

Sami Ikonen on pitkään tunnettu erityisesti taidoistaan kengittäjänä.
Hänen ystävänsä Olli-Matti Porola oli sanonut Ikoselle, että hyvä hevonen voi tulla aivan puskista.
Sitten se hyvä hevonen tuli.
Ikosen valmentama Viestinviejä osallistui kaksi vuotta sitten Jyväskylän ja vuosi sitten Oulun kuningatarkilpailuun.
Nyt Ikosen valmentama ja ohjastama Virran Välke osallistuu Teivon kuningatarkilpailuun. Se voitti kuukausi sitten Suur-Hollola-ajojen yhteydessä avoimen suomenhevoslähdön.
Tuolloin Ikonen sanoi, että hevosten kanssa touhuaminen on maailman parasta hommaa. Hänen valmentamansa Viksun Cikan voitto Mikkelin Varsakunkussa teki siitä kuulemma vielä tuplaten parempaa.
Keskiviikkona, kolme päivää ennen h-hetkeä, Ikonen myönsi elävänsä ”hevosharrastelijan” unelma-aikaa.
”Tämä on parasta, mitä laji voi antaa. Nyt on jännityksen täyteinen, odottava tunnelma. Lähinnä vaan odotellaan, että kunpa loput päivät ennen Kuninkuusraveja menisivät mahdollisimman nopeasti”, Ikonen mietiskeli.
”Kun on hyvät ja kivat hevoset, joiden kanssa on kiva tehdä töitä, ja vielä lähtöihinsä riittävät hevoset, lähtökohdat ovat huippuhienot. Viksun Cikka oli vielä niin hyvä Mikkelissä, että se lisää jännitystä ja puristusta. Ja harvoin sitä itsekään saa olla koko ajan antamassa haastatteluja”, hän myhäili.

Virran Välkkeen juoksu edellisessä startissaan, St Michel Tammatähdessä, meni täysin pieleen, ja viimeisellä puolikkaalla tamma käytännössä pysähtyi radalle. Ikonen ottaa epäonnistumisen täysin omaan piikkiinsä.
”Keli oli täysin vastaan, ja tein ison virheen laittamalla hevosen kengän ja kavion väliin välipohjat. Rata oli ihan limainen, ja kun välipohja täyttyi, hevonen ei saanut radasta yhtään pitoa. Sillä kengällä oli ihan toivoton juosta”, Ikonen kertoo.
”Takasuoralla kävi mielessä, että keskeytän, mutta annoin kuitenkin hevosen hölkätä maaliin. Moni on kysynyt, oliko hevonen kunnossa. Kun oli niin paljon huolestuneita ihmisiä, otin hevosesta verikokeet. Kaikki oli viimeisen päälle kunnossa. Olen jo unohtanut sen lähdön.”
Ikonen ei aseta tammalleen ja itselleen kuskina valtavia paineita kuningatarkilpailuun.
”Tämä on ensimmäinen kerta meille kummallekin näissä karkeloissa. Monelle olen sanonut, että olen jo tyytyväinen siihen, mitä hevonen on meille antanut. Mutta tietysti aina, kun lähdetään kilpailemaan, lähdetään tosissaan.”
”Itselle pitää kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita asettaa. Valmentamani Viestinviejä on ollut parhaimmillaan kuudes kokonaiskilpailussa, ja on hyvä tavoite lähteä parantamaan siitä. Se olisi valmentajana minulle askel eteenpäin. Uskon ja luotan, että hevonen pystyy sijoittumaan puolivälin paikkeille.”

Virran Välkkeen tarina kuningatarkilpailun hevoseksi on poikkeuksellinen. Kaksi vuotta sitten Ikonen oli jo nostanut kädet pystyyn sen kilpauran suhteen. Perheen tuolloin 6-vuotiaat kaksospojat Veikko ja Toivo kuitenkin vaativat, että heidän suosikkihevosellaan pitää vielä ajaa kilpaa.
Ikonen ilmoitti Virran Välkkeen paikallisraveihin Juvalle. Siellä hevonen oli viides.
Seuraavista kuudesta startista Virran Välke voitti kaksi, oli kahdesti toinen ja kahdesti kolmas.
”Oli lasten ansiota, että tämä tuli vielä takaisin radoille. Jotenkin hevonen alkoi luottaa itseensä enemmän, ja alkoi positiivinen kierre. Nykyään elää arkea vähän eri tavalla lastenkin kautta, ja tämä hevonen kulminoituu niin paljon lapsiin. Siksi tunne tätä hevosta ja tämän onnistumisia kohtaan on niin suuri”, Ikonen kertoo.
On sattuman kaunis oikku, että Veikko ja Toivo viettävät 9-vuotispäiväänsä lauantaina, kun Virran Välke juoksee kuningatarkilpailun avausmatkalla.
”Tulee kyllä jännät synttärit. Pojat odottavat lauantaita kuin kuuta nousevaa. Virran Välkkeen osallistuminen kunkkareihin on pojille paras synttärilahja.”