joissa on kaikki kaveritkin mukana. Meillä on pitkään ollut yksi tällainen kimppa. Melko samalla porukalla on touhuttu varmaan 15 vuotta. Sapluuna on sama, eli liisaamme Boko-tallilta tammavarsan. Aina Bokolta ja tamma”, Andersson kertoo.
Kimpan edellinen hevonen oli Muireann Boko, joka starttasi yhteensä vain yhdeksän kertaa 3- ja 4-vuotiskausillaan 2022 ja 2023. Voittoja sille kertyi kolme.
”Kun annoimme sen takaisin kasvattajalle John Bootsmanille, aloimme viritellä seuraavaa kimppaa. Yksi kimppalainen eli Marko Hietaniemi halusi, että varsan emän puolella pitää olla Yankee Glidea. Isällä ei ollut väliä. Loput minä juonin Bootsmanin kanssa”, Andersson kertoo.
”Pamela Boko valittiin heti, kun tämä oli syntynyt.”

Anderssonin mukaan johtoajatus kimpalla on, että ensin valitaan varsa, sitten aletaan kerätä rahaa, maksetaan varsa kaikkiin ikäluokkakilpailuihin ja valitaan yhdessä valmentaja.
”Sitten ruvetaan jännittämään.”
Pamela Boko päätyi Timo Nurmoksen treeniin. Valmennus on mitä ilmeisimmin onnistunut, mutta erityiskiitoksen Andersson antaa hevosen hoitajalle Saara Jaakonsaarelle.
”Kommunikointi on hoidettu Saaran kanssa. Hän on ollut aivan huippuhoitaja, ja kommunikointi on sujunut todella hyvin. Se on tärkeää, jotta kimpalla pysyy mielenkiinto. Kaikki kunnia hänelle”, Andersson kiittelee.
”Ja tietysti myös hevoselle, kun tuollaisen meni tekemään.”
”Jos tamma olisi vaikka kolmas, se olisi meille juhlan paikka. Mutta villeimmissä unelmissa tietysti kaikki on mahdollista.”
Niin. Vaikka samalla kimpalla on ollut hyviä hevosia, näin isoa kilpailua porukka ei ennen ole päässyt jännittämään.
”Kaikki tämän kimpan tammat ovat voittaneet, mutta yksikään ei ole ollut mikään tähti”, Andersson kertoo.
Oraviston tallin tammoista Lara Boko voitti muun muassa Oaksin, Ruotsin tammaderbyn ja Breeders Crown -finaalin ja ansaitsi huimat 914 220 euroa.
”Tämän kaveriporukan omistamille hevosille tämä on ylivoimaisesti isoin juttu”, Andersson vahvistaa.
Niinpä Axevallassakin nähdään ainakin jonkin sortin suomalaiscembalot.
”Seitsemän meistä on lähdössä paikalle. Itselleni on päivänselvää, että jos tuollaiseen finaaliin päästään, sinne lähdetään”, Andersson sanoo.
Anderssonin oma 50-vuotissyntymäpäivä osuu sopivasti ensi viikolle, mutta tätä ei kuulemma ole tarkoitus juhlistaa Axevallassa.
”Olen vähän sen tyypin ihminen, että en juhli. Kuka tällaista keski-ikäistä käppänää jaksaa juhlia? Axevallassa ei varmaan mietitä sitä, että täytän kohta 50, vaan kaikki fokus on Pamelassa”, Andersson kuittaa.
”Tarkoitus olisi ottaa rennosti, pitää hauskaa ja jännittää lähtö. Ei siinä muukaan auta.”
Anderssonin mukaan ravimatkalle lähdetään realistisen positiivisin odotuksin. Jaakko Teppo laulaa Ravimatkassa myös ”tehhään kunnon toto, vaikka köyhä meillon koto”. Isot panostukset oman hevosen puolesta saattavat nyt jäädä väliin.
”Ei sinne mitenkään henkselit paukkuen lähdetä, että voitto haetaan. Ollaan tyytyväisiä vähempäänkin. Tietysti sitä toivoisi, että ykkösradalta juoksu luonnistuisi. Jos tamma olisi vaikka kolmas, se olisi meille juhlan paikka”, Andersson miettii.
”Mutta villeimmissä unelmissa tietysti kaikki on mahdollista. Ennen karsintoja löin tammalle sijaa kertoimella 14. Voittajaa otin kertoimella 60 kokonaiset 20 euroa. Eli ei luotto voittoon ihan järkähtämätön ole”, hän jatkaa.
Laulun sanat ovat Anderssonillakin jossakin takaraivossa.
”Laukkakaan ei ole ollut tammalle ihan vieras askellaji. Ykkösradalta laukkariski ehkä vähän kasvaa. Mutta on se silti paras mahdollinen lähtörata”, hän miettii.
”Pamela Boko pääsee kyllä keulaan, mutta on eri asia, ajetaanko siitä. Tammamestaruutta on harvoin voitettu keulasta. Kun matka on noin pitkä, usein tullaan takaa”, Andersson tietää.
Hänen mukaansa hoitaja Saara Jaakonsaarelta tulleen viimeisen raportin mukaan hevosella on kaikki hyvin.
”Ei kai se auta kuin ottaa leppoisa asento ja nauttia elämästä ja hevosesta. Kunpa kaikki menisi hyvin”, Andersson huokaa.
Sitähän ihmiset aina toivovat oman hevosensa kanssa.