• "Jyri kävi metsällä, tuli kotiin ja kuoli" – Mari Malminen palasi raviurheiluun kammottavan menetyksen jälkeen

    Golda-hevosistaan tunnettu kasvattaja Mari Malminen jäi yllättäen leskeksi kaksi vuotta sitten. Hevosten treenaaminen ei käynyt hetkeen mielessä, mutta nyt harrastus jatkuu tyttären kanssa.
    Tilaajalle
    Xrai C.D:n yllättävä hankinta aiheutti ensin suukopua, mutta hevonen osoitti olevansa kova menijä.
    Xrai C.D:n yllättävä hankinta aiheutti ensin suukopua, mutta hevonen osoitti olevansa kova menijä. Kuva: Kaisa Stengård
    MT Hevoset|Ravit
    2.9.202614:30
    Markku Lindström

    ”Meillä Jyri treenasi hevoset ja tytär hoiti. Jyrillä ei ollut mitään lääkityksiä tai muita terveysongelmia. Eräs päivä hän kävi metsällä, ampui kolme kyyhkystä, tuli kotiin ja kuoli”, Mari Malminen muistelee kammottavaa, elämän muuttanutta päivää vuonna 2024.

    ”Kävin päivätöissä, oli 17 hevosta pihassa ja iso traktori, jota en osannut ajaa. Ei käynyt hevosten treenaaminen mielessä.”

    Mari Malminen on alkanut loppukesästä starttaamaan Xrai C.D:llä. Seitsenvuotias ravuri palasi kahden vuoden tauolta, ja on kolmessa kilpailussaan sijoittunut joka kerta rahoille. Malminen kertoi, että hänen teki mieli tuoda hevonen starttiin jo viime vuonna.

    ”Elämä on kuitenkin hektistä, ja hevosen ajaminen jää usein. Mutta hevoset on sen ikäisiä, että jos meinaa ajaa, niin nyt on aika. En tiedä, saanko sitä samalle tasolle kuin kaksi vuotta sitten, mutta pitäisi sen vähän pärjätäkin.”

    Malminen on ollut tyytyväinen Xrai C.D:n paluuseen. Vuoden 2024 kokemusten perusteella hän oletti, että hevonen vaatisi ainakin viisi starttia tasoa nostaakseen.

    ”Se oli hirveän vaikea arvioida, miten se palaa. Tähän asti olen ollut tyytyväinen, kun hevonen on tuollaisen tauon jälkeen pystynyt iltaravitasolle.”

    XRai C.D:n hankinta oli Malmiselle yllätys, sillä Jyri hankki tamman Traveran nettihuutokaupasta salaa. Malminen ei itse nähnyt hevosessa mitään hankinnan arvoista, mutta vuoden 2024 menestys yli 18 000 euron tienesteillä muutti mielen.

    ”Meillä oli vähän aikaa mykkäkoulua, mutta äkkiä se muuttui iloksi. Hevonen saatiin kengityksen muutoksella menemään hyvin.”

    Xrai C.D. on aina ollut terve. Hevonen on starttaamisen uudestaan aloitettuaan muuttunut vetreämmän oloiseksi. Malmisen mukaan sillä on kilpailuissa yksi heikkous.

    ”Se antaa kaarteissa vähän tasoitusta muille.”

    Mari Malminen on nähnyt raviurheilussa monenlaisia aikoja.
    Mari Malminen on nähnyt raviurheilussa monenlaisia aikoja. Kuva: Ville Toivonen

    Malminen on Vermossa liikkeellä maltillisin tavoittein. Rahasija tyydyttäisi tässä kohtaa.

    ”Porukka on mun mielestä kovempi, mitä edellisissä lähdöissä. Kun saataisiin nätti juoksu, ja tamma tulisi voimissaan maaliin.”

    Taktiikan Malminen jättää ohjastajalle. Hän ei moiti ohjastajaa, oli ratkaisu lähdössä mikä tahansa.

    ”Meillä kuskin sukunimi on Torvinen, ja etunimi Hannu tai Jukka. He tekevät päätökset.”

    Tällä hetkellä Malminen valmentaa kahta hevosta. Viime viikolla starttiin palanneella Paper In Firella tauko oli vielä tallikaveriakin pidempi.

    Mari Malminen kilpailuttaa hevosia yhdessä tyttärensä Julia Toljanderin kanssa. Hevoset ovat mukava elämäntapa, ja hommaa tehdään ilman paineita.

    ”Meidän maailma ei kaiken tämän jälkeen kaadu, vaikkei niin pärjättäisikään. Tämä on työlle kiva vastapaino. Tyttö on tarkka, ja laittaa hevoset näteiksi varusteineen. On kiva mennä näyttämään, kun hevoset on hyvävointisen näköisiä, vaikkei aina voikaan pärjätä.”

    Yli 100 000 euroa tienannut Golda Paris on Mari Malmisen ansioitunein kasvatti.
    Yli 100 000 euroa tienannut Golda Paris on Mari Malmisen ansioitunein kasvatti. Kuva: Anu Leppänen

    Malminen on tunnettu Golda-hevosten ja ponien kasvattajana. Vuosien mittaan kasvatuksen tuloksena on syntynyt noin 50 hevosta ja lisäksi muutama poni. Tunnetuimpia kasvatteja ovat derbyfinalisti Golda Paris sekä Suomen kaikkien aikojen menestynein raviponi Golda Apache.

    ”Kasvatuksessa on ollut hieman suhdanneperäistä taukoa. Tällä hetkellä minulla on kaksi suomenhevostammaa, joista toinen on siemennetty ja toinen tytöllä ratsastuskäytössä.”

    Pitkän linjan kasvattaja ei näe alalla positiivisia merkkejä. Kauppaa ei tunnu syntyvän.

    ”Ei kasvatustoiminta ole mihinkään loppunut. Mutta pitkään olen tätä hommaa tehnyt, enkä koskaan muista, että kasvatuksessa tilanne olisi näin huono. Eikä tunnu paranevan ollenkaan”, Malminen huokaa.

    Lisää aiheesta
    • Paavo Reponen on valmentanut Boscon Visan huikeaan iskuun.

      Ravit | Boscon Visa jälleen keulassa

      Tilaajalle
    • Raviurheilu pyörii nykymallissa hevostalouden edistämiseen budjetoiduilla tukirahoilla. Tukimalliin mentiin vuonna 2016, kun Hippoksen peliyhtiö Fintoto sulautettiin RAY:n ja entisen Veikkauksen kanssa nykyiseksi Veikkaukseksi.

      Ravit | Hevosalalle luvattiin ensi vuodeksi neljä miljoonaa aiemmin pelättyä enemmän

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    hevoskasvatus
    Mari Malminen
    Xrai C.D.
    Golda-hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle