• Uusi maa- ja metsätalousministeri on pitkäaikainen raviharrastaja

    Kansanedustaja Jari Leppä viihtyi helmikuussa Kangasniemen jääraveissa vaimonsa Katriinan ja tyttärensä Alexandran kanssa.
    Kansanedustaja Jari Leppä viihtyi helmikuussa Kangasniemen jääraveissa vaimonsa Katriinan ja tyttärensä Alexandran kanssa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    27.4.201712:41
    MT toimitus

    Keskusta on nimittänyt uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi kansanedustaja Jari Lepän, joka tunnetaan pitkäaikaisena hevosharrastajana. Jari Leppä on Eduskunnan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja, ja hänellä on myös C-ajolupa. Leppä on ohjastanut 1980- ja 1990-lukujen taitteessa 23 ravilähtöä, joista tuloksena on ollut kolme voittoa. Edellinen ohjastettu lähtö on maaliskuulta 2003.

    Jari Lepällä on ollut myös kasvatustoimintaa. Hänellä on 14 omaa kasvattihevosta, joista menestynein on ollut vajaat 37 000 euroa tienannut Speedy Power. Leppä oli vuosina 2005-2011 Mikkelin Raviradan hallituksen puheenjohtaja. Siviilityönään 57-vuotias Leppä on sukutilansa isäntä Pertunmaalla.

    Ministerisalkkuihin tuli muitakin muutoksia siten, että Suomen Hippoksen ex-puheenjohtaja ja nykyinen elinkeinoministeri Mika Lintilä saa kontolleen pääministerillä olleet omistajaohjausasiat. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö vahvistaa ministerivaihdokset ensi viikon perjantaina.

    Hallituksen tunnetuin ravimies on ulkoasiainministeri Timo Soini. Lisäksi ainakin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen on ollut mukana hevoskimpoissa.

    Artikkelin aiheet
    Jari Leppä
    maa- ja metsätalousministeri
    raviurheilu
    hevonen
    Keskusta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle