Perjantain 150-radalla Jone Illin Celtas Quillian pudotti kolmoissarjan ensimmäisen osan.
”Ihan jees. Sääli virheet. Olisin voinut auttaa enemmän jalalla, mutta olisiko se sitten vaikuttanut seuraavaan. Aina voi jossitella”, Illi toteaa. ”Silti ihan tyytyväinen hevoseen. Ollaan hyvissä asemissa, en ole ainoa, joka ottaa puomin tänään.”
Nollaratoja tuli haastavalla radalla kaikkiaan vain yhdeksän.
Sunnuntaina Illi lupaa olla tyytyväinen, jos saa ratsastettua tuplanollan kahden kierroksen kilpailussa. Hänen virhepistemääränsä on nyt 4,86.
Keskiviikkona ikäluokkaratsastajien kapteeni Noora Pentti totesi, että Illi on jo näyttänyt osaamisensa ja ammattilaisuutensa, eikä näillä mestaruuskilpailuilla ole tähän enää vaikutusta.
Illi on samoissa ajatuksissa.
”Ymmärrän, ja olen samaa mieltä. Mutta yritetään kuitenkin voittaa”, hän sanoo iloisesti.
Toinen nuorten ikäluokassa kilpaileva suomalainen oli Alina Salo Da Vincillä. Ratsukko sai perjantaina kolme pudotusta ja lopetti sijalle 64.
Suomen lapsiratsastajista Isabel Therman Berdien Z:lla sai perjantaina yhden pudotuksen ja Annika Grönroos Gigantilla kolme. He sijoittuivat sijoille 65 ja 67 ja jäivät pois finaalista.
Lauantaina Hagenissa kilpailee pronssissa kiinni oleva Suomen juniorijoukkue. Suomen kärkikolmikko Hugo Kogelnig, Aida Hämäläinen ja Sani Illi eivät vastanneet yhteydenottoihin. Hämäläinen kertoi, että joukkueen kapteeni kommentoi asioita kilpailun ollessa kesken.
25.7. korjattu artikkeliin, että puhtaita ratoja nuorten luokassa tuli yhdeksän.