• Evartti etenee Elitkampen-aikataulussa – Parvelan Retu loisti laukkansa jälkeen

    Evartin ja Parvelan Retun kauden toinen kohtaaminen tasoitti vuoden voitot tilanteeseen 1-1.
    Tilaajalle
    Santtu Raitalan ohjastama Evartti vei Erkon Pokaalin hallitusti. Laukannut Parvelan Retu ehti lähimmäksi maalisuoralla.
    Santtu Raitalan ohjastama Evartti vei Erkon Pokaalin hallitusti. Laukannut Parvelan Retu ehti lähimmäksi maalisuoralla. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    7.5.202317:14
    Ville Toivonen
    Espoo

    Suomalaisen raviurheilun suurlähettiläiden kauden ensimmäinen koitos Killerillä päättyi Parvelan Retun voittoon ennen Evarttia. Erkon Pokaalissa osat vaihtuivat, kun Evartti oli ykkönen ja Parvelan Retu kakkonen. Retu antoi reilusti tasoitusta alkulaukan muodossa, ja vaikka se kiersi muut vastustajansa, Evartin ohittajaksi siitäkään ei ollut.

    Ykkösradalta startannut Evartti jäi alussa keulaan viilettäneen H.V. Tuurin taakse, mistä Santtu Raitala nosti sen toiselle kolmannessa kaarteessa. Loppukaarteeseen mentäessä Evartti painui keulaan ja hallitsi lopulta varmasti.

    Parvelan Retu kiersi toisen kierroksen ulkoradoilla, pitkän pätkän neljättäkin rataa, ja sai voittajan tavoin täydet pisteet. Liika oli kuitenkin liikaa, ja loppumetreillä asemat eivät enää eläneet.

    Evartin voittoaika täydellä matkalla oli 22,8a. Kolminkertainen ravikuningas on tullut vuosien saatossa tunnetuksi siitä, että Evartti ei ole keväällä parhaimmillaan, vaan parantaa starttien ja lämpimien ilmojen myötä, ja aikaisempiin vuosiin verrattuna se on tässä kohtaa kautta selvästi pidemmällä.

    ”On se pidemmällä kuin vuosi sitten”, valmentaja Antti Ojanperä totesi kisan jälkeen. ”Vaikea sanoa onko se tänä vuonna kaikkiaan samanlainen kuin on ollut vai parantaako tai huonontaako se, mutta jos olisi samanlainen kuin on ollut, niin olisihan se jo aika paljon.”

    Solvallan raviradan urheilupäällikkö Anders Malmrot onnitteli Antti Ojanperää Erkon Pokaalin jälkeen. Evartin tähtäimessä on kolmen viikon päästä ajettava Elitkampen.
    Solvallan raviradan urheilupäällikkö Anders Malmrot onnitteli Antti Ojanperää Erkon Pokaalin jälkeen. Evartin tähtäimessä on kolmen viikon päästä ajettava Elitkampen. Kuva: Ville Toivonen

    Evartilla tähdätään Solvallan Elitkampeniin, joka ajetaan Elitloppet-raveissa kolmen viikon kuluttua. Miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettava kisa on nostanut profiiliaan ja Evartin kauden ensimmäinen suuri tähtäin.

    ”Jos kaikki menee normaalisti, ajetaan vielä Kuopiossa ennen Elitkampenia. Evartti tarvitsee vielä sen yhden kovemman ajon ollakseen parhaimmillaan”, Ojanperä arvioi.

    Antti Ojanperää ei ole juuri näkynyt paikan päällä raveissa, vaan hän on ollut pyörittämässä tallin ja kodin arkea hänen puolisonsa Jutta Ihalaisen ollessa useimmiten raveissa paikan päällä. Ojanperä myönsi kovan kisan seuraamisen olleen jännittävää.

    ”Aina ne ovat kovia kisoja, kun Retu on vastassa. Mutta hyvä se on, että on kovia lähtöjä ja kiinnostavaa urheilua. Ovathan nämä hienoja kisoja ravikatsojille”, Ojanperä painotti.

    Parvelan Retun suoritus laukkansa jälkeen oli jälleen raudanluja. Hannu Torvinen totesi hevosen vain keränneen liikaa painetta alussa.

    ”Retu oli tänään muuten tosi rauhallinen ja mielestäni onnistuttiin valmistautumisessa aika hyvin. Saatiin olla omissa oloissamme vähän kaukana muista hevosista”, Torvinen pohjusti. ”Auton takana Retu kuitenkin vaan keräsi hurjasti painetta, sen kilpailuvietti on niin älytön. Laukan jälkeen hevonen oli tosi hyvä.”

    Lisää aiheesta
    • Santtu Raitalan ohjastaman Evartin olemus kauden avausstartissa miellytti Antti Ojanperää.

      Ravit | Evartin kauden avaus miellytti Antti Ojanperää: ”Eilisen jälkeen on katse suunnattu melkein tiukemmin Solvallaan”

      Tilaajalle
    • Parvelan Retu, mikä herkkupala! Superori esittelee vauhtiaan Hannu Torvisen ohjastuksessa sunnuntain Erkon Pokaalissa, missä vastassa on taas muuan Evartti.

      Ravit | Parvelan Retulla kaikki tosi hyvin kovan viikonlopun alla: "Elitkampeniin en sano juuta enkä jaata"

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle