• Suomen Toto75-karonkka: Heikki Mikkonen oli lauantain valmentajanimi – Hannu Torviselle kolme voittoa ohjastajana

    Kotimaan Toto75-kierros ratkaistiin tällä viikolla lakeuksilla. Heikki Mikkosen talliin tuli kaksi lauantaivoittoa.
    Heikki Mikkosen raviretki Seinäjoelle oli onnistunut.
    Heikki Mikkosen raviretki Seinäjoelle oli onnistunut. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    16.2.202509:00
    Toni Sarkama

    Päivän onnistujat:

    Heikki Mikkonen

    Juankoskelaisen Heikki Mikkosen hyökkäys lakeuksille oli erittäin onnistunut. Matkaan lähti yhteensä neljä valmennettavaa, joista kaksi voitti Toto75-lähdön. Ensimmäinen ykkössija tuli Juho Ihamuotilan kasvattamalla ja Mikkosen yhdessä Saara Eerolan kanssa omistamalla Rivercapes Frozenilla.

    Kuusivuotiaan alkumatka ei sujunut takamatkalta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä juoksupaikka oli pitkään sisäradalla viidentenä. Sieltä valjakko pääsi kierros ennen maalia toiselle radalle. Matka jatkui loppukaarteessa kolmannelle radalle, mistä kiritila löytyi tiukassa tilanteessa suoran alussa, ja terävä kiri kantoi ykköseksi. Jukka Torvinen ohjasti.

    Jälkimmäinen voitto tuli Tinderillä pronssi- vastaan hopeadivsioonakarsinnassa. Valjakko eteni vauhdikkaasti takamatkalta vetotöihin saakka ensimmäisellä takasuoralla. Sen jälkeen ruuna ravasi kiristyvällä tahdilla tehden suursuosikki Siirin Veetin tehtävästä tukalan. Suosikki kirikin lopussa hyvin ja laittoi Tinderin tiukalle, mutta kesti ykköseksi perille saakka. Heikki Mikkonen vastasi Tinderin ohjastuksesta. Hän on myös voittajan omistaja ja kasvattaja. Saara Eerola hoitaa molempia voittajia.

    Hannu Torvinen

    Iltapäivän kuskinimi oli Hannu Torvinen, joka ohjasti Seinäjoella kolme Toto75-voittoa. Ensimmäinen voitto tuli hopeadivisioonassa jättisuosikki EL Indeedin kanssa. Ykkösradalta startannut tamma sai tehdä oman juoksunsa ja veti lähdön jokaista metriä. Toinen voitto tuli Loukon Leijonalla. Sen kanssa voitto tuli valjakon ravattua pääosan matkasta johtavan takana. Ori kiri loppusuoralla ykköseksi.

    Kolmas voitto tuli huippuvireessä kilpailevan Kari Lehtosen talin Jackie Tien kanssa. Se voitti lämminveristen haastajadivisioonakarsinnan kirimällä parijonosta ykköseksi.

    Zander H ja Carolina Krokvikin ensimmäinen Toto75-voitto

    Iltapäivän pääpeli käynnistyi hienolla kirivoitolla, kun kuudennessa ulkona matkalla ravannut Zander H ravasi voittoon kera Carolina Krokvikin. Voiton kirkkautta lisää Zander H:n ohjastajana toimineen Krokvikin ensimmäinen voitto Toto75-tasolla. Valjakko aloitti kirinsä kierros ennen maalia. Se sai matkalla edetessään vetoapua loppukaarteeseen saakka, jonka jälkeen se jatkoi sitkeästi ilman vetoapua kirien ykköseksi ohi keulassa juosseen pelisuosikki Warrior Princessin. Charlotta Krokvik valmentaa Maria Krokvikin ja Hans Hansenin omistamaa hevosta. Maria hoitaa ruunaa ja Hans on hevosen kasvattaja.

    Lisää aiheesta
    • Aatsi juoksi Jarmo Saarelan ohjastamana edelleen voimassa olevan täyden matkan SE-tuloksen 20,8a Lahden Jokimaalla heinäkuussa 2022.

      Ravit | Anna-Kaisa Nikunlassi ja Juhani Inkinen ovat hioneet tallinsa kuviot sujuviksi – tilan omaa suomenhevossukua vaalitaan ylpeydellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevosurheilu
    Toto75
    ravikilpailu
    Heikki Mikkonen
    Hannu Torvinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle