

Oululainen Matti Viitala on päässyt tällä kaudella nauttimaan menestyksestä puolittain omistamansa Campparin (Tähen Toivomus) kanssa. Viitala omistaa nelivuotisikäluokan hallitsijaksi nousseen Campparin yhdessä Ravitalli Suuronen Oy:n kanssa. Seppo Suurosen valmentaman viime kisat ovat voitot Oulu Expressistä ja Pikkupelimannista.
Oululainen Viitala on nyt ystäviensä kanssa satsannut lisää Ravitalli Suuronen Oy:n laadukkaaseen kasvatustyöhön. Viitalan vetämä kimppa hankki viime viikonloppuna puolet uransa kahdella voitolla aloittaneesta Tarasta (Välähdys).
Tara on Ravitalli Suuronen Oy:n kasvatteja jo neljännessä polvessa. Samalta emälinjalta on muun muassa vuoden 2016 ravikuningas Vitter sekä Taran isoveli Taraori, joka on ansainnut jo lähes 80 000 euroa.
Taran ennätys on kahden kisan jälkeen 32,7 ja voittosumma 6 500 euroa. Tamman viimeisin kisa on viime keskiviikolta Vermosta.
Kaupanteon jälkeen Ravitalli Suuronen Oy omistaa Tarasta puolet. Toisen puolikkaan omistajina on Viitalan mukaan kolmen hengen porukka.
”Viikonloppuna oltiin Mikkelissä ja asia tuli puheeksi Seppo Suurosen kanssa. Kauppa syntyi nopeaan tahtiin”, Matti Viitala kertoo.

Uuden hevoshankinnan myötä Matti Viitalalla voi olla entistäkin enemmän jännitettävää kotiratansa Kuninkuusraveissa vajaan kahden viikon kuluttua. Kuninkuusraveissa ajetaan nelivuotiaiden avoin Pikkuprinssi sekä tammoille rajattu Pikkuprinsessa.
”Olisi mukavaa nähdä Tara Oulussa, mutta valmentaja päättää kilpailuttamisesta”, Viitala korostaa.
Ainakin Campparin on ilmeisesti määrä kilpailla kuninkuusraviviikonloppuna Oulussa.
Campparista Viitala hankki puolikkaan jo sen ollessa varsa. Vaikka ori oli jo tuolloin huippusukuinen, sen lähisuku on vain parantunut jatkuvasti. Emä Cordiitta on jättänyt jo historialliset seitsemän valiojuoksijaa, niistä tuoreimpina tänä vuonna 1.25-rajan alittaneet Jockas Rita ja Cimallus, joka puhkaisi valiorajan sunnuntaina Mikkelissä.
”Cordiitta on ihan älytön periyttäjä”, Matti Viitala naurahtaa.
”Oli hienoa seurata Cimalluksen menoa Mikkelissä. Toivotaan kuninkuusraviviikonlopulle Ouluun hyviä olosuhteita. Ei valiotulos varmaan olisi Campparillekaan ihan mahdoton jo tänä vuonna.”

Matti Viitala on satsannut viime vuosina paljon hevosenomistamiseen. Hyvien nuorten suomenhevosten lisäksi hänellä on useita lämminveriomistuksia. Yksi niistä on ikäluokkalähdöissä hyvin menestynyt Sofia Evo, josta hänellä on puolikas.
Kykytamman viisivuotiskausi ei toistaiseksi ole sujunut toivotulla tavalla, mutta Viitala on jatkon suhteen toiveikas.
”Se meni viimeksi Kaustisella hyvän ajan, ja keskiviikkona Vermossa Sofia Evolla on hyvä lähtöpaikka. Toivotaan, että menestystä alkaa irrota.”
Kotiradan Kuninkuusravit työllistävät Matti Viitalan lähiajat hyvin tiiviisti. Raviradan varapuheenjohtajana toimiva Viitala on pyhittänyt ajan ennen kisoja työnteolta ravien järjestämiseen.
”Järjestelyt ovat suuressa kuvassa hyvällä mallilla, mutta tietysti jäljellä on paljon tilapäisrakentamista ja monenlaista muuta.”