• Siirin Valtsu teki odotetun ja onnistuneen paluun radoille – Parvelan Retu treenaa jo ensi kautta varten

    Petri Laineen tallissa asiat tuntuvat luistavan.
    Tilaajalle
    Siirin Valtsun paluu Teivossa oli ilahduttava, vaikka Paavolan Hurmos lopussa ohi pyyhkäisikin.
    Siirin Valtsun paluu Teivossa oli ilahduttava, vaikka Paavolan Hurmos lopussa ohi pyyhkäisikin. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    14.9.202508:30
    Markku Lindström
    Ylöjärvi

    Teivon lauantaisen Erilo-juoksun vei nimiinsä Jani Ruotsalaisen valmentama ja ohjastama Paavolan Hurmos. Kuusivuotiaan lahjakkuuden kiilaaminen suomenhevoskärkeen on ollut yksi viime viikkojen ehdottomia ravitapauksia.

    Lähdössä toiseksi tulleen Siirin Valtsun paluu radoille oli yhtä lailla ilahduttava uutinen, sillä Petri Laineen suojatti on kärsinyt jo pitempään ongelmista, joita hevosen kasvattaja, omistaja ja valmentaja on kuvannut jopa oudoiksi.

    ”Kesäkuisen Lahden startin jälkeen hevonen käytettiin klinikalla, mutta se meni sen jälkeen huonompaan suuntaan. Vedin pois ilmoittautumisen Suurmestaruuteen, kun ravi ei vaan ollut sellaista kuin olisi pitänyt”, Laine kertoo.

    Näyttipä yhdessä vaiheessa kesää, että lahjakkaan oriin kausi olisi jo taputeltu.

    Hevonen alkoi kuitenkin syksyn lähetessä tuntua paremmalta, ja Laine ilmoitti sen kotiradalle Teivoon.

    ”Emäntä on sillä kotona ajanut täysin. Mä olen ajanut sillä täällä vain yhden hiitin, jossa se ravasi hyvin. Ajattelin, että katsotaan nyt sitten.”

    Laine kertoo starttien olevan kovia, mutta tauko ei ole Siirin Valtsulle suuri ongelma.

    ”Hevonen on niin reipas treenaamaan, että se auttaa. Välillä liiankin reipas. Jatkon ratkaisee sitten se, miten hevonen menee. Sitten kun ori on parhaimmillaan, ei se häpeä kellekään.”

    Teivon startissa Siirin Valtsu otti 19-vauhtisessa avauksessa keulat, josta se piti lopulta kakkoseksi. Ohjastaja Hannu Torvinen oli oriin paluuseen tyytyväinen.

    ”Tosi hyvä, vaikkei mahtanutkaan Paavolan Hurmokselle mitään. Hyvä kakkonen, ja suhteellisen tasapainoinen suoritus. Ehkä se näkyi lopussa, että oli taukoa alla. Ori lähti hyvin ja helposti, se on todella vauhdikas hevonen.”

    ”On ollut hankalat viimeiset puolitoista vuotta, mutta kova usko on siihen, että se kovenee starttien myötä, ja siitä tulee kuninkuustason hevonen”, Torvinen suitsutti.

    Parvelan Retua radoille odottavat fanit joutuvat odottamaan suosikkinsa paluuta ensi vuoteen.
    Parvelan Retua radoille odottavat fanit joutuvat odottamaan suosikkinsa paluuta ensi vuoteen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Laineen tallissa tapahtuu muutenkin. Vuoden 2023 ravikuningas Parvelan Retu on jatkuvasti liikkeessä, mutta starttiin Laine ei hevosta haikaile tämän vuoden puolella.

    ”Ei ole mitään estettä, etteikö se joskus starttaisi. Ensi vuonna on Teivossa Kuninkuusravit, jonne täytyy tähtäin ottaa. Mutta sen tässä on oppinut, ettei kannata ruveta kauheasti suunnittelemaan”, Laine naurahtaa.

    Erinomaiseksi periyttäjäksi osoittautuneella oriilla on kuitenkin paljon kysyntää siitoksessa.

    ”Oli hyvä, kun ensimmäinen ikäluokka aloitti tuohon malliin. Sehän kaikkein parasta mainosta on.”

    Nuoremmista Laineen tallin hevosista nelivuotias Siirin Toive (Tähen Toivomus) on voittanut kaksi ensimmäistä starttiaan.

    ”Vähän oli suunnitelmissa tuoda sitä Kriteriumin karsintoihinhin, mutta sitten rupesin kuitenkin ajattelemaan, että se tulee liian äkkiä. Varmaan Satakunta-ajoon tähdätään.”

    Kolmivuotias Parvelan Retun poika Pörnä-Pate sijoittui St Michel -päivänä ajetussa Pikkusuurmestaruudessa toiseksi.

    ”Sillä tähtäin on kahden viikon päästä Varsakunkku-karsinnoissa. Eli on syksyksi ihan mielenkiintoisia juttuja tiedossa.”

    Lisää aiheesta
    • Petri Laineen Siirin Valtsu jää ennalta määrittömän pituiselle kilpailutauolle.

      Ravit | Siirin Valtsu ei osallistu kuninkuuskilpailuun

      Tilaajalle
    • Parvelan Retu (Liising) on keskittynyt toipumiseen ja siitoshommiin.

      Ravit | Parvelan Retu ei starttaa tänä kesänä – tallikaverit viivalla Vermossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Siirin Valtsu
    Parvelan Retu
    Petri Laine
    ravit
    Teivo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle