• Viikonlopun ravit: Evartti Oulun Toto75-kierroksen tähtihevonen – Dusktodawn Boogie tulessa Turussa

    Tämän viikon ravilauantai järjestetään Äimäraution kaviouralla Oulussa. Perjantaina Turussa riittää mielenkiintoista seurattavaa.
    Dusktodawn Boogie kilpailee ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Ohjissa on valmentaja Kenneth Danielsen.
    Dusktodawn Boogie kilpailee ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Ohjissa on valmentaja Kenneth Danielsen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    25.4.202513:00
    Toni Sarkama

    Perjantai 25. huhtikuuta

    Turussa kilpaillaan perjantaina kymmenen lähdön verran. Illan Toto5-peli käynnistyy todella mehukkaalla koitoksella, kun viivalla ovat avoimen tason lämminveriset. Katseet kiinnittyvät yli kahden vuoden tauolta tositoimiin palaavaan Dusktodawn Boogieen. Derbyn ja Villinmiehen Tammakilvan voittaja kilpailee ensimmäistä kertaa aikuisten tasolla. Vastassa ovat muun muassa Gareth Boko, Amazing Player ja Corazon Combo.

    Toinen kohde on myös mielenkiintoinen Nuorten sarja kolme- ja neljävuotiaille lämminverisille. Kautensa avaavat Kasvattajakruunun nelonen All Out You, Kymenlaakso-ajon ja Kasvattajakruunun sankari Knight Rider Hoss ja ikäluokan kärkinimiin kuulunut Neymar Web. Niiden lisäksi viivalla ovat viimeksi kohdanneet Bid On Power ja Harley.

    Kolmannessa kohteessa Vixeli jahtaa edempää starttaavaa Vonkaria.

    Neljännen kohteen seuratuin hevonen on uudessa kotimaassaan aloittava Maxihill Trot. Ari Hartikainen valmentaa hevosta.

    Päätöskohteen avainhevonen on Damon Hill Treb.

    Ravit alkavat kello 18.00. Toto5-pelin jättöaika päättyy kello 19.10.

    Ruotsin xpress-Toto64 ratkaistaan Kalmarissa ja Bollnäsissä. Jälkimmäisellä radalla ajetaan kylmäveristen Elitsprint 1640 metrin matkalla. Voittaja saa kutsun Elitloppet-päivän Elitkampeniin. Suomessa usein nähty vieras Stumne Fyr on ennakkosuosikki.

    Peliaika päättyy kello 21.30.

    Lisää aiheesta
    • Dusktodawn Boogie voitti vuoden 2022 Derbyn.

      Ravit | Dusktodawn Boogie avaa kauden – valmentaja tyytymätön ravisääntöihin

      Tilaajalle

    Lauantai 26. huhtikuuta

    Oulussa ravataan tämän viikon Toto75-kierros. Iltapäivän pääpeli käynnistyy kylmäveristen kultadivisioonakarsinnalla. Kolminkertainen ravikuningas Evartti on ennakkosuosikki.

    Päätöskohde on yksi kierroksen helmiä, kun pronssidivisioonakarsinnassa iskevät yhteen Elvis Travian ja viimeksi voittoputkensa katkaissut sekä samalla uransa ensimmäisen tappion kokenut Lancelot B.R.

    Endless Story, Revenge Vici, Pihlajan Hilima ja Gatlin Zet ovat avainrooleissa omissa kohdelähdöissään.

    Ennen Toto75-pelin alkua ajetaan lämminveristen kultadivisioonakarsinta. Suomessa tappioton Combat Fighter saa vastaansa Tuukka Variksen kipparoiman ruotsalaisvieraan King of Djazzin.

    Oulun ravit starttaavat kymmenen lähdön raveista johtuen kello 13.25. Toto75-peli käynnistyy poikkeuksellisesti neljännestä lähdöstä kello 14.45.

    TotoTV-studiolähetys kello 13.00-18.00. Studiossa on asiantuntijana Eemeli Hernesaho. Lähetyksen juontaa Jari Haanniemi. Haastattelut hoitaa Juuso Väyrynen.

    Ruotsin Toto75-kierros ratkaistaan tällä viikolla Örebrossa. Kuudes kohde on Paralympiatravetin viimeinen karsintalähtö. Mister Hercules starttaa suosikkina. Örjan Kihlström ohjastaa ja Daniel Redén valmentaa.

    Kierroksen päälähtö on päätöskohteena ajettava perinteinen Örebro Int’l -stayerlähtö 400 000 kruunun ykköspalkinnolla. Katja Melkon valmentama ja Jorma Kontion ohjastama High on Pepper on ennakkosuosikki.

    Toto75-pelin jättöaika päättyy kello 17.20.

    Lisää aiheesta
    • Ravivihjeet | Santtu Raitalalla valttikortit käsissään Oulun 75-lähdöissä

    • Tuomas Pakkanen odottaa kesäraveja ja tuttujen näkemistä.

      Ravit | Tuomas Pakkasella taas hyvät kokemukset Ruotsista – alkukauden voittokone jatkaa Oulussa

      Tilaajalle

    Sunnuntai 27. huhtikuuta

    Mikkelissä kilpaillaan sunnuntaina kymmenen lähdön verran. Iltapäivän pääpeli on Toto5. Juulia Domna, J.J. Dragon, Tropic Thunder, Hartvig ja Evena ovat avainroolissa.

    Ravien toinen lähtö on suomenhevosten tammasarja. Vuaran Hurma pyrkii paalulta pakoon. Teemu Okkolin ohjastaa ja valmentaa.

    Mikkelin ravit alkavat kello 13.00. Toto5-peli starttaa kello 14.10.

    Ruotsin GS75-kierros ravataan Vaggerydin kesäradalla. Veikko Haapakankaan tallin Windforce tavoittelee menestystä kuudennessa kohteessa.

    Toto75-pelin jättöaika päättyy kello 16.00.

    Lisää aiheesta
    • Veikko Haapakankaan valmennettavat voittivat viime kaudella yli neljä miljoonaa kruunua palkintorahoja.

      Ravit | Veikko Haapakangas toivoo paikkaa Seinäjoki Raceen ja tulevilta vuosilta lisää gaalapalkintoja

      Tilaajalle

    Korjattu 25.4. kello 13.41: Mister Herculeksen valmentaja

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Oulun Toto75
    Evartti
    Dusktodawn Boogie
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle