
Korvahuput on kehitetty, jotta ne vaimentavat ulkoisia ääniä ja edesauttavat urheiluhevosten suorituksesta selviytymistä erilaisista ääniärsykkeistä huolimatta. Brittitutkijat halusivat testata, vaikuttavatko korvahuput toivotulla tavalla ja miten hevoset reagoivat erilaisiin ääniin hupun kanssa ja ilman sitä.
18 hevosta altistettiin tutkimusolosuhteissa viidelle erilaiselle meluäänelle ja hevosten käytösreaktiot sekä fysiologiset reaktiot ääniin arvioitiin ja mitattiin. Osa hevosista oli kansainvälisen tason kilpahevosia, osa matalamman tason. Kolmella kokeeseen osallistuneella hevosella ei ollut lainkaan kilpailukokemusta.
Kokeessa hevoset olivat vuoroin melua vaimentaviin korvahuppuihin puettuina ja vuoroin ilman niitä. Hevosille soitettiin viittä eri ääniärsykettä: tuntemattoman hevosen hirnuntaa, aplodeja, musiikkia, kavioiden kopsetta ravissa ja rehun kaatamisesta ämpäriin syntyvää ääntä.
Hevosilta mitattiin sydämensykkeen vaihtelut jokaisen ääniärsykkeen aikana ja lisäksi niiden käyttäytymisreaktiot ääniin arvioitiin. Kokeessa hevoset seisoivat paikallaan avustajan kiinni pitämänä.
Tutkijat toteavat, että koska koe toteutettiin tyhjässä tallissa, ei tilannetta voi verrata kilpailuympäristöön, jossa hevosella on ärsykkeitä runsain mitoin: ääniä, visuaalisia ärsykkeitä ja tuoksuja.
Aineisto osoitti, että jokaisen yksilön reaktioissa eri ääniin oli havaittavia eroja. Korvahuput vaikuttivat joihinkin hevosten reaktioihin vähentävästi. Mielenkiintoista tutkijoiden mukaan on, että ämpäriin kaadettavan viljan ääni aiheutti tilastollisesti merkittävintä sykkeen kiihtymistä kaikilla hevosilla riippumatta siitä, oliko niillä korvahuput vai ei.
Korvahuput vähensivät etenkin stressaantuneen käytöksen merkkejä osalla hevosista.
Tutkijat huomauttavat, että hevosen reaktio tiettyyn ääneen heijastaa todennäköisesti sen aiempaa kokemusmaailmaa. He huomauttavat myös, että jotkin ääniärsykkeet ja niiden myötä kiihtynyt hevosen sydämen syke voivat olla hyödyllisiäkin. Tällainen ääni voi tottumisen kautta olla hevoselle aplodit, jotka siivittävät hevosta suoritukseen. Tutkijat kuitenkin toteavat, että tätä ei voida yleistää, vaan yksilökohtaiset erot reaktioissa ovat suuria.
Korvahuput vähensivät etenkin stressaantuneen käytöksen merkkejä osalla hevosista. Satunnaistettu äänien soittaminen useaan kertaan myös osoitti, että tottuminen tiettyyn ääneen vähensi hevosen stressireaktioita koetilanteessa.
Tutkijat huomauttavat, että muutokset olivat yksilöllisiä ja niin todennäköisesti on korvahupun tuoma hyötykin: sen vaikutus selviää vain kokeilemalla hupun toimivuutta omalle ääniherkälle hevoselle.
Linkki tutkimukseen: “Equine behavioral and physiological responses to auditory stimuli in the presence and absence of noise-damping ear covers,” Animals, May 2023