

Jännitystä ei tule puuttumaan huomisista osakilpailuistakaan. Avausmatkan voittoon tarvittiin täyden matkan tammojen Suomen ennätystä sivuava tulos 22,8a.
Vaikka jättisuosikki voitti, kilpailu kuningattaren tittelistä on kaikkea muuta kuin selvä. Toiseksi sijoittunut Villilotta sai Jockas Ritan kanssa saman ajan, ja kolmanneksi sijoittunut Akvarellikin väijyy vain kahden kymmenyksen päässä.
Tulostaso oli hurja. Vertailun vuoksi Jockas Ritan viime vuoden avausmatkan voittoaika oli 25,9a, ja kokonaisajassa kisa taittui yli kuusi sekuntia kovempaa kuin vuosi sitten.

Lähdön jokerikortti oli Lumi-Oosa, ravikuningatar sekin vuodelta 2023, vaikka lopulta neljänneksi jäikin. Lumi-Oosan raju tempo keulapaikalla mahdollisti SE-lukemat.
Ravikuningatar Marimin on aiemmin ravannut saman tuloksen. Raastava tempo heti avauskilpailussa erotteli jyvät akanoista, ja loppupuolikkaalle tapahtui neljän valjakon irtiotto.
Kuten monesti aiemminkin, 30. kerran 32 yrittämällä, Jockas Rita ja Santtu Raitala työntyivät maaliin ensimmäisinä.
Tiukan vastuksen se sai loppumetreillä Seppo Suurosen supertallin Villilotalta, ainoalta hevoselta, joka on Jockas Ritan ”rehellisesti” voittanut.
Rintamaan työntyi lisäksi vapaalle sisäradalle edennyt Akvarelli, joka on Villilotan ohella uusia nimiä näissä kuninkuusraviympyröissä.
Lumi-Oosa oli neljäs, mutta tamman olemuksessa oli lauantaina sitä leijonaa, mitä kovassa kolmen osamatkan kisassa tarvitaan. Se miten ”biopolttoaine ” riittää, jää tietysti sunnuntaille nähtäväksi.
”On tämä Jockas Rita sellainen kultakimpale, ettei tätä edes ymmärrä”, kommentoi hallitsevan kuningattaren hoitaja Anniina Pekonen, valmentavan Raitalan serkku.
”Hyvältä kaikki tuntui etukäteenkin, ei siinä mitään. Jokseenkin koko kausi on mennyt nappiin, ja tässä viikonlopun aikana työ sitten punnitaan. Silti ihmetyttää, että miten se liki aina puristaa ykköseksi. Onhan me jo nähty, että tuo Villilotta on kova vastustaja. Tästä lähdetään Ritan ja seuraponin kanssa rauhalliseen paikkaan tähän lähistölle yöksi, otetaan ihan iisisti.”
Villilotta tosiaan jäi Jockas Ritalta ohittamatta Yliviskan Helätin-ajossa toukokuussa. Sitä ennen Rita koki tappion 2024 syksyllä, kun sen varustus petti loppusuoralla Kouvolassa ja tuli uran ainoa laukka. Teivossa Henri Bollströmin ajokki Villilotta laittoi raivoisasti hanttiin, mutta jäi toiseksi samalla kilometriajalla.
”Meni erittäin hyvin”, Henri Bollström intoili.
”Villilotta on älyttömän hyvä, jos ajatellaan, että tämä oli vasta uran 20. startti, ja viime vuonna sille tuli vain yksi ainoa startti. Huomiseen lähdetään innolla. Lyhyeen matkan asetelma näyttää keulajuoksulta, mutta sen näkee sitten. Tilanteen mukaan ajetaan, mutta jollain tavalla se Jockas Rita on pyrittävä kaatamaan.”

Lumi-Oosa löi tosiaan oman leimansa Teivon kuningatarkilvan alkuun.
”Se oli nyt liian vireä, ja matkavauhti meni turhan reippaaksi”, Harri Kotilainen huokaili.
”Se on iskussa, mutta kokolaput tekivät sen liian innokkaaksi. Aiemmin sillä oli puolikkaat laput. Kuitenkin se muutos oli tehtävä, että päästiin tarpeeksi lujaa liikkeelle. Siinä Villilotan pikkuprässi paikan hakemiseksi meidän takaa koitui kohtaloksi, siitä vasta varsinaisesti Oosa alkoi painaa liikaa.”
Kotilainen totesi, ettei ole lainkaan kallella kypärin.
”Yritetään uudelleen huomenna. Varustusta ja taktiikkaa mietitään vielä, ja pannaan kampoihin minkä pystymme. Pikkuisen turhan paljon tuli eroa loppumetreillä, mutta kovasti yritetään kuroa umpeen huomenna.”
Viidenneksi kirinyt Antti Tupamäen suojatti Landen Iita laukkasi pahoin alussa, mutta kiri lopun vahvasti, ja voi olla parin vaisumman juoksun jälkeen piristyneenä sunnuntaipäivän päätösmatkojen yllätyskortti.
Annan oli myös kisan potentiaalisia menestyjiä, mutta 15-vuotias viimeistä kauttaan kilpaileva tamma oli pettymys, ja valmentajan Markku Krögerin mukaan osallistumista huomiselle mietitään aamulla.