
Jyväskylän Killerillä ajetaan lauantaina suomenhevosten Derbyn lisäksi monta muutakin erittäin tasokasta lähtöä. Yksi näistä on avoin kylmäverilähtö, jossa auton taakse asettuu todella kova yhdeksikkö Vänrikin, Evartin ja Tinderin johdolla.
Lähdössä on mukana myös Tapio Perttusen valmentama Uljas Suomalainen, joka joutui jäämään viime hetkellä pois Teivon kuninkuuskilpailusta.
Uljas Suomalainen muuttui huonovointiseksi juuri ennen kuninkuuskilpailun ensimmäistä osamatkaa, ja ori kiidätettiin Teivosta Viikin Yliopistolliseen Hevossairalaaan.
Oriilla todettiin suoliston asentomuutos, joka on pahimmillaan hengenvaarallinen. Hevonen ei kuitenkaan tarvinnut leikkausta, ja se pääsi jo muutama päivä myöhemmin toipumaan kotitallilleen Orimattilaan.
Nyt Uljas Suomalainen on taas starttikunnossa.
”Viikon verran se oli kevyemmällä, mutta sen jälkeen oria on treenattu normaalisti. Ja se onkin treenannut hyvin. Kaikki on hyvin”, Tapio Perttunen kertoo.
”Sehän oli tietyllä tavalla tosi vakava tilanne, mutta se laukesi parissa päivässä”, Perttunen jatkaa.
Oriin edellisestä startista, Mikkeli Suurmestaruusajosta on aikaa jo lähes puolitoista kuukautta. Tuolloin Uljas Suomalainen hylättiin pitkästä laukasta.
Lauantain lähdöstä Perttusella ei ole suuria odotuksia. Uljas Suomalainen lähtee 2140 metrin matkalle ainoana takarivin hevosena radalta 9.
”Jos rahaa saadaan, niin ollaan tyytyväisiä. Viimeisiä rahoja haetaan”, Perttunen virkkoo.
Pidemmän aikavälin suunnitelmatkin ovat vielä auki.
”Ajetaan nyt kilpaa ja katsotaan, miten aletaan pärjäämään syksyä kohti. Jos hevonen on terveenä, kautta voi jatkaa pidemmällekin”, Perttunen sanoo.
Entä mikä on suunnitelma ensi vuoden Kuninkuusraveja ajatellen?
”No, katsotaan nyt, kun oriilla on ollut aikanaan paljon ongelmia jalkojen kanssa. Mutta nyt kaikki on hyvällä mallilla.”