• Pekka Korpi Suur-Hollolan karsintojen ylivertainen hallitsija

    Kaksi hienoa karsintavoittoa. Kolme hevosta Suur-Hollola-ajon finaaliin. Pekka Korpi, 76, näytti, miten hevosten kunto ajoitetaan nappiin.
    Tilaajalle
    Ilmeet olivat maireita EL Jetpackin voitettua karsintansa. Pekka Korven lisäksi kuvassa Jukka Houttu ja Hanna Rakkolainen.
    Ilmeet olivat maireita EL Jetpackin voitettua karsintansa. Pekka Korven lisäksi kuvassa Jukka Houttu ja Hanna Rakkolainen. Kuva: Kuva: Anu Leppanen
    MT Hevoset|Ravit
    4.7.202616:45
    Markku Lindström
    Lahti

    Pekka Korven valmennettavat järjestivät upean näytöksen lauantaisissa Suur-Hollola-ajon karsinnoissa Jokimaalla. Karsintavoittoihin ylsivät Run For Royalty ja EL Jetpack – molemmat johtavan rinnalta.

    Toinen karsintalähtö sujui loppukaarteeseen asti Callela Nelsonin hallinnassa. Siinä vaiheessa Hannu Torvisen ohjastama keulahevonen alkoi hakemaan raviaan. Johtavan rinnalla omaa juoksua tehnyt Run For Royalty alkoi samaan aikaan lyömään rumpua toden teolla.

    Loppusuoralla kovimman haasteen 12-vuotiaalle ikinuorelle heitti Tapio Perttusen Stoneisle Vertigo, joka jäi kuitenkin lopulta niukasti toiseksi. Johtavan selässä matkaa tehnyt Halley Wania sai sopivasti tilat, ja viiletti määrämittaisella kirillä kolmantena hevosena finaaliin. Run For Royaltyn voittoaika oli 12,9a.

    Callela Nelson putosi lopulta viidenneksi. Hevosen omistava Heikki Korhonen piti matkavauhtia liian reippaana. Ensimmäinen tuhat mentiin kilometriaikaan 12,5.

    ”Keulasta olisi voinut ajaa hiljempaakin”, Korhonen totesi välittömästi kisan jälkeen.

    Pekka Korpi oli tutun vaatimattomana, kun häneltä tiedusteltiin varikolla hevosten huippukuntoa.

    ”En minä tiedä, mikä niihin on tullut. Kyllähän hevosia koitetaan talvi treenata, että ne olisivat kesällä hyvässä kunnossa. Kun hevoset saa muutaman startin alle, ne alkaa yleensä mennä”, Korpi tuumasi.

    Run For Royalty on todellinen Suur-Hollola-ajon suurhevonen. Viimeistä kauttaan kilpaileva ori selvitti tiensä kilpailun finaaliin jo seitsemättä kertaa. Run For Royalty voitti suurkisan vuosina 2022 ja 2023. Kolmanneksi se sijoittui vuonna 2021.

    Stoneisle Vertigo ehti lähelle, muttei koskaan Run For Royaltyn ohi.
    Stoneisle Vertigo ehti lähelle, muttei koskaan Run For Royaltyn ohi. Kuva: Anu Leppänen

    Tapio Perttunen totesi, että Stoneisle Vertigo sai hyvän juoksun.

    ”Pääsin kääntämään, ja hevonen tuli hyvin. Pekka oli kuitenkin edellä, ja hyvin pieneksi jäi ero.”

    Halley Wanian taktiikkana oli suojajuoksu johtavan takaa. Hevosen finaaliin ohjastanut Mika Forss piti etukäteen kuitenkin kysymysmerkkinä, jos Callela Nelson kärsisi loppukurvissa ongelmista.

    ”Saatiin kuitenkin tilat niin kuin tarviikin saada, ja hevonen sai maksimisijan ja oli kolmas.”

    Käsikirjoitus toistui myös toisessa Pekka Korven karsintavoitossa. EL Jetpack hyökkäsi kasiradalta johtavan Knight Rider Hossin rinnalle. Kun Olli Koivusen ohjastama keulahevonen sai menosta tarpeekseen, Korpi jatkoi kirimistä. EL Jetpackin voittoaika oli 12,7a.

    Toisessa ulkona hyvän reissun saanut Main Stage kiri lähelle kakkoseksi. Kolmannessa ulkona matkannut Magazine Match oli kolmas karsinnan finalisti.

    Santtu Raitala vaikutti tyytyväiseltä Main Stagen suoritukseen. Raitala jakoi tunnustusta Pekka Korvelle.

    ”Hevonen ei hävinnyt paljon, ja tuli tosi kovaa maaliin. Kaikki lähdöt on olleet hienoja urheilullisia tapahtumia. Pekka Korvella on tosi hienossa kunnossa hevoset. Kunnonajoitus on onnistunut siinä firmassa oikein, kuten on onnistunut Main Stagellakin.”

    Tuukka Varis iloitsi Magazine Matchin finaalipaikasta, vaikka usko oli ulkopareissa koetuksella.

    ”Lähdettiin finaalipaikkaa hakemaakin. Tuntui tuolta mahdottomalta voittaa, niin ajettiin vaan kolmannesta sijasta. Reipas matkavauhti kyllä auttoi asiaa.”

    Pekka Korpi sai finaaliin kaikkiaan kolme hevosta. Kolmas finalisti oli ensimmäisessä karsinnassa toiseksi ravannut Corazon Combo.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Korpi
    Suur-Hollola-ajo
    ravikilpailu
    raviohjastaja
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle