• Laukka Australian tiistai-illassa - Antti Ruokonen: ”Torstaina ajetaan eteenpäin”

    Antti Ruokonen pääsi voiton makuun Australiassa.
    Antti Ruokonen pääsi voiton makuun Australiassa. Kuva: ArkistoAntti Perttunen
    MT Hevoset
    19.2.201918:49
    MT toimitus

    Suomen kilparadoilta tuttu Antti Ruokonen vaikuttaa nykyään Australiassa. Kolmannen polven raviammattilainen ajoi ensimmäisen starttinsa Oseaniassa tiistaina.

    Ensimmäinen ohjastustehtävä koitti iltaraveissa, Suomen aikaa ennen puolta päivää.

    ”Tänään otetaan tuntumaa ja torstaina päästetään eteenpäin”, Ruokonen hehkutti Ravinetille ennen tulikastettaan Oseanian mantereella. Torstaina Ruokonen ohjastaa Bendigon radalla kolmea hevosta.

    Kilpailu sujui sikäli mollivoittoisesti, että Ruokosen ajokki Oneoftheclan laukkasi alun jälkeen. Viimeinen sija palkittiin 140 Australian dollarilla, noin 80 euroa, ykköspalkinnon ollessa 3990 paikallista taalaa eli noin 2 500 euroa.

    ”Treenaaminen kiinnostaa enemmän, kun siinä pärjää aikaisin heräämällä ja myöhään töitä tekemällä”, Ruokonen veisteli lähdön jälkeen.

    Heppa-järjestelmä kertoo 25-vuotiaan Ruokosen kohdalla 503 Suomessa ohjastetusta startista, 20 voitosta ja yhteensä 90 totosijasta.

    Suomi-poika kertoo paikallisen palkintotason olevan hyvän ja kärryhevosurheilun porskuttavan nosteessa kengurujen maassa. Eri osavaltioissa on kussakin päivittäin kilpailuja ja normaaliravien ykköspalkintojen vaihtelevan euroissa 2500 eurosta ylöspäin.

    Ruokonen itse kertoi reissanneensa ennen pestiään puolisen vuotta ensin Sydneyn seudulla ja sitten Aasian puolella. Tätä edelsi parin kuukauden jakso paikallisella peitsaritallilla.

    Paikallisen kilvanajokulttuurin hän kertoo olevan siistiä. Hän kertoo hiljattain lähdön suosikin kuskin saaneen kaksi kuukautta ajokieltoa, joko huonosta tai liian passiivisesta ajosta.

    Kaksi suurta ero eurooppalaiseen ravikulttuuriin hän osaa nimetä heti. Peitsareille on enemmän lähtöjä kuin ravureille, joskin joka raveissa ravureillekin löytyy sarjoja.

    Toinen piirre on sukupuolten tasa-arvoon liittyvä. Australiassa on kuulemma erittäin paljon naiskuskeja, joista monet ovat nuoria. Tyypillistä on myös se, että mies valmentaa ja nainen ajaa.

    Ruokonen pohtii, josko suhteellisen yleinen käytäntö olisi otettu laukkaurheilun puolelta, missä jockeyn keveydellä on oma merkityksensä.

    Työtä Yabby Dam -farmilla riittää. Antonio Golinon valmennuksessa on 50 hevosta, eikä luku edes sisällä noin 20 nuorempaa hevosta. Suvut ovat kunnossa.

    ”Hiljattain olimme ajamassa kahdeksaa kaksivuotiasta, joista seitsemän isä oli Ready Cash”, Ruokonen kertoo.

    Tiistain lähdön tulokset: https://www.harness.org.au/racing/fields/race-fields/?mc=BA190219

    Torstain lähdöt Bendigon radalla: https://www.harness.org.au/racing/fields/race-fields/?mc=BN210219&s=ruokonen

    Suomen Hippoksen tilastoissa Antti Ruokosella on 503 starttia ja 20 voittoa. Kuva vuodelta 2014. Kuva: Ville Toivonen
    Suomen Hippoksen tilastoissa Antti Ruokosella on 503 starttia ja 20 voittoa. Kuva vuodelta 2014. Kuva: Ville Toivonen 
    Artikkelin aiheet
    Antti Ruokonen
    raviurheilu
    Australia
    Bendigo
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle