

Uudessa-Seelannissa kisattu raviohjastajien maailmanmestaruus huipentui kuudentena kilpailupäivänä Addingtonin ravikauden päätapahtuman liki 20 000-päisen yleisön edessä.
Viimeisenä ajopäivänä MM-kisan ohjelmassa oli enää kisan viimeinen eli 20. osalähtö, joka ajettiin paikallista aikaa tiistaina iltapäivällä.
Ennen viimeistä osakisaa oli selvää, että maailmanmestaruus matkaa joko Kanadan James MacDonaldille tai Australian Gary Hall Jr:lle. Voiton vei MacDonald 168 pisteellään ennen 151 pistettä kerännyttä Hallia.
Kolmas kilpailussa oli Hollannin Jaap van Rijn 141 pisteellä.
Päätösosalähdön Christchurchin kaupungissa vei nimiinsä Italian Giampaolo Minucci, jonka ajama He Aint Faking voitti johtavan rinnalta vaativalla juoksulla. USA:n Brett Beckwith oli toinen keulapaikalta Donna’s Boyn kanssa.
Santtu Raitalan ajokki oli lähdön kolmossuosikki One Over Da Line, jonka kanssa pihtiputaalainen onnistui auringontarkasti. Loppukaarteessa valjakko näytti jo voittajalta, mutta terävin kiri ehtyi loppusuoralla, ja sijoitukseksi tuli kolmas.
”Siinä lähdössä ei jossiteltavaa jäänyt. Hevonen tuntui vielä hyvässä edessä menevän selässä, mutta ei näyttänyt pitävän raittiista ilmasta”, Santtu Raitala kommentoi heti tuoreeltaan.
”Reissu on ollut hieno ja ainutlaatuinen elämys.”
Huono hevostuuri seurasi Raitalaa läpi kilpailusarjan. Ainoastaan kerran niukkaa ennakkosuosikkia ohjastanut Raitala sijoittui kuskikilpailun kymmeneksi eli viimeiseksi.
Edes viimeinen kolmossija ei nostanut kaksi hopeasijaa ja kaksi pronssia ohjastanutta suomalaista tulostaulukossa korkeammalle, kun päätöslähdössä edellä olleet ohjastajat olivat myös Raitalan lähimpiä vastustajia kokonaiskisassa.
”Onneen ja hevosiin ei voi, eikä voinut vaikuttaa, joten siitä on turhaa murista. Pääasia on keskittyä asioihin, mihin voi vaikuttaa, ja nauttia reissusta ja kokemuksesta”, Raitala kommentoi paikan päältä MT:lle jo perjantaina. Hän oli asiasta samaa mieltä vielä tiistainakin.
”Reissu on ollut hieno ja ainutlaatuinen elämys. Matkalta jäi käteen monta hienoa kaveria ja naurunaihetta, mitä muistella vielä aikojen kuluttua yhdessä maailmalla, kun taas erilaisissa paikoissa törmäämme.”
”On kuitenkin todella kiva palata takaisin kotiin. Sitä odotan tällä hetkellä kaikista eniten”, Raitala kommentoi Addingtonin katsomossa kesken vuoden päätapahtuman Trotting Cup Dayn.

Maailmanmestaruus oli James Macdonaldille toinen laatuaan. Raitalalla on selvä näkemys siitä, miksi maailmanmestaruus matkasi Kanadaan.
”Jamesilla on hyvä ajo-ote ja hän saa todella paljon vauhtia hevosiin. Oli jo alusta alkaen selvää, että jos hevosonni on sopivasti kohdalla arvontojen suhteen, hänellä on hyvä mahdollisuus voittaa.”
1 James MacDonald, Kanada, 168 pistettä
2 Gary Hall Jr, Australia, 151
3 Jaap van Rijn, Hollanti, 141
4 Blair Orange, Uusi-Seelanti, 136
5 Mats Djuse, Ruotsi, 132
6 Pierre Vercruysse, Ranska, 120
7 Michael Nimczyk, Saksa, 119
8 Brett Beckwith, USA, 115
9 Giampaolo Minnucci, Italia, 112
10 Santtu Raitala, Suomi, 104