
Hevostilallisten korkea jatkamishalukkuus selittyy intohimolla, ei euroilla. Tämä selviää MTK:n ostamasta monitilaajatutkimuksesta ”Maatilojen kehitysnäkymät 2035”, joka tehtiin 5 633 maatilalle maalis-huhtikuussa. Mukana oli 197 maatilaa, joilla pidetään hevosia.
Kyselyyn vastanneista hevostilallisista jokainen aikoo jatkaa vuoteen 2029 asti. Vuoteen 2032 aikoo hevostenpitoa jatkaa 85 prosenttia vastaajista ja vuoteen 2035 asti 76 prosenttia.
Kyselyaineisto on poikkileikkaus maatalouspohjaisesta hevostaloudesta, ei koko hevosalasta. Aineisto oli painotettu edustamaan koko Suomea.
Hevostilallisten jatkamisinnokkuus ohittaa maito-, sika- ja lihanautatilojen jatkosuunnitelmat melko suurilla prosenttiyksikköeroilla. Kyselyssä hevostilalliset mainitsevat tärkeimmäksi jatkamissyykseen henkilökohtaisen motivaation ja hevosharrastuksen merkityksen itselle.
”Tämä on alan vahvuus, mutta myös haavoittuvuus, sillä jatkuvuus lepää intohimon, ei kannattavuuden varassa”, sanoo tutkimuspäällikkö Lumi Drozzin kyselyn toteuttaneelta Kantar Agrilta.
Drozzin toteaa, että talous on alan kipupiste heikon kannattavuuden ja korkeiden kustannusten takia. Nämä ovat myös tärkein syy toiminnan supistamista tai lopettamista suunnitteleville.

Heikot talousluvut estävät noin kolmanneksella investointien tekemisen. Myös epävarmuus tulevasta ja rahoituksen saatavuudesta rassaa suurin piirtein samaa määrää hevostilallisista. 39 prosentilla hevostiloista ei ole maatalouteen kohdistuvaa velkaa, mikä tutkimuspäällikön mukaan kertoo varovaisuudesta ja hevostilojen muita maatiloja selkeästi pienemmästä koosta.
Investointisuunnitelmien kärjessä hevostiloilla ovat ojitus, konehallit ja varastot, traktori ja energiainvestoinnit. Energiainvestointisuunnitelmissa korostuu erityisesti uusiutuvan energian käytön lisääminen. Drozzinin mukaan tuloksesta on todettavissa, että hevosala ei laajene rajusti, mutta panostaa uusiutuvaan energiaan ja perusrakenteisiin.
Laajenemisajatuksia seuraavien viiden vuoden aikana on joka viidennellä hevostilalla ja toiminnan lopettamista tai supistamista ennakoivien osuus on hieman pienentynyt kahden vuoden takaiseen kyselytulokseen verrattuna.
”Vire on nyt parempi kuin edellisessä kierroksessa. Hyvä vastapaino sille, että ala mielletään usein kriisissä olevaksi”, Drozzin sanoo.
Raskaimmiksi velvoitteiksi hevostiloilla koetaan lannan käsittely, ympäristöluvat ja eläinten hyvinvointivaatimukset. Sääntely on myös viidenneksellä syy harkita lopettamista.
Kyselyyn osallistuneista hevostiloista 40 prosenttia seuraa talouden tunnuslukuja vähintään kuukausittain, mutta päätoimisista yrittäjistä jo 58 prosenttia.
Kyselyyn vastanneista päätoimisia hevosyrittäjiä oli noin neljännes, sivutoimisia 43 prosenttia ja loput harrastajia, joiden maatiloilla olevat hevoset eivät tuo tuloa. Tutkimuspäällikön antamat analyysit koskevat päätoimisia hevostiloja.
”Ammattimaistuminen näkyy talousseurannan tarkkuudessa”, Drozzin arvioi tilannetta.
Hänen mukaansa hevostiloja koskeva kyselytulos osoittaa, että hevosala on monilla tavoin väliinputoaja Suomen maatalousalalla.
”Hevosala ei nauti rakenteellisesta tuesta tai avusta, vaikka on merkittävä kansainvälisen tason ala, jolla valtava potentiaali.”
Korjattu 23.6.2026 jutun alkuun, että kyseessä oli MTK:n ostama monitilaajatutkimus.