
Iloisesti puhelimeen vastaava Emma Väre toteaa kesän sujuvan mukavasti. Vihdissä vaikuttava valmentaja tuntuu kuitenkin saaneen sateista tarpeekseen.
”Kosteissa merkeissä sujuu kesä, mutta muuten menee ihan hyvin”, Väre nauraa.
Tällä viikolla Väreen hevoset starttaavat peräkkäisinä päivinä Turussa, Vermossa ja Forssassa. Lähiaikojen päätavoite onkin pitää hevoset terveinä, ja päästä ajamaan tasaisesti kilpaa.
Tiistaina Turussa Väreen tallista juoksee kolme hevosta. Väreen mukaan Yuvarajah on hyvässä kunnossa, mutta vauhdin riittäminen kesäisissä olosuhteissa tuottaa hankaluuksia. Yuvarajah juoksee Turun lisäksi torstaina Forssassa.
”Ihan ei meinaa vauhti kesällä riittää. Kiritilaa ei viimeksi tullut ajoissa, luukku aukesi liian myöhään. Hevonen juoksi Porissa ennätyksensä, joten se on kyllä omalla tasollaan. Kesällä niin paljon riippuu juoksupaikoista. Nyt on yli pari viikkoa viime startista, niin kokeillaan tällä kertaa lyhyellä starttivälillä.”
Kolmivuotiaitten tammojen Kasvattajakruunun alkuerässä kilpaileva Fanny’s Adharalla on viime esitysten perusteella meneillään hyvä kehityskaari.
”Nyt on viime startteja paljon kovempi lähtö. Hevosella oli keväällä käytösongelmia. Sille tuli jonkinlainen myöhäinen murrosikä. Vaihteet hävisivät, eikä hevonen ja kuljettaja olleet samaa mieltä kaikista asioista. Starttien myötä se on mennyt eteenpäin joka osa-alueella, myös käytöksen suhteen. Niinpä se pystyy näyttämään, mitä osaa.”
Rahasarjassa juoksevan Hila’s Rocket Ladyn kehityksestä Väre on aidosti iloinen. Nelivuotias tamma on valmentajansa mukaan ottanut ison harppauksen eteenpäin.
”Se on ollut käsittämättömän hyvä. Ei meillä ollut käsitystäkään, että se voisi tehdä näin hyviä esityksiä. Otteiden paraneminen on ollut monien seikkojen summa. On tehty pieniä varusteviilauksia ja pieniä muutoksia kotona. Starttirytmiin pääseminen on sekin auttanut paljon. Hevonen pääsi Länsicupin finaaliin, mikä on tämän kesän yksi kohokohta.”

Vermossa starttaava Prickly Rose tuli juhannuksena Kokemäelle parin kuukauden tauolta. Viime vuonna kahdeksan kertaa voittanut hevonen kävi keväällä pienessä kurkkuoperaatiossa.
”Kurkusta löytyi vikaa, ja sitä hoidettiin laserilla. Hevonen veti hetken henkeä. Se oli hyvän tuntuinen, niin ilmoitin Kokemäelle. Siellä ajettiin ilman lappuja. Oli tarkoitus, että hevonen olisi rento, mutta se oli liiankin laiska. Nyt on huono paikka, ja koitetaan ajaa nätisti. Pistetään tällä kertaa vetolaput, niin saadaan tarvittaessa painetta.”
Väreen tallin syksyihin kuuluu varsojen opettaminen. Tänä vuonna tiedossa on opettamista edellisten syksyjen malliin.
”Meillä on aika vakiomäärä opetettavia hevosia. Meidän talliin jääviä varsoja opetetaan tänä vuonna neljä. Lisäksi muutamia muitakin opetetaan ajolle. Vuosittain meillä opetetaan viidestä kymmeneen eskarilaista”, Väre kertoo.