

Teivon Kriterium-ravien seitsemännessä lähdössä Henri Bollström jäi hopealle Suomenhvosten Kriteriumissa suursuosikki Vale-Ellin rattailla. Puolitoista tuntia myöhemmin hän pääsi ottamaan revanssin Lämminveristen Kriteriumissa God Hyperionin voiton myötä.
God Hyperion voitti 2 600 metrin ryhmäajon kilometriajalla 14,6. Ykköspalkinto kolmevuotiaiden tärkeimmässä ikäluokkakilpailussa oli 90 000 euroa.
God Hyperion juoksi toisella radalla kolmantena, ja matkavauhdin piti suosia keulahevosia, kun ensimmäinen kilometri mentiin maltillisesti 17,5. Ruuna ehti kuitenkin vielä selvään voittoon ennen takanaan kirinyttä Mr Knowitallia ja edellään kirinyttä suosikkia Lightning Stridea.
”Matkavauhti tuntui liian hiljaiselta meille, mutta vastaavasti oli hyvät hevoset edellä. Makea vesi oli suussa koko loppusuoran ja varsinkin kurvissa alkoi jo valua raakasti. Alun perin lähdin tänne sillä mielellä, että tällä hevosella saadaan varmaan hyvä sija ja suomenhevosissa piti olla lähellä voittoa. Nyt meni näin päin”, Bollström kertaili voittajahaastattelussa.
”Hevonen on kehittynyt mahtavasti ja valmentaja on vienyt sitä hyvin eteenpäin. Se kehittyi vielä karsinnasta tähän finaaliinkin, hevonen menee isoin askelin eteenpäin.”
”En olisi itse uskonut, että on joskus semmoinen hevonen, millä voittaisi lämminveristen Kriteriumin. Aiemmin olen voittanut suomenhevosten Kriteriumin. Iso yllätys ja mahtavalta tuntuu”, Bollström summasi voiton merkitystä ohjastajalle.

”Tuli sellainen jännä olo tuossa loppusuoralla, kun näki, että taitaa olla meidän kisa. Tämä oli alusta asti sen oloinen hevonen, että tälle ei tule ikinä väsy, että tällä on mahdoton fysiikka ja tämän täytyy olla jonkin verran parempi hevonen. Ajatuskin oli, että tämä ensimmäisissä starteissa enemmän laiskanpulskea hevonen ja parantaa sitten syksyä kohti”, valmentaja Timo Korvenheimo kertoi voittajahaastattelussa ja antoi erityiskiitoksen hevosenhoitaja Anni Uotilalle.
God Hyperion on voittanut uransa 10 kilpailusta viisi ja tienannut 103 400 euroa. Ruunan omistaa Protiimi Oy Joensuusta.
”40 vuotta olen omistanut hevosia, ja tämä on nyt ehdottomasti paras. Joskus aiemmin oltiin Derbyn finaalissa kolmantena. Ihmeellistä päästä kahdesti merkittävään kisaan mukaan. Hevoset ovat aina kiinnostaneet, välillä oli sitten pelipuoltakin ja nyt taas hevosia. Tunteet on valtavia mitä tässä saa”, Esa Mustonen Protiimi Oy:stä kuvaili.
Brad De Veluwen ja Pandora Girlin varsan ovat kasvattaneet Satu Järviö ja Marjaana Konttinen. Brad De Veluwe voitti itse Kriteriumin vuonna 2011.
”Brad valikoitui isäoriksi sen takia, että se on aina ollut suosikkihevoseni”, Satu Järviö kertoi.
Kriteriumin kakkoseksi kiri voittajan vanavedessä lähdön vähiten pelattu hevonen Mr Knowitall. Radalta 12 startanneen ruunan sukupuusta löytyy yhtymäkohta MT Hevosia julkaisevaan Maaseudun Tulevaisuuteen.
”Kolmas emä tuli meille Maaseudun Tulevaisuudessa olleen ilmoituksen perusteella”, Heikki Pellikka muisteli riisuessaan kakkoseksi kirinyttä Mr Knowitallia valjaista. Hän omistaa ja on kasvattanut sen yhdessä veljensä Martti Pellikan kanssa.
Heikki Pellikka kuvaili tuoreen Kriterium-kakkosen tuntuneen juoksijanoloiselta jo opetusvaiheessa. Varsa oli fiksu ja rauhallinen.
”Kymenlaakso-ajon karsinnat ovat vuorossa kolmen viikon päästä, siellä on tarkoitus ajaa seuraavan kerran. Nythän voittosumma on jo niin iso, että tällä ei voi tavallisia lähtöjä ajaa. Yskäähän on nyt ollut paljon meillä ja muillakin, että toivotaan hevosen pysyvän terveenä.”
Lightning Stride oli pelaajien mielestä lähdön selkeä ennakkosuosikki. Tamma sijoittui lopulta kolmanneksi.
”Ehkä ei ollut ihan sitä parasta loistoa, mitä siinä on pitkän aikaa ollut. Voittaja oli hurjan hieno ja kaikki kunnia sille. Olisin toivonut, että hieman paremmin olisi pystytty haastamaan”, ohjastaja Santtu Raitala tuumi.
”Kasvattajakruunu ajetaan varmasti vielä tällä kaudella ja siinä tuon pitäisi olla korkealla.” Olli Koivunen
Anssi Nurminen oli varsin tyytyväinen neljänneksi porukan hänniltä kirineeseen Yato’s Supermooniin.
”11,5 se tuli oman kellon mukaan viimeisen tuhannen. Matkavauhti oli niin hiljainen, ettei parempaan ollut viidennestä sisältä mahdollisuuksia. Vikassa kurvissa oltiin kolmannen radan jonossa vissiin vielä neljäntenä, että oikein hyvin se kyllä tuli. Hevosella pidetään luultavasti nyt pieni huoltotauko ja mietitään vasta sitten jatkoa. Kyllä nelossija on meille melkein kuin voitto.”
Extrema sijoittui viidenneksi, eikä saanut kunnolla kiritilaa. Ohjastaja Olli Koivuselle jäi roppakaupalla jossiteltavaa sisäratajuoksun jälkeen.
”Hevoseen olin oikein tyytyväinen, mutta sijoitukseen en pätkääkään. Omasta mielestäni istuin voittajahevosen kyydissä, jos tuuri olisi käynyt edes jossain kohtaa ja tiloja olisi tullut, mutta nyt ei käynyt. Mutta toisaalta noinhan se oli ajettavakin, jos halusi voitosta halusi ajaa. Kasvattajakruunu ajetaan varmasti vielä tällä kaudella ja siinä tuon pitäisi olla korkealla.”
”Jotain sillä täytyi olla pielessä.” Seppo Markkula
”Pääsin helposti keulaan ja saatiin ajaa siinä omaa ajoa. Toiselle kiekalle kun lähdettiin, niin joutui ajaa jonkin aikaa kovaa, mutta hevonen väsyi kyllä pahasti. Jotain sillä täytyi olla pielessä”, Seppo Markkula arvioi joukkoa alkumatkan vetäneen ja lopulta viimeiseksi taipuneen Magical Princen esitystä.
Joni-Petteri Irri käänsi katseen jo eteenpäin Cool Flamen kymmenennen sijan jälkeen.
”17 eka kierros, niin se oli meille myrkkyä, ei vaan hänniltä päässyt ylemmäs. Seuraavaksi pyritään Kymenlaakso-ajon karsintoihin, kun tämä pääsee siellä paalulle, niin olisi hulluutta olla ajamatta.”
Juttua on päivitetty 30.9.2023. Lisätty Heikki Pellikan kommenttiin ei-sana, eli hevosella ei voi tavallisia lähtöjä ajaa.