• Kouluratsastuksen supertähden Glamourdalen tyttärellä riittää egoa

    Yksi kouluratsastusmaailman sykähdyttävimmistä kilpahevosista välkähtää vasta muutaman kuukauden ikäisessä tyttäressään.
    Tilaajalle
    Tammavarsa San Koh-I-Noor on Glamourdalen jälkeläinen. Emä Alisa (i. Haarlem) puolestaan on hyväliikkeinen estetamma, jonka aiempi tammajälkeläinen on Jovianista.
    Tammavarsa San Koh-I-Noor on Glamourdalen jälkeläinen. Emä Alisa (i. Haarlem) puolestaan on hyväliikkeinen estetamma, jonka aiempi tammajälkeläinen on Jovianista.  Kuva: Satu Renko
    MT Hevoset|Ratsastus
    4.10.202510:45
    Kati Susi
    Kittilä

    Kittilässä keväällä syntynyt San Koh-I-Noor eli Iita-varsa ei hätkähdä laumansa aikuisten ruunien laukkaspurttia, vaan lähtee mukaan juoksuun.

    Varsan kasvattaja-omistaja Sanna Leinonen virnistää ja toteaa, että Iita oli poikkeuksellisen elinvoimainen heti syntymästään lähtien.

    ”Edellistä varsaa meillä vähän autettiin emän tissille ja jännitettiin sen laumaan päästämistä. Tämä pikkusisko hyppäsi jaloilleen melkein heti ja marssi tissille siihen tyyliin, että ei tartte auttaa. Egoa tuntuu riittävän”, Leinonen kertoo ylpeänä.

    Muutaman kuukauden ikäinen varsa on viettänyt jo hyvän aikaa Alisa-emänsä kanssa sekalaumassa, jossa kaksivuotias sisarpuoli San Emerald myös asuu. Varsat ovat syntyneet Kittilässä, mutta niiden geenit tulevat etupäässä Hollannista.

    Pikkutammojen isäorit lukeutuvat kouluratsujen maailman kärkioreihin. San Emeraldin isä Jovian voitti sekä 5- että 7-vuotiaana nuorten hevosten maailmanmestaruudet ja sen jälkeen loisti GP-luokissa. Ori menehtyi syyskuussa ruunauksessa tulleisiin komplikaatioihin.

    San Koh-I-Noorin isä Glamourdale taas on sekä maailmanmestari että olympiamitalisti, joka brittiläisen Charlotte Fryn ratsastamana villiinnytti kolme vuotta sitten MM-kilpailujen vapaaohjelmallaan kisakatsomon irti penkeistään ja tuomarit takomaan kymppejä tauluun.

    Sanna Leinonen toteaa lakonisesti, että kun jalostuksessa parasta yrittää, niin todennäköisesti keskitasoa tulee – tai hyvällä onnella himpun verran parempaa.

    ”Hevosjalostus on koukuttavaa, itse asiassa ihan uskomatonta hommaa. Näiden varsojen Alisa-emä on hieno tamma, joka hoitaa varsansa hyvin ja antaa myös ihmisen olla mukana ja käsitellä varsaa. Näihin täällä syntyneisiin ja kasvaneisiin pieniin kiintyy kovasti.”

    Ja tulevat vuodet kirjoittavat uusia lukuja nuorten tammojen tarinaan.

    Lisää aiheesta
    • Hevosen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja hyviin asioihin kiinnittyminen ovat Sanna Leinoselle tärkeitä asioita yhteistyössä hevosen kanssa.

      Ratsastus | ”Silkkaa hulluutta” – Kittilän aktiiviset kilparatsukot kuluttavat tietä urakalla

    • Kaikkeen syypääksi nimetty Kossu-ruuna nauttii Sampo Kaulasen ja Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasen antamista hellyydenosoituksista.

      Hevoset | Rakas Kossu toi rauhan

      Tilaajalle
    • Hevoshengitys on tulee olemaan yksi hevospuolen tarjonnan päätuotteista, kertoo Minttu Murphy-Kaulanen.

      Hevoset | Hevoshengitystä taivaankannen alla: ”Taustalla siintää Kuertunturi ja maisema on luminen”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle