
Ratsastusterapiaa erilaisille asiakkaille tarjotaan Kelan maksamana vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena sekä hyvinvointialueiden korvaamana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Tuomivaara kertoo, että Kelan kohdalla ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta, mutta myönteisiä kuntoutuspäätöksiä vaikuttaisi tulevan aiempaa vähemmän ja korvattavat jaksot ovat aiempaa lyhempiä.
Sen sijaan hyvinvointialueiden alaisten kuntoutusten tilanne on sekava. Sote-uudistuksen myötä ratsastusterapian myöntäminen riippuu pitkälti siitä, millä alueella asiakas asuu.
”Sote-uudistuksen piti yhdenmukaistaa käytäntöjä, mutta se on päinvastoin lisännyt alueellista epätasa-arvoa. Tilanne on hyvin kirjava. Itse toimin Raahessa Pohteen (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue) alueella, ja se ostaa palveluja samalla tavalla kuin ennen. Joillain alueilla on kuitenkin sanottu, että he eivät korvaa enää lainkaan ratsastusterapiaa, vaikka sehän ei ole lain mukaistakaan”, Suomen Ratsastusterapeutit ry:n puheenjohtaja Pauliina Tuomivaara huokaa.
Hän on toiminut ratsastusterapeuttina vuodesta 2007, ja Suomen Ratsastusterapeutit ry:n puheenjohtajana hän on nyt toista vuotta.
Kelan maksamien terapioiden kohdalla erikoista on, että vaikka merkittävä osa ratsastusterapioista ostetaan nykyisin mielenterveyden haasteiden vuoksi kuntoutusta tarvitseville, Kelan palveluntuottajiksi hyväksytään ainoastaan ne ratsastusterapeutit, joilla on fysioterapeutin tai toimintaterapeutin pohjakoulutus. Psykiatrian alan ammattilaisilta Kela ei toistaiseksi osta ratsastusterapiaa.
Kaiken ratsastusterapian Suomessa tuottavat nykyään yksityisyrittäjät. HUSilla oli pitkään Lohjalla toimiva oma ratsastusterapiayksikkö hevosineen ja terapeutteineen, mutta se lakkautettiin tänä vuonna.
”Myivät hevoset ja siirsivät terapeutit muihin tehtäviin”, Tuomivaara huokaa.
”Oulun seudulla ratsastusterapiaa taas ostettaisiin enemmän kuin sitä voidaan tällä hetkellä tuottaa.”
Hän kertoo, että muutamat ratsastusterapeutit ovat lopettaneet toimintansa kokonaan, mutta useimmilla korvausmuutosten myötä toiminnan pääpainoa on siirretty ratsastusterapiasta muuhun terapiaan. Tilanne on kuitenkin haastava, sillä suurimmalla osalla ratsastusterapeuteista on oma hevonen, mikä tuo merkittävää kulua. Osa ratsastusterapeuteista tekee yhteistyötä ratsastuskoulujen kanssa.
”Itselleni on kuitenkin jäänyt mieleen opinnoista lause, jonka mukaan ratsastusterapian laatu on juuri niin hyvä kuin ratsastusterapeutin ja hänen hevosensa suhde”, Tuomivaara huomauttaa.
Hyvänä uutisena hän kertoo, että pohjoiseen Suomeen ollaan saamassa ratsastusterapeuttien koulutusta. Tähän saakka sitä on järjestetty vain Ypäjän Hevosopistolla aina joka toinen vuosi alkavana koulutuksena. Vuonna 2026 koulutus on alkamassa Oulun seudulla, ja ajatuksena on, että jatkossa mahdollisesti joka toinen koulutus olisi etelässä, joka toinen pohjoisessa. Koulutuksen sisällöstä vastaa Suomen Ratsastusterapeutit ry.
”Tilanne on myös sellainen, että etelässä on paljon ratsastusterapeutteja, mutta siellä kysyntä on maksupäätösten myötä laskenut. Oulun seudulla ratsastusterapiaa taas ostettaisiin enemmän kuin sitä voidaan tällä hetkellä tuottaa”, Tuomivaara kertoo.