
Matias Salo on ollut alkuvuonna poikkeuksellisen aktiivisena raveissa. Kausalassa valmennustallia pitävä Salo on ehtinyt helmikuun alkupuolelle starttaamaan hevosillaan 22 kertaa.
Tulostakin on syntynyt. Voittoja on seitsemän ja kakkossijoja peräti yhdeksän. Salon treenattavat ovat siis olleet kaksarisijoilla yli 70-prosenttisesti.
Salo kertoo, että päätös aktiivisesta tammikuusta syntyi hevosten ehdoilla. Hyvin treenanneet valmennettavat tuntuivat kotona käteen niin makealta, että sormi etsiytyi sarjalle. Salo kuitenkin muistuttaa raviurheilun lainalaisuuksista.
”Hyvin on hevoset suorittaneet. Muistetaan kuitenkin se, että vuosi on pitkä. Hevosista ei pidä ravistella kaikkea irti alkuvuonna. Tähdätään, että keväällä ja kesällä olisi moni hevonen huippukunnossa”, Salo painottaa.
Teivon keskiviikkoiseen Toto75-päätökseen Salon tallista tulee hyväkuntoinen kaksikko, vaikka sekä Cheopsilla että Supermackanilla on pitkästä laukasta tulleet hylkäykset alla. Cheopsin epävarmuuteen ei ole löytynyt yksiselitteistä syytä.
”Se on laukannut läpi uran paljon, ja on sitä tutkittukin. Viime kerran laukka yllätti totaalisesti. Hevosen terveystilanne on oikein hyvä. Koetetaan tehdä asioita hyvin ja jatkaa kilpailemista. Ei oikein edes osaisi pelätä laukkoja, kun hevonen on tuntunut niin hyvältä.”
Supermackanillakin on laukkastartti alla. Salolla on asiaan selkeä syy. Pitkästä aikaa jenkkikärryistä juossut hevonen oli ulkoradoilla hieman vaikeuksissa kärryihin mahtumisen kanssa.
Supermackanin mahdollisuuksia lähdössä on vähätelty vedoten sarjamääritykseen nähden vähäiseen voittosummaan. Salo haastaa tämän näkemyksen.
”Vihjemiehet kirjoittaa hevosen vähärahaiseksi, mutta mun mielestä sillä ei ole merkitystä. Jos on pystynyt juoksemaan 30 000 euroa, niin hyvin pystyy juoksemaan enemmänkin. Päivän vire merkitsee voittosummaa enemmän.”
Supermackanilla on valmentajan mielestä mahdollisuutensa lähdössä.
”Hevonen on muuten tehnyt tasaisen hyviä juoksuja pitemmän aikaa. Ysikaistalta voi juoksu onnistuakin.”

Salo kertoi tiistaina MT Hevosille tallin huippuhevosen Global Withdrawlin eläköitymisestä. Talliin jää kokeneen suurkisakävijän jälkeenkin monta kovaluokkaista ravuria.
Lauantaina Kuopiossa Salolle aikaisemminkin menestystä tuonut Star Photo S teki hyiset olosuhteet huomioiden kovan esityksen. Salo ei ole pitänyt sarjoissaan noussutta menijäänsä aikaisemminkaan piilossa, vaan hevonen juoksi jo viime vuonna verrattain kovissa tehtävissä.
Kuopiossa takana pysyi muun muassa huippukuntoinen Need’em, mikä sai käyntiin spekulaatioita, kuinka koviin tehtäviin kuusivuotias ruuna tänä vuonna onkaan valmis.
”Hevosella oli alkusyksystä tilanteen nollaus, kun sillä oli pitkä kausi alla. Nyt se tuntuu muutaman startin jälkeen löytäneet huippukunnon.”
Suurkilpailuihin liittyvään kysymykseen Salo vastaa klassisesti, että antaa hevosen itse näyttää.
”Yritetään löytää hyväpalkintoisia lähtöjä, ja ajaa hyvä vuosi. Voittosummahan hevosella on tällä hetkellä hyvä. 100 000 euroa meni rikki, niin pystytään ajamaan mitä lähtöjä hyvänsä. Ei pidä sulkea mitään lähtöjä etukäteen pois, kun hevonen jatkaa kehittymistä.”